Jouko Pihon uni 5-6 maan EU-erosta

Jouko Pihon uni 5-6 maan EU-erosta

Näin viime yönä 9.9.2017 unta, jossa oli useita laatikoita tiiviisti yhdessä niin, että ne muodostivat kuin korkean tornin. Laatikot olivat valtioita ja niiden yhteenliittymä oli EU.

Yhtäkkiä alkoi tulla levottomuutta joissakin laatikoissa ja ne alkoivat irtautua yhteisestä kasasta. Sen jälkeen noin 5-6 laatikkoa alkoi nousta pois muiden yhteydestä ja ne muuttuivat nopeiksi juniksi, jotka kiisivät hurjaa vauhtia oman maan asemalle.

Tulkitsen unen niin, että EU:sta tulee eroamaan 5-6 valtiota. Britannia on jo lähdössä ja muita maita tulee perässä, myös Suomi.

Suomen EU-erosta on tullut vuosien mittaan monia profetioita. Nykyinen globalistinen, jumalaton ja EU-myönteinen hallitus ei eroa toteuta, mutta seuraava kansallismielinen ja Jumalan tahtoa noudattava hallitus toteuttaa.

22

579

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jobinpostia
      8.8.2017 21:40

      Ilm.16:11. Biblia (1776). Ja pilkkasivat taivaan Jumalaa kipuinsa ja haavainsa tähden, ja ei tehneet parannusta töistänsä. Olisi, kiva tietää tämän erään nimi?

      --------------------------------------------------------------------------------------

      "...ei tehneet parannusta töistänsä. Olisi, kiva tietää tämän erään nimi? "

      ........

      Herran rauhaa ja armoa !
      ...................................................

      Johanneksen ilmestys 16

      10. Ja viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtakunta pimeni; ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansa
      11. ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa.

      ........

      JUMALA VAATII PARANNUSTA - SILLÄ - JOS EI PARANNUSTA TAPAHDU - NIIN...

      ONNETTOMUUS KOHTAA - NIITÄ PENSEITÄ - JOTKA ITSE ITSENSÄ KOROTTANEET...

      SAMAT - Raamatun - SÄÄNNÖT KAIKILLE...

      ........

      JEREMIA 23

      30. Katso, sentähden minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka varastavat minun sanani toinen toiseltansa.
      31. Katso, minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka ottavat sanansa omalta kieleltään, mutta sanovat: 'Se on Herran sana'.
      32. Katso, minä käyn niiden kimppuun, jotka ennustavat valheunia, sanoo Herra, ja kertovat niitä ja eksyttävät minun kansaani valheillansa ja kerskumisellansa, vaikka minä en ole heitä lähettänyt enkä käskenyt ja vaikka heistä ei ole mitään hyötyä tälle kansalle, sanoo Herra.

    • Kirjakääröt

      Ilm.14:10. Biblia (1776). Sen pitää myös Jumalan vihan viinaa juoman, selkeää viinaa, joka hänen vihansa maljaan kaadettu on ja häntä tulella ja tulikivellä pyhäin enkeletten edessä ja Karitsan edessä vaivattaman.

    • pihonsivultaaa

      Heli Karhusen uni marraskuussa 2011

      Näin tässä taannoin jokunen päivä sitten unen missä olin Lapissa poroerottelussa. Lunta oli maassa reilusti. Pidin kädessäni suopunkia valmistautuen valikoimaan poron, kun katsoin oikealle nähden pari kolme venäläistä sotilasta aseet kädessään astelevan lumessa meidän ohitsemme kohti länttä.

      Sotilailla oli jotenkin vaalean harmahtava pitkänomainen takki päällään. He eivät välittäneet meistä. Yllätyin ja kysyin: "Mikä vuosi nyt on?" Aavistin nimittäin, että takanani olisi joku mies, vaikken taakseni katsonutkaan. Mies vastasi kummastuneena: "2020" ikään kuin ihmetellen, miten en muka tiennyt sitä.

    • uninennukkuja

      Minä taasen näin sellaisen unen että Euroopan Unioniin liittyy lisää maita samoin kuin Natoon.
      Tämän unen on pakko olla profeetallinen uni koska näin tämän unen kolmena yönä peräkkäin aina samanlaisena.

    • yx-ajatus

      Anteex mut eikö ketään kiinnosta, mitä Jeesus käski? Eikö herätä, että ihmiset mnee KADOTUKSEEN:....

    • torjuttuleijona

      Pihon profetioissa ylpeys käy lankeemuksen edellä.

    • nyhjäätyhjästä

      Tämäkin Maurice Sklarin profetia on yhtä tyhjän kanssa.

    • Ihantottapuhuu

      Varmaa on, että EU hajoaa Ilm. 14:8
      EU hajoaa kolmeen osaan. Ilm. 16:19
      EU kukistuu Ilm. 18:1-3 ja 10-16
      Koska kuninkaat supistuvat kymmenestä seitsemään, ainakin Britannia ja Ruotsi eroavat. Marine Mattila mainitsi aikaisempina vuosina sivuillaan, että Suomi ja Ruotsi eroavat EU:sta.

    • vain_totuutta

      Riippumatta siitä mitä unia joku näkee/kertoo nähneensä/kuvittelee näkeneensä ja tulkittakoon Ilmestyskirjaa aivan miten tahansa niin satavarmaa on se,ettei EU tule miltään osin hajomaan.Sitä paitsi monista profetioista/ennustuksista/odotuksista voi rivien välistä lukea sen,että monet tahtoisivat Suomen palaavan takaisin äiti-Venäjän yhteyteen.Mutta sekään toive ei tule toteutumaan.

      • leijonaperkele

        Mutta mistään rivien välistä ei tarvitse sitä lukea, että suomalaiset haluavat olla itsenäisiä. Kaikkia muita vaihtoehtoja pitääkin lukea rivien välistä, koska muulla tavoin luettuna suomalainen haluaa aina olla itsenäinen.


    • Valeprofeettta

      Katalonia ja Skotlanti ainakin päinvastoin haluavat pysyä EU:ssä eivätkä erota.

    • SuomiUlosEu.sta

      Täysin varmaa on se mitä olen ymmärtänyt Jumalan Sanasta, niin SUOMI eroa hyvin pian sekä rahaliitosta että EU.sta.
      Tätä en vielä sano Herran Sanana, mutta se on varmaa kuin auringon nousu.

      Merkit ovat selvät, mutta ihmiset eivät tahdo nähdä.
      Suomi on Jumalan silmäterä, se "toinen silmä" :)

    • leijonaperkele

      EU:n hajoaminen on ennustettavissa ihan räkälämatikallakin. Mikään ei ole ikuista. Ei edes EU. En usko silti että Piholla on mitään sen suurempia totuuksia kuin muillakaan ihmisillä. Erehtyväinen on ihminen.

    • SuojissaOlen

      Kolme nyky hoivaan kuuluvaa nykyistä EU maata irroiottautuu kokonaansa tästä kehitys järjesstelmästä sen mahdottoman toimimatomattomuutensa takia..
      Talous on mahdoton asia..
      Maamme on vakaasti tässä mukana..

    • linnansillan_siltavahti

      Tätä eräiden uskonnollisten tahojen voimakasta EU-vastaisuutta on havaittavissa myös joissain uususkonnollisissa NewAge-piireissä.Heidän keskustelufoorumeillaan se on tullut esille tyylillä "Euron hajoaminen merkitsee EU:n loppua".Eli siis ainakin kaksi tahoa haluaa Suomen irti Eurosta ja Euroopan Unionista.Ja kuinka ollakaan,olen itsekin rivien välistä kyennyt toteamaan sen,että eräät todellakin haluavat sitä,että Suomi eroaisi Euroopan Unionista ja liittyisi IVY;n,eli Itsenäisten Valtioiden Yhteisön jäseneksi.Silloin maksuvälineeksi tulisi rupla.

    • Anonyymi

      https://yle.fi/a/74-20066051

      Talous

      Tässä ovat EU:n uudet taloussäännöt – joutuuko Suomi heti ”velkamenettelyyn”, sitä ei vielä tiedetä

      EU heitti säännöt hyllylle, kun korona pyyhki yli Euroopan. Kesti yli kaksi vuotta tehdä uudet säännöt, mutta nyt niistä päästiin sopuun.

      https://yle.fi/a/74-20066051

      15:38

      Ei yhden koon sukkaa, vaan joustavuutta.

      Siinä on kiteytetysti EU:n uusien taloussääntöjen ydin. Sopu syntyi eilen keskiviikkona.

      EU:n jäsenmaat pääsivät sopuun uusista velkasäännöistä – valtiovarainministeri Purra ennustaa Suomelle haastavia aikoja

      Sopu vaati kompromissin Saksan ja Ranskan johtamien kahden leirin välillä. Saksa edusti neuvotteluissa tiukkuutta, Ranska sallivuutta.

      Suomi oli tuttuun tyyliin enemmän Saksan leirissä.

      Mikä oikein muuttui, ja mitä se tarkoittaa Suomelle?

      Uusia sääntöjä Ylelle tulkitsevat akatemiatutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta ja valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Leena Mörttinen.

      Tästä on kyse

      Taloussäännöt eli tarkemmin sanoen finanssipoliittiset säännöt on laadittu, jotta EU-maiden taloudet pysyisivät vakaana.

      Ajatus on välttää vaikeuksia, jotka heijastuisivat koko EU:hun jos yhden maan talous ajautuu kuralle.

      Kun korona iski vuonna 2020, säännöt laitettiin hyllylle. Tämä johtui realiteeteista: velanotto kiihtyi ja julkinen talous heikkeni.

      1) Sekä 60 prosentin velkaraja että 3 prosentin alijäämäraja säilyvät, mutta niihin tulee joustoa

      EU:n taloussääntöjen kaksi kulmakiveä säilyvät.

      Ensimmäinen koskee kunkin maan koko velkakakkua: jäsenmailla ei saisi olla julkista velkaa enempää kuin 60 prosenttia.

      Toinen koskee vuotuista taloudenpitoa: julkisen talouden alijäämä saisi olla enintään 3 prosenttia vuodessa.

      Prosentit ovat suhteessa bruttokansantuotteeseen (BKT). Ajatus on, ettei mikään maa elä raskaasti velaksi.

      Erityisesti 60 prosentin velkasääntöön – jonka moni maa ylitti jo ennen koronaa, ja osa kuten Suomi ajautuivat sen yli koronan aikana – tuli muutoksia, joilla pyritään ottamaan maiden tilanteet paremmin huomioon.

      Velkamäärää koskevissa säännöissä on jatkossa kaksi kategoriaa.

      Jos maan velkasuhde on 60–90 prosenttia, maan tulisi kutistaa sitä 0,5 prosenttiyksiköllä vuosittain. Jos velkasuhde on raskaampi eli yli 90 prosenttia, kutistus olisi 1,0 prosenttiyksikköä.

      – Mutta uutena asiana mukaan tulee kansallisia sopeutuspolkuja. Eli enää ei ole yhtä lukua kaikille, vaan sopeutus tehdään kunkin maan velan kantokyvyn mukaan. Tämä on iso muutos, sanoo VM:n alivaltiosihteeri Leena Mörttinen.

      Tämä on helpotus erityisesti raskaan velkatason maille kuten Italialle, Kreikalle ja Ranskalle. Aiemmin velkaa piti purkaa viisi prosenttia velkakakusta vuodessa.

      – Se oli tosi ankara vaatimus, Mörttinen sanoo.

      Alijäämiä koskeva menettely pysyy lähes entisellään. Jos alijäämä ylittää 3 prosenttia, maa voi joutua liiallisen alijäämän menettelyyn eli komission ja muiden jäsenmaiden valvomiin sopeutustoimiin.

      – Siinä maalta vaaditaan menojen sopeuttamista. Rakenteellista alijäämää pitäisi korjata vähintään 0,5 prosenttia vuodessa, Mörttinen sanoo.

      • Anonyymi

        2) Miten uudet säännöt kohtelevat Suomea?

        Suomella on julkista velkaa 75,5 prosenttia suhteessa BKT:hen, eli Suomi kuuluu 60–90 prosentin maiden kategoriaan. Myös julkinen alijäämä uhkaa olla ensi vuonna yli 3 prosentin.

        Tarkoittaako tämä, että Suomi ja muut vastaavan velka-asteen maat joutuvat sopeuttamaan talouttaan EU-komission nuotittamana?

        Mahdollisesti.

        – Komissio arvioi keväällä, mikä on Suomen tilanne. Kun ennusteita katsoo, niin on hyvin mahdollista että Suomi sinne joutuu, sanoo VM:n alivaltiosihteeri Mörttinen.

        Mikään automaatio tämä ei ole. Siihen vaikuttavat hallituksen omat suunnitelmat.

        – On mahdollista, että komissio kiinnittää huomiota esimerkiksi Suomen suureen alijäämään, sanoo akatemiatutkija Timo Miettinen.

        – Mutta se ei vielä tarkoita automaattisesti minkäänlaisia sanktioita, vaan tarkastelua venytetään useammalle vuodelle.

        3) Joustoa saa, jos investoi vihreään siirtymään tai puolustukseen
        Koko sääntökompromississa isoin asia on, miten paljon hyödyllisiä investointeja velkasäännöt sallivat.

        EU-mailla on nyt valtavia investointitarpeita erityisesti ilmastotoimiin, asevarusteluun ja Ukrainan tukemiseen. Jos velkajarrut pidetään liian kireällä, kriittisiin rahareikiin ei riitä täytettä.

        Löytyikö sovussa tasapaino? Miettisen mukaan kyllä.

        – Mukana on saksalaistyyppinen näkökulma, joka korostaa sääntöjen tiukkuutta. Mutta maat saivat lisää aikaa sopeutuksiin, ja tämän voidaan ajatella heijastavan ennen kaikkea Ranskan ja Italian kaltaisten korkeampien velkatason maiden toiveita.

        Myös Mörttinen pitää balanssia hyvänä.

        – Kun tekee investointeja ja uudistuksia, niin polkua voi pidentää. Silloin sopeutussuunnitelmaa voi pidentää neljästä vuodesta seitsemään vuoteen. Esimerkiksi puolustusmenot voidaan katsoa merkittävänä tekijänä, Mörttinen sanoo.

        Kysymys on myös talouskasvun kannalta elintärkeä. Pelkkä velkakuri ei auta eteenpäin.

        – Säännöt eivät saisi olla luonteeltaan sellaisia, että ne estävät maita kasvamasta, Miettinen sanoo.

        4) Tässä ei ole vielä kaikki

        Säännöt eivät ole vielä lopulliset. Vasta jäsenmaat pääsivät niistä sopuun.

        Talven aikana sääntöihin ottaa kantaa myös Euroopan parlamentti, joka on vaatinut lisää investointivaraa muun muassa ilmastonmuutoksen torjuntaan.

        Lopulliset säännöt muotoutuvat jäsenmaiden, parlamentin ja komission neuvotteluissa keväällä.

        – Täytyy sanoa, että tämä näyttää erittäin hyvältä kompromissilta. Sekä tiukkojen maiden leiri että ne, joilla on yli sadan prosentin velka-asteet, kokivat saaneensa jotain, Mörttinen sanoo.

        Mutta nyt kun jäsenmaat saivat aikaan kompromissin, muutokset ovat todennäköisesti enemmän hienosäätöä kuin radikaalia punakynää.


    • Anonyymi

      http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/05/07/kreikan-on-nyt-hyvin-vaikea-toteuttaa-saastoja/201228830/12

      "Kreikan on nyt hyvin vaikea toteuttaa säästöjä"

      Amerikkalainen Citi-pankki on nostanut todennäköisyyttä, jolla se arvioi Kreikan eroavan euroalueesta. Eron todennäköisyys on suurempi, koska vaalitulos ei ole hyvä lähtökohta säästöjen toteuttamiselle.

      Pankin mukaan Kreikka jättää euroalueen 50–75 prosentin todennäköisyydellä. Aiemmin pankki arvioi tapahtuman todennäköisyydeksi 50 prosenttia.

      Sijoittajat pitävät yleisesti 80 prosentin todennäköisyyttä lähes varmana.

      Citin arvion mukaan Kreikan seuraava hallitus ei pysty toteuttamaan Euroopan unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa sovittuja säästötavoitteita.

      – Kreikan vaalituloksen takia on hyvin vaikea muodostaa toimintakykyistä koalitiota ja toteuttaa säästötoimia. Erityisesti vuosille 2013–14 suunnitelluista budjettisäästöistä sopiminen kesäkuun loppuun mennessä näyttää hyvin epätodennäköiseltä, Citin ekonomistit kirjoittavat katsauksessaan.

      Kreikka on suunnitellut karsivansa vuosina 2013–14 budjetistaan summan, jonka suuruus on seitsemän prosenttia maan bruttokansantuotteesta.

      Koska Kreikka ei toteuta säästöohjelmaansa, EU ja IMF todennäköisesti lykkäävät seuraavan tukisumman maksamista, pankki ennustaa. Kreikan on määrä saada toisella neljänneksellä 31,3 miljardia euroa tukea.

      Citi arvioi, että EU ja IMF todennäköisesti lopettavat Kreikan tukemisen kokonaan, jos Kreikka ei etene säästöohjelmassaan. Seurauksena Kreikan valtio ja pankit jäisivät ilman rahoitusta ja maa olisi pakotettu eroamaan euroalueesta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3821
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3595
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3552
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2231
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2219
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1967
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1947
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1756
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1413
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1352
    Aihe