Luin metron uutistaululta kuinka lemmikkikoira oli ulkoilutettaessa mennyt hervottomaksi ja oli epäily myrkytyksestä. Lopputekstissä kerrottiin koiranulkoiluttajien pelkäävän myrkytyksiä Puotilassa. Puotilaan, kuten muihinkin 'tavallisten kantasuomalaisten' asumiin itälähiöihin, sijoitetaan aina vaan lisää maahanmuuttajia. Huivipäisistä naisista, tytöistä, jotka jo ihan pienestä pitäen hunnutettu , sekä tietysti afrikkalaistaustaisista, joita on paljon itälähiöissä, tiedetään , että ovat muslimeita. Koraanin oppien mukaan koira on muslimille saastaa, joten eipä ole ihme, että Koraanin oppia aletaan noudattaa eikä enää riitä koirien potkiminen ja sylkeminen, jota monikin lemmikki on oikeauskoisen taholta jo joutunut kokemaan. Koirien ulkoiluttajien on todella oltava valppaana koiransa ja omasta puolesta tässä 'maailman turvallisimmassa maassa ', johon niin moni turvapaikkaa hakeva tulee ja päästyään alkaa noudattaa Koraanin käskyä vääräuskoisia kohtaan. Kuinka monta lemmikkikoiraa pitää uhrata ennen kuin pääministeri Sipilä myöntää totuuden Suomen nykytilasta, kaksi ihmisuria ei vielä riittänyt vaan se kantasuomalaisten vihapuhe on suurin turvallisuuriski Suomessa, ei kantasuomalaisten kokemat turvapaikanhakijoiden tekemät rikokset. Uskovaiseksi itseään nimittävä pääministeri Sipilä lienee Raamattunsa lukenut ja nyt on hänellä korkea aika ottaa Koraani luettavaksi ja uskon oppien vertailuun, kristinusko ja islmam ovat arvoiltaan kaukana toisistaan.
Lemmikit vaarassa
LueKoraaniniintiedät
6134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikkihan islamilaiselle on saastaista.Naiset,kissat,koirat,kristityt...mutta etusormi taivasta kohti mesoava päitä katkova partajehu on pyhä ja puhdas.
Korjaan : etusormi taivasta kohti huumeissaan mesoava päitä katkova partajehu on pyhä ja puhdas.
Kissat ovat puhtaita eläimiä islamissa. Sentään se hyvä puoli siinä uskonnossa, vaikka mitään muuta ei tahdo löytyäkkään.
Ai.Yksi suomalainen nainen valitti kun ei miehensä ( Irakista jo aiemmin tullut ) anna ottaa kissaa kun se on saastainen.Ehkä ukko sitten käytti tuota vain hätävalheena ja tekosyynä kun ei halunnut kissaa taloon.Hyvä esimerkki miten muslimi aina soveltaa koraania tilanteen mukaan.
Suvakkien musulemmikit eivät ole vaarassa, Sipilä ja Aalto porukoineen pitää siitä huolen. Kaiken lisäksi nämä musulemmikit ovat ainoita, mitkä valtio elättää.
Potkivat mummojen lemmikit alta pois, että voivat majottautua vanhojen naisten nurkkiin.