Toki aiemminkin on avauksia, mutta nyt taas ajankohtainen. Kotouttamistahan sekin olisi, meinaan metsän antimien kerääminen. Sotien jälkeen syntyneet muistaa, kun muutama litra piti viedä kouluun puolukkaa, jokaisen lapsen. Jyväskylän tapahtumat todistaa, että ainakin kuvien perusteella olisi sillä innolla puolukka ämpärit täyttynyt aika somasti. K-E Alatalo teki ehdotuksen vuosia sitten , että rankojen ym. puuston poistosta sähkölinjojen läheisyydestä. Lumi, sähkökatkot. Kurssit, perehdyttäminen tuskin ongelmista suurin. Olenkin ihmetellyt, että mistä kaikki tampiot, tumpelot onkin pakolaisasian ympärille kasautunut. Työssäni näin miten innokkaita ainakin ennen 2015 tulleet pakolaiset olivat työn tekemiseen. Sipilän ruvetessa 50 000 majoitusmestariksi, Orpo konsulttina tuntuukin, että kotouttamisen pahin kiima on sulanut.
Puolukkaa, sieniä, VOK,n asukkaat metsään.
väärään.suuntaan.mennään
7320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Heidät kotoutetaan työttömän työaikoihin mutta muuten ylä-keskituloisen elämäntapaan. Sossuunkin heidät totutetaan, tässä tapauksessa niin että sossu seuraa tarkasti ettei vain mikään etuus jää saamatta, sen kaiken ilmaisuuden keskellä voisi joku muuten jäädä huomaamatta.
Olenkin oikein miettinyt mitä on tehty oikein pakolaisten suhteen. Ainoa asia on se, että Luterilaiseen Valtion kirkkoon on saatu uusia kirkollisveron maksajia ja kolehtiin rahaa.
Käyttörahaa 487e. Kymmenykset kuten kunnon kristitty lahjoittaa kirkolle n. 50e. - 30 000 pakolaista kertaa 50e on paljon rahaa.
Kuka tarkastaa sienet?
Mitä lie myrkkysuvakkeja ja seitikkejä keräävät.
"Kurssit, perehdyttäminen tuskin ongelmista suurin."
hyvä ajatus laittaa hirvenmetsästysaikaan matut metsään.
Kyllä noissa poiminta hommissakin jonkinlaista aivotyöskentelyä vaaditaan, joten jääpi noilta sienet keräämättä.