Hiukka kokemusta ja tietoa kehiin

Olette palstalla moneen kertaan ja laajasti kerranneet, että Seta yllyttää, pakotaa, mainostaa ja houkuttelee ihmistä korjaamaan sukupuoltaan. Tälläiseen valheen levittämiseen syyllistyy muutama moninikki joka syyllistyy korjaamaan nikkiään tämän tästä ja lisäksi muutama joka kiroilee kuin rantapiru jos joku on eri mieltä kuin hän.

Siispä kaadan kylmää vettä päällenne ja kerron hiukan sukupuolen korjaamisesta. Tietoni pohjaa sekä siiihen, että tunnen itsensä eheyttäneitä että lukemiini asioihin.

Ensiksi henkilö. joka kokee tarvitsevansa korjausta, tutkitaan monelta kulmalta, jottei asia perusti mielijohteeseen. Korostetaan, että korjaus ei muuta elämää taivaaksi eikä ratkaise muita ongelmia.
Toisekseen ihmisen pitää olla mieleltään terve. Korjaus on peruuttamaton.
Aikaa prosssiin kuluu ensin noin runsas vuosi riippuen henkilöstä ja sitten vuosi jolloin ihmisen tulee mm elää halauamansa sukupuolen roolissa arjessa.

Kaiken aikaa joutuu keskustelemaan eri asiantuntijoiden kanssa jotta ei joutuisi tekemään mitään sellaista jonka merkitystä ei syvimmiltään tajua. Myös ihmissuhteet pitää ottaa huomioon. On harkittava myös, onko "uskottava " fyysisesti, ettei muistuta kummitusta. Sellaisen kestäminen olisi hirveää.

Lopuksi, kun tulee lääkehoitojen jälkeen leikkaukset, niin NE eivät ole lastenleikkiä, minulle kerrottiin yhdestä suusta.

Joten jospa suhtautuisitte järkevästi järkeviin ihmisiin.
13177
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

>> Olette palstalla moneen kertaan ja laajasti kerranneet, että Seta yllyttää, pakotaa, mainostaa ja houkuttelee ihmistä korjaamaan sukupuoltaan. <<

Ainakin ArttoTTT on kertonut, että Setan agentit houkuttelee koululaisia sukupuolenvaihdosleikkauksiin. Että kovin laajasta porukasta ei liene kysymys.

Mutta ihan laatuavaus ja hyvää perustietoa jokaiselle asiasta kiinnostuneelle.

http://transtukipiste.fi/sukupuolen-korjaus-suomessa/
http://trasek.fi/perustietoa/sukupuolenkorjaus/

1Äänestä
  • Ajattelin että jos joku ei jaksa kahlata virlliselta kuulostavaa tekstiä, niin sitten omin sanoin.
    Ydin on se, että puhumme ihmisestä emmekä jonkinlaisesta mikälieneeestä.

    Äänestä

  • taastätäsamaa kirjoitti:

    Ajattelin että jos joku ei jaksa kahlata virlliselta kuulostavaa tekstiä, niin sitten omin sanoin.
    Ydin on se, että puhumme ihmisestä emmekä jonkinlaisesta mikälieneeestä.

    Totta ja sitä tarkoitinkin kun sanoin, että "ihan laatuavaus ja hyvää perustietoa jokaiselle asiasta kiinnostuneelle."

    Ne linkit panin ihan vanhasta muistista.

    Äänestä

  • Merkillistä muuten, ettei kukaan pysähdy miettimään, mitä muutosta haluavat itse kokee. Yksi monimuuttujanikki hokee, ettei korjattu ihminen ole geneettisesti muuttunut. Hän ei tunnut tajuavan että se mikä muuttujalle on mahdollista, on riittävää.

    Millähän ihmisen saisi muuttumaan niin uskovaiseksi, että hän lakkaisi olemasta pahansuopa?
    Vertaan luonnetta ja geenejä. Ihminen tulee uskoon, mutta ei tule kiltiksi , hyvänsuovaksi vaikka Jeesus kuinka häntä ohjaa. Onko niin, että koska ilkeää luonneta ei voi uskolla muuttaa, ihminen ei ole uskova millonkaaan? Jeesuksenhan pitäisi muuttaa uskovaisen luonteen.

    Vai onko niin, että on kaksi, jotka eivät muutu: perusluonne ja geenistö ja näiden kanssa saa elää kumpikin hyväksyttyinä itsenään?

    2Äänestä

  • taastätäsamaa kirjoitti:

    Merkillistä muuten, ettei kukaan pysähdy miettimään, mitä muutosta haluavat itse kokee. Yksi monimuuttujanikki hokee, ettei korjattu ihminen ole geneettisesti muuttunut. Hän ei tunnut tajuavan että se mikä muuttujalle on mahdollista, on riittävää.

    Millähän ihmisen saisi muuttumaan niin uskovaiseksi, että hän lakkaisi olemasta pahansuopa?
    Vertaan luonnetta ja geenejä. Ihminen tulee uskoon, mutta ei tule kiltiksi , hyvänsuovaksi vaikka Jeesus kuinka häntä ohjaa. Onko niin, että koska ilkeää luonneta ei voi uskolla muuttaa, ihminen ei ole uskova millonkaaan? Jeesuksenhan pitäisi muuttaa uskovaisen luonteen.

    Vai onko niin, että on kaksi, jotka eivät muutu: perusluonne ja geenistö ja näiden kanssa saa elää kumpikin hyväksyttyinä itsenään?

    >> Merkillistä muuten, ettei kukaan pysähdy miettimään, mitä muutosta haluavat itse kokee. <<

    Paras on kysyä sitä heiltä itseltään. Ja sama juttu, olipa kyse lapsista, naisista, miehistä, uskovista kenestä tahansa. Parempi kysyä heiltä itseltään, mitä he itse haluavat. Mutta osa ei kysy, koska he luulevat itse tietävänsä paremmin.

    Äänestä

Niin, no, mikä tuossa oli jotenkin uutta.

Itse ihan umpiheterona vuosikymmeniä naimissa olleena en ymmärrä miksi minun pitäisi olla pohjattoman kiinnostunut vaikkapa homoseksuaalin seksielämästä, tuskin hekään minun.

Tasa-arvo ylipäätänsä on mielestäni kaikille kuuluva asia joten ihan siltä pohjalta.

1Äänestä
  • Jäi puuttumaan...

    Jos joku haluaa sukupuolensa vaihtaa, ei se minulta ole pois. Toivon mukaan itse on ratkaisuunsa tyytyväinen jokaiselle kun tavallaan on tärkeää löytää se oma paikkansa.

    Äänestä

  • Jos hyväksyt itsesi ja muut, olet vähemmän ongelma asiassa kuin mistä nyt keskustelemme.
    Jos sinä hyväksyt muut ihmset, ei se ole kaikki , mitä tarvitaan. Tarvitaan lisää fiksuja ihmsiä joten sinä et ole kokonaisratkaisu. Puhumme muista, niin sanoakseni.

    Äänestä

Itse asiassa aloituksesta jäi puuttumaan se, että sukupuolen korjausta haluava joutuu myös kohtaamaan kaikki ennakkoluulot ja " hyvää tarkoittavat uskiskommentit".
Kun ihminen lähtee korjausprosessiin, se tie ei ole helppo.
Kun minulta on poistettu kohtu ja munasarjat , voin sanoa, ettei se nyt ihan läpihuutojuttu sekään ole.
Minun on vaikea ymmärtää sitä, että transihminen on joillekin friikki. Hän on ihan samanlainen ihminen kuin kuka tahansa muukin. Jos tuikkaat häntä neulalla, hän vuotaa verta ihan samoin kuin sinäkin vuodat. Hän omaa ihan samanlaisia tunteita kuin sinäkin omaat.

1Äänestä
  • Näinpä. En edes väitä tietäväni mistä puhut mutta vaimollani jouduttiin myös poistamaan kohtu tuli niin hankalaksi ne "naistenvaivat" sen uskallan kuitenkin sanoa, että mitenkään se ei naiseutta poistanut, oikeastaan päinvastoin :p no en nyt yksityiskohtiin mene muta onhan sekin mukavampaa kun ei aina ole kipeä.

    1Äänestä

  • nähty.on kirjoitti:

    Näinpä. En edes väitä tietäväni mistä puhut mutta vaimollani jouduttiin myös poistamaan kohtu tuli niin hankalaksi ne "naistenvaivat" sen uskallan kuitenkin sanoa, että mitenkään se ei naiseutta poistanut, oikeastaan päinvastoin :p no en nyt yksityiskohtiin mene muta onhan sekin mukavampaa kun ei aina ole kipeä.

    Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat tuolla päinvastoin asialla :)
    Naiseushan ei ole kiinni kohdusta, munasarjoista ja rinnoista. Kohdun poistoon kyllä liittyy luopuminen lapsen teosta ja se oli kyllä yhdenlainen prosessi, vaikken enää lapsentekoa harkinnutkaan.

    Äänestä

  • Eerika tietää:
    "Jos tuikkaat häntä neulalla, hän vuotaa verta ihan samoin kuin sinäkin vuodat"

    Shakespeare ja Venetsian kauppias!

    1Äänestä

Joudutte silti Helvettiin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taastätäsamaa kirjoitti:

Olette palstalla moneen kertaan ja laajasti kerranneet, että Seta yllyttää, pakotaa, mainostaa ja houkuttelee ihmistä korjaamaan sukupuoltaan. Tälläiseen valheen levittämiseen syyllistyy muutama moninikki joka syyllistyy korjaamaan nikkiään tämän tästä ja lisäksi muutama joka kiroilee kuin rantapiru jos joku on eri mieltä kuin hän.

Siispä kaadan kylmää vettä päällenne ja kerron hiukan sukupuolen korjaamisesta. Tietoni pohjaa sekä siiihen, että tunnen itsensä eheyttäneitä että lukemiini asioihin.

Ensiksi henkilö. joka kokee tarvitsevansa korjausta, tutkitaan monelta kulmalta, jottei asia perusti mielijohteeseen. Korostetaan, että korjaus ei muuta elämää taivaaksi eikä ratkaise muita ongelmia.
Toisekseen ihmisen pitää olla mieleltään terve. Korjaus on peruuttamaton.
Aikaa prosssiin kuluu ensin noin runsas vuosi riippuen henkilöstä ja sitten vuosi jolloin ihmisen tulee mm elää halauamansa sukupuolen roolissa arjessa.

Kaiken aikaa joutuu keskustelemaan eri asiantuntijoiden kanssa jotta ei joutuisi tekemään mitään sellaista jonka merkitystä ei syvimmiltään tajua. Myös ihmissuhteet pitää ottaa huomioon. On harkittava myös, onko "uskottava " fyysisesti, ettei muistuta kummitusta. Sellaisen kestäminen olisi hirveää.

Lopuksi, kun tulee lääkehoitojen jälkeen leikkaukset, niin NE eivät ole lastenleikkiä, minulle kerrottiin yhdestä suusta.

Joten jospa suhtautuisitte järkevästi järkeviin ihmisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu