Tulee vaan mieleen, että miksi Englanti tuona syksynä myi toisten eli Tsekkoslovakian maita, miksei myynyt omiaa, olihan sillä niitä. Jos olisi tarjonnut Hitlerille vaikka Intiaa rauhan panttina niin uskon, että olisi hyvin kelvannut. Tai mitä muuta maata tahansa, vaikka Mesopotamia tai Skotlanti.
Se on kummaa vieläkin kun Englannin toimia puolustellaan. Ei toisten valtioitten alueita yleensä ole ollut lupa luovutella kolmannelle valtiolle, ei mistään syystä. Omiaan toki saa luovuttaa, siihen ei kellään ole mitään pahaa sanottavaa. Tuo Englannin touhu oli sitä samaa mitä kaksi muuta maata teki MR-sopimuksessa, kävi kauppaa toisten omaisuudella.
Se on kummaa vieläkin kun Englannin toimia puolustellaan. Ei toisten valtioitten alueita yleensä ole ollut lupa luovutella kolmannelle valtiolle, ei mistään syystä. Omiaan toki saa luovuttaa, siihen ei kellään ole mitään pahaa sanottavaa. Tuo Englannin touhu oli sitä samaa mitä kaksi muuta maata teki MR-sopimuksessa, kävi kauppaa toisten omaisuudella.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olisiko niin, että on kivempaa myydä naapurin maita kuin omiaan. Siitä minäkin tykkäisin jos kykenisin.
niin,niin.enemmän mua ihmetyttää tää, vasemmistopöllöjen hävityn kasalaissodan selittely ja uudelleen muokkaus, nuorisoa hämätäkseen. sen selittelyn seurauksena nuoriso on sekasin kun agitaattorit sotkee asiaa ,kertomatta totuutta. kuitenkin mediassa on sodan tulos muuttunut eikä kukaan puutu asiaan. nykypäivän selitykset tilanteesta on häivyttänyt totuuden selittyksien sekamelskaan. elokuvat poikkeuksetta on vASEMMISTO KESKEISIÄ, ILMaN, totuutta,on annettu ymmärtää että vasemmisto oli oikeassa,ei kerrota että metsä vasemmisto,joista osa lähti amerikkaan muuttamaan toimivaa kulttuuria! venäjälle paenneet pääasiassa tapettiin, ja osa luikureista alistui pakkovaltaan,ja säilyttivat henkensä.ja kaikki vasemmistodiktaattorivaltiot,on kuolleet ja kuopatut. säilyttäminen nykyään on vain syvimmissä diktaattorivaltioissa, väkivallalla yskimässä.ja kuitenkin meillä himovasemmistolaiset sinnittelee vaikka ovat itse kokeneet ja nähneet katastrofin.nykyään meillä on uusia selityksiä tapahtumille pääasiassa Amerikassa sepitettyjä vääriä totuuksia amerikkalaisella markkinoinnilla höystettynä!ne toimii kuten terroristijärjestöt! niillä on hyvät toiminta kartta historiasta opittuna jo monessa sukupolvessa? vasemmisto on väkivaltainen järjestö joka tuhoaa olevaa ja piirtää kuvaa uudesta maailmasta pilveen! ja teoriassa se toimii kun koulutetaan nuorisoa väärillä totuuksilla, se on alkanut näkyä ja tuntua,nyt selitellään että valehtelu on älykkyyttä? tämä on kymmeniä vuosia harkittu VALTAUS JOKA ON MENEILLÄÄÄN! eikö olisi aika herätä? rapatessa roiskuu? Amerikassa suunniteltu kestovasemmistolaisten suunnittelema vallankaappaus! herätkää suomalaiset, me emme kaipaa vasemmistodiktatooria,noustaan vastarintaan vielä kun voidaan?
oltiin valmiit suostumaan saksaa puhuvien sudeettialueiden luovutukseen Saksalle. Hitler vakuutti sen riittävän.
Asian hyväksyivät Saksa, Italia, Ranska ja Englanti. Tsekeiltä ei kysytty.
Brittikaunaiset valehtelijat eivät tunne tapahtumia vieläkään.
Valehtelulla ne eivät muutu miksikään.
----oltiin valmiit suostumaan saksaa puhuvien sudeettialueiden luovutukseen Saksalle----
Niinpä tietenkin, niinpä tietenkin. Ehkä vaikutti sekin kun olivat toisen valtion maita, ei tarvinnut kenenkään omia maitaan "rauhan puolesta" luovutella. Tosin vuoden -38 Saksasta ei olisi ollut sotijaksi jos olisi kieltäydytty. Sillä ruokittiin Hitler-petoa ja siitä hän sai vain tuulta purjeisiinsa, ettähäneltä kaikki onnistuu.
kuten aina.
Saksalla oli 40 divisioonaa T:n rajoilla hyökkäysvalmiina. Ranska pelkäsi kuollakseen Saksan ylivoimaista ilma-asetta, eikä halunnut sotaa missään tapauksessa. Briteillä ei ollut maa-armeijaa. Italia oli Saksan kannalla.
NL olisi ollut valmiina antamaan apua, mutta tsekit kauhistuivat sitä enemmän kuin Saksaa.
Tsekit olisivat kai olleet valmiit taisteluun, jos olisivat saaneet tukea.
Chamberlain halusi rauhan "meidän ajallemme", eikä ymmärtänyt Hitlerin lupausten olevan vain sumutusta. Totuus paljastui maaliskuussa 1939.
niin britithän ovat olleet aina vasemmistokiihkoilioita esimerkkejä on ovat melkein onnistuneet tuhoamaan maansa!ovat tuhonneet oman autoteollisuuden! meillä auto n pelastamassa maamme konkurssilta,vuhreile kauihistus? auto on ollut vasemmistolle mysteeri jota ei haluta mutta kuitenkin on kiva kun jollain sellinen on, kaikistavastustuksista huolimatta ja vielä lainaavat sitä vASEMMISTO SOTTAAJILLE? autoista keskustelu on mennyt harhateillle kun vasemmisto kiihkot osallistuu siihen pilvestä temmatuilla visioillaan toiveena saada ilmainen kulkupeli? vASEMMISTOKANNATTAJIEN OLISI HYVÄ JO TUKEUTUA TIeTOON EI PILVIVEIKKOJEN SELITYKSIIN.olette hulluja kun uskotte vasemmiston pilvitarinoihin, sillä pilvessä aina käy hyvin, oikeesti ei sinnepäinkään. esim, Helsinki on vallattu valehtelevan vasemmiston voimin ,maalais muuttajien voimin!päättäjiä valitaan perusteella että on pohjanmaalta kuten miäkin, joten sitä äänestän?siksi vuosaaressa vihreät kukoistaa, on pohjanmaan eteläisin kunta? kellonajoissa menee vielä 2-sukupolvea ennen kuin tietävät paljonko on yhdeksäntoista? onse niin vaikeeta kun sitä lukua ei ole isoisän kellossa !
on se vaan vaikeeta nykyään seurata tv,tä kun et tiedä mitä tarkotetaan kun ohjelmatulee seitsemältä? täällä eteläsä se opetellaan jo ekalla luokalla mutta ei pohjalaisilla, arvuutellaan amerikanmalliin vain sillä erolla että puupäät ei ole hokannu sanoo onko aamu-vai iltapäivä?ja käytäntö etelässä on se kun sanoo 19 tietää heti mitä kello on!ei tarvii arvuutella?voi hyvää yksinkertaisuutta! puupäisyyttä työnnetään etelään oikeen voimalla!
pohjalaiset haistakaa sitä mitä paskahuusintakana ootehaistelleet koko nuoruuden!
-----Saksalla oli 40 divisioonaa T:n rajoilla hyökkäysvalmiina.---
Vaan eivät olisi olleet T-slovakian rajoilla jos Englanti, Ranska ja Puola olisivat yhdessä esiintyneet Saksaa vastaan. Olisi tarvittu ukkoja silloin muillekin rajoille. Tankitkin Saksalla olivat ihan onnettomia harjoitusvaunuja, pst-kiväärillä tuhottavissa 20 millin tykein, ja a-tarvikkeista kauhea pula kuten vielä Puolankin sodan aikana, meinasivat silloinkin loppua.
Saksasta ei olisi ollut syksyllä -38 Euroopan uhkaajaksi vaikka miten päin asiaa pohtisi.
"Vaan eivät olisi olleet T-slovakian rajoilla jos Englanti, Ranska ja Puola olisivat yhdessä esiintyneet Saksaa vastaan."
Ne kun eivät esiintyneet. Pelkäsivät sotaa Saksan kanssa. Puola ei edes ollut Münchenissä mukana, mutta sieppasi kyllä tshekeiltä Teschenin alueen keväällä -39..
Panzer III :a alettiin valmistaa 1936 ja IV:ää seuravana vuonna. Niitä oli alkuun vain vähän.
Vuonna 1938 Saksalla oli viisi panssaridivisioonaa ja pari moottoroitua divisioonaa. Kenraali Guderianilla oli komennossaan kolmen ps-divisioonan armeijakunta Tsh:n rajalla..
"Saksasta ei olisi ollut syksyllä -38 Euroopan uhkaajaksi vaikka miten päin asiaa pohtisi. "
Ei tarvitse pohtia. Saksa uhkasi ja se riitti siinä vaiheessa..
-----Ne kun eivät esiintyneet. Pelkäsivät sotaa Saksan kanssa-----
Höpöjä, eivät esiintyneet koska Englanti junaili toisenlaisen ratkaisun. Mikään historiankirja ei tunne sellaista, että Englanti olisi edes yrittänyt johtaa Saksan naapurimaita yhteisesiintymiseen. Pani vain T-slovakian maat yleiseen jakeluun niin, että niitä sai muutkin kuin Saksa.
Saksa oli syksyllä -38 todella kaukana vahvasta sotilasmahdista, muuta ei kannata alkaa esittämään. Vielä vuoden kuluttuakin oli enintäin keskivahva. Taito oli korkea mutta sitähän kukaan ei tiennyt ennen Puolan sotaa joten sitä ei osattu pelätä.
Saksa oli -38 vuonna vielä pelkkä paperitiikeri. Joukot heikosti pikakoulutettuja, suurimmalla osalla vielä 1. M-sodan aikaiset aseet. Pulaa a-tarvikkeista ja tankit todellakin melkein nyrkillä tapettavia Pzkw 1-mallia, heikko 20 mm tykki.
Ympärysvalloilla ei ollut mitään syytä pelätä Saksaa. Kenraalit olisivat kaataneet Hitlerin vallasta jos hän olisi lähtenyt suursotaan kaikkia ympärysvaltoja vastaan lisänä Neuvostoliitto, jolla oli Saksan vastainen sopimus Tsekkoslovakian kanssa.
Kyllä Britannia tämän tiesi mutta jostain selittämättömästä syystä läksi jakelemaan vierasta omaisuutta pitääkseen Hitlerin vallassa. Maksoi tästä rikoksestaan hirvittävän hinnan kuten koko Eurooppa.
"Saksa oli -38 vuonna vielä pelkkä paperitiikeri. Joukot heikosti pikakoulutettuja, suurimmalla osalla vielä 1. M-sodan aikaiset aseet. Pulaa a-tarvikkeista ja tankit todellakin melkein nyrkillä tapettavia Pzkw 1-mallia, heikko 20 mm tykki."
Saksa oli kouluttanut vakinaista armeijaa 1935 alkaen. Sitä oli noin 60 divisioonaa, joista 40 eli noin miljoona miestä,ryhmitettiin Tsh:n rajoille. Niillä oli uudenaikainen varustus. Ilmavoimat olivat jo tuolloin ylivoimaiset Euroopassa. Tosin keskiraskaita panssareita oli vähän, mutta ei niitä ollut Tsh:lla lainkaan.
"Ympärysvalloilla ei ollut mitään syytä pelätä Saksaa."
Oli tai ei, ne pelkäsivät suursotaa, johon eivät olleet valmiita ja jota varsinkaan Ranska ei halunnut missään tapauksessa. Siis täysin brittivihaajan mielipiteistä riippumatta.
" Kenraalit olisivat kaataneet Hitlerin vallasta jos hän olisi lähtenyt suursotaan kaikkia ympärysvaltoja vastaan"
Kaavailuja oli, mutta on huomattava, että jo tuolloin miehistön ja nuorten upseerien enemmistö oli Hitlerin kannattajia. Sotilaiden on hyvin vaikea tehdä vallankaappausta sotatilassa.
" lisänä Neuvostoliitto, jolla oli Saksan vastainen sopimus Tsekkoslovakian kanssa."
Olikohan? Tshekit eivät halunneet NL:n apua.
"Kyllä Britannia tämän tiesi mutta jostain selittämättömästä syystä läksi jakelemaan vierasta omaisuutta pitääkseen Hitlerin vallassa. Maksoi tästä rikoksestaan hirvittävän hinnan kuten koko Eurooppa. "
Britit siis hyväksyivät osaltaan neljän vallan päätöksen, koska eivät omanneet sellaista sotavoimaa, jolla olisi Saksan voinut haastaa. Merivoimat pois lukien.
Valehtelija: "Höpöjä, eivät esiintyneet koska Englanti junaili toisenlaisen ratkaisun. Mikään historiankirja ei tunne sellaista, että Englanti olisi edes yrittänyt johtaa Saksan naapurimaita yhteisesiintymiseen. Pani vain T-slovakian maat yleiseen jakeluun niin, että niitä sai muutkin kuin Saksa."
Britit yrittivät hakea yhteisesiintymistä sodan välttämiseksi. Se kerrotaan joka ainoassa historian kirjassa.
Italia oli kuitenkin heti Saksan puolella ja Ranska pelkäsi sotaa. Siinä se oli, vaikka brittivihaaja kuinka valehtelee.
Tsh:n kimppuun kävivät muut maat( Puola ja Unkari) vasta kun Saksa miehitti siitä loputkin
"Saksa oli syksyllä -38 todella kaukana vahvasta sotilasmahdista, muuta ei kannata alkaa esittämään."
Se mahti riitti tässä tilanteessa. Muilla ei ollut sitäkään tai halua käyttää.
" Vielä vuoden kuluttuakin oli enintäin keskivahva. Taito oli korkea mutta sitähän kukaan ei tiennyt ennen Puolan sotaa joten sitä ei osattu pelätä. "
Saksa esitteli auliisti sotataitoaan mm. Espanjassa.
Ranskan ilmavoimien komentaja peloteltiin kesällä -38 vierailullaan perin pohjin esittämällä maa- ja ilmavoimien tehokasta yhteistoimintaa. Ranska pelkäsi erityisesti suojattomlen kaupunkiensa pommituksia Espanjan tapaan..
-----Oli tai ei, ne pelkäsivät suursotaa, johon eivät olleet valmiita----
Kaikkein vähiten valmis oli Saksa itse. Tsekillä oli myös vahva armeija ja hyvät linnakkeet Saksan vastaisella rajallaan. Ei mikään läpihuutojuttu ja muut maat sen lisäksi.
------Britit siis hyväksyivät osaltaan neljän vallan päätöksen,----
Päinvastoin, neljä valtaa hyväksyi Britannian päätöksen koska näkivät, että se ei lähde mukaan T-slovakiaa puolustamaan.
---- koska eivät omanneet sellaista sotavoimaa, jolla olisi Saksan voinut haastaa----
Juuri päinvastoin, Saksa ei omannut tuolloin sotavoimaa jolla se olisi voinut nuo neljä tai jopa viisi valtiota haastaa. Pelkän Puolan kaatoon vuotta myöhemmin Saksa tarvitsi melkein kaiken sotavoimansa, varsinkin panssarit, ja a-tarvikkeet meinasivat loppua kesken sodan. Tilanne oli -38 syksyllä Saksalla paljon heikompi kuin -39 syksyllä ja vastassa olisi voinut yhden Puolan asemesta olla 4-5 maata. Aika eri tilanne enkä usko, että Hitler olisi siinä tilanteessa T-slovakiaan edes hyökännytkään. Kunhan pelotteli ja britti p...skoi housuihinsa heti.
Ei kannata yrittää antaa sellaista kuvaa, että Saksa oli jo -38 syksyllä suuri ja pelättävä sotilasmahti, jolta yhdistetty Eurooppakin olisi ottanut kuonoonsa.
------Saksa esitteli auliisti sotataitoaan mm. Espanjassa----
Ei käynyt Saksa salamasotaa Espanjassa -36. Hyvä kun edes jonkunlaista kävi.
"Kaikkein vähiten valmis oli Saksa itse. Tsekillä oli myös vahva armeija ja hyvät linnakkeet Saksan vastaisella rajallaan. Ei mikään läpihuutojuttu ja muut maat sen lisäksi."
Saksa oli valmis hyökkäämään. Itävallan puoleinen raja oli auki.Miten siinä olisi käynyt on toinen juttu. Sitä kun ei tarvittu. On aivan turha spekuloida 80 vuotta jälkikäteen.
"Päinvastoin, neljä valtaa hyväksyi Britannian päätöksen koska näkivät, että se ei lähde mukaan T-slovakiaa puolustamaan."
Toistelet valeita. Italia oli Saksan puolella. Ranska pelkäsi sotaa. Briteillä ei ollut maavoimia.
Ei siinä ollut varaa uhota muilla kuin brittivihaajilla 80 vuotta jälkikäteen
"Juuri päinvastoin, Saksa ei omannut tuolloin sotavoimaa jolla se olisi voinut nuo neljä tai jopa viisi valtiota haastaa. "
Niin. Luettele nyt ne viisi valtiota, jotka olivat Münchenissä valmiita sotaan Saksaa vastaan. Historia ei tunne ainoatakaan. Olitko paikalla?
"Pelkän Puolan kaatoon vuotta myöhemmin Saksa tarvitsi melkein kaiken sotavoimansa, varsinkin panssarit, ja a-tarvikkeet meinasivat loppua kesken sodan. "
Valehtelet. Puola vallattiin kahdessa viikossa 60 divisioonalla Saksan yli sadasta. Käytännössä lähinnä ps- ja moottoroiduilla noin 10:llä divisioonalla. Ilmavoimista tarvittiin vain osa,
"Ei kannata yrittää antaa sellaista kuvaa, että Saksa oli jo -38 syksyllä suuri ja pelättävä sotilasmahti, jolta yhdistetty Eurooppakin olisi ottanut kuonoonsa. "
Ei kannata anta sellaista kuvaa, että syksyllä -38 Saksaa vastassa olisi ollut jokin "yhdistetty Eurooppa".
Silloin toimittiin tilanteessa, jota et näy lainkaan tuntevan.
Brittivastaisen propagandan tekemiseenkin tarvitaan historian tuntemusta. Pelkkä valehtelun into ei riitä.
"Ei käynyt Saksa salamasotaa Espanjassa -36"
on tuollaista väittänyt?
Sinä varmaankin väität kun uhoot miten "Saksa esitteli auliisti sotataitoaan mm. Espanjassa".
Saksa esitteli mm. ilmavoimiensa tehoa terroripommituksissa ja ilmataisteluissa tuoden mukaan uudet konetyypit 1937.
Myös esim. 88 mm it-tykin kapasiteetti kävi selväksi.
Oli aivan yhtä helppo peloteltava kuin ukkopaasikivi.