PÄIVÄN SANA

Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.
Room. 13:8

Rakkauden käsky ohjaa kristittyjä oikeaan toimintaan. Oikeiden sanojen sanomiseen, oikeiden tekojen tekemiseen ja oikeiden ajatusten ajattelemiseen. Kaikkeen tähän myös silloin, kun yhtään ei huvittaisi tai jaksaisi tai edes osaisi. Ja vielä silloinkin, kun tajuamme, että meidän sydämessämme ei värähdä pieninkään tunteenpalo toista ihmistä kohtaan. Rakastamisen vaatimus on lakina yllämme, ja sen mukaan on toimittava kaikesta huolimatta. Yksinkertaisesti siksi, että se on Jumalan pyhä käsky. Rakastamisen aloittaminen sitten kun siltä erityisesti tuntuu, tarkoittaa käytännössä ”ei koskaan”. Me tarvitsemme kehotuksen oikeaan toimintaan. Rakastamisen käsky suojelee erityisesti heikoimpia lähimmäisiämme vahvempien mielivallalta. Rakkauden käsky kutsuu asettautumaan hetkeksi toisen asemaan, katselemaan elämää toisen silmin, näkemään samaan suuntaan, jakamaan saman toivon. Sitä voi jopa jossain määrin opetella.
259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Amen.

Äänestä

ok--

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SROsta kirjoitti:

Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.
Room. 13:8

Rakkauden käsky ohjaa kristittyjä oikeaan toimintaan. Oikeiden sanojen sanomiseen, oikeiden tekojen tekemiseen ja oikeiden ajatusten ajattelemiseen. Kaikkeen tähän myös silloin, kun yhtään ei huvittaisi tai jaksaisi tai edes osaisi. Ja vielä silloinkin, kun tajuamme, että meidän sydämessämme ei värähdä pieninkään tunteenpalo toista ihmistä kohtaan. Rakastamisen vaatimus on lakina yllämme, ja sen mukaan on toimittava kaikesta huolimatta. Yksinkertaisesti siksi, että se on Jumalan pyhä käsky. Rakastamisen aloittaminen sitten kun siltä erityisesti tuntuu, tarkoittaa käytännössä ”ei koskaan”. Me tarvitsemme kehotuksen oikeaan toimintaan. Rakastamisen käsky suojelee erityisesti heikoimpia lähimmäisiämme vahvempien mielivallalta. Rakkauden käsky kutsuu asettautumaan hetkeksi toisen asemaan, katselemaan elämää toisen silmin, näkemään samaan suuntaan, jakamaan saman toivon. Sitä voi jopa jossain määrin opetella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu