"Presidenttiehdokas Laura Huhtasaari (ps.) on saanut Rakennusliiton varapuheenjohtajan Kyösti Suokkaan mukaan hyvää vetoapua myös vasemmiston kansanedustajilta".
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/suokas_tarveharkinta-69932
Kansanedustajat nimittäin esittävät ulkomaisen työvoiman tuonnin täydellistä vapauttamista myös Euroopan unionin ulkopuolelta.
Porvaripuolueita ei ole koskaan kiinnostanut työtä tekevien kohtalo. Valitettavasti ei edes vihreitä, jotka moottoritien alle jäävän sittisontiaisen takia voivat kyllä panna hyrskyn myrskyn. Kotoperäinen duunari lajina joutaa sen sijaan kuolla sukupuuttoon.
Jos tarveharkinta kehitysmaiden työntekijöiden työluvista poistuu, lähtöpassit saaneille pakolaisille voidaan puljata työpaikkoja ja jokunen saa jäädä Suomeen. Tarkoitus on ehkä jalo, mutta viiden pennin suutarit aiheuttavat markan vahingon, kirjoittaa Suokas.
Uusi halpatyövoiman aalto nostaisi Suomen jo hälyttävällä tasolla olevan rasismin ennen näkemättömiin sfääreihin. Rakennusala syöksyy jossain vaiheessa taas taantumaan ja työllisyys heikkenee. Silloin roihuun ei tarvitse montaa tikkua raapia. Näyttääkin siltä, että tarveharkinnan poistamista esittävät kansanedustajat ovat ryhtyneet keskeisiksi Laura Huhtasaaren vaalivankkureiden vetureiksi.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Ensinnäkin tämä maa ei kaipaa yhtään itisinsinööriä enää lisää.
Meillä on kiintiö jo täynnä korkeasti koulutettuja musuja bussikuskeina,taksinkuljettajina sekä alepan kassoina
Tässä maassa on huutava pula työnjohtajista eteenkin rakennuksilla.
rummut juoksu poikineen aloittaa kunnon viha kampanjan huhtasaarta kohtaan.
Samaan aikaan Huhtasaari ei näe tuomittavaa de Witin raiskauksessa.
Todisteet ja valtamedian lööppilinkit kehiin , muuten puhut passsskaaa.
Ihmettelen kuka vasemmistoa kannattaa, ei ainakaan perinteinen duunari, joka kärvistelee kortistossa kun vieratyövoima eli halpatyövoima vie työpaikat. Nyt vassarit haluaisi avata markkinat ihmiskaupalle kehitysmaasta. Aivan käsittämätöntä, me kärsimme schengenistä jotta olisi avoimet työvoimamarkkinat, mutta vasssareille se ei riitä, pitää avata vielä kehitysmaihin työmarkkinat, joista tulee a) se paras työvoima joka auttaisi kehitysmaita itseään b) ihmiskaupan kautta tuleva työvoima, joka käytännössä maksaa välittäjälle rahaa kotimaahansa ja sitten vuokrafirmalle Suomessa osan. Loput tulee Suomen ssossuluukusta.
Ainoa keino tätä hulluutta vastaan on Laura Huhtasaari ja persut.
Höpö, suomi ei pärjää jatkossa ilman vierastyövoima tai muuten olemme aikamoisessa tilanteessa.
Missä näin on päätetty, että ei muka omalla väellä pärjätä? En usko, se on vain järjestelykysymys, niin kuin on kaikki muukin, paitsi luonnonvoimat.
Ei sitä tarvitse päättää se kun tulee eteen, esimerkisi vaikka iso eläkeläisjoukko joka tarvisee kohtapuolin apua ja työssä käyvien osuus vähenee jatkuvasti eikö se kerro jotain, jo nytkin on pulaa joillakin alueilla työvoimasta, joskin joillakin alueilla taas työttömyyttä.
Ja höpö höpö. Isoa eläkeläisjoukkoa ei muutamien vuosien päästä enää ole! Ns. suuret ikäluokat alkavat olla kohta mennyttä kauraa ja eläkeläisjoukot alkaa pienentyä. Kyllä sitä työvoimaa tarvittaessa äkkiä ulkomailta tulee. Ei niitä tarvitse ETUKÄTEEN kerätä elätettäväksi. Nehän ehtii eläkeikään ennen työllistymistään. Tää touhu on niin p.....stä.
Joo kyllä kuolemme jokainen aikanaan, ni tulee aika jolloin suuret ikäluokat ovat kuolleet joskus 20-30 vuoden päässä. Totta työperäistä työvoimaa onko sitä saatavissa tarpeen mukaan, eräissä euroopan maissa kuten norjassa on joillakin aloilla jatkuva pula työvoimasta näitä maita on euroopassa useita syy muuten ei pidetä hyvää elintasoa, kyllä meilläkin on merkkejä siihen suuntaan.
Ruotsissa paperittomien tekemä alipalkattu ay-liittojen vaikutusalueen ulkopuolinen pas*atyö on jo yhteiskunnan pyörien pyörimisen suoranainen ehto
Eikö se ole juuri pahinta rasismia, että maahanmuuttajien oletetaan automaattisesti tekevän ne työt, jotka eivät vaadi suuria henkisiä resursseja, ovat huonosti palkattuja ja eivät kelpaa kantaväestölle.
Sitä sanotaan kotouttamiseksi, äkkiä pienpalkkaisiin hommiin.
Huhtasaari on sika persujen onneton keulakuva. Puolue on yhä vastuussa natsihallituksen sairaista päätöksistä vaikka hajosi. Kysymyksessähän on äärioikeistolainen mätä puolue.
Juu on meillä oltava puolue joka sotkee kuvioita muutenha näyttäisi liian hyvältä.
Huhtasaari on sanalla sanoen idiootti! Huhtasaari vastustaa tieteen FAKTAA, eli evoluutiota joka on todettu biljoonia kertoja sekä luonnossa että laboratoriossa ja lisäksi todistettu fossiiliaineistonkin perusteella. Tällainen äärikristitty natsi siten pyrkimässä Presidentiksi, häpeällistä!
Tulkitsen asian niin, että Perussuomalaiset vastustavat kaikkea tieteellistä tutkimustyötä, tieteen osoittamia ehdottomia faktoja, kehitystä sekä tieteellisen maailmankuvan ateismia. Itse olen täysin ateisti, kuulun Vapaa-ajattelijain liittoon, olen tieteen vapauden puolella ja kannatan progressiivista tieteen mahdollistamaa tekologista sekä kulttuurillista kehitystä, ilman kristinuskoa.
Teen työtä henkilökohtaisesti vastustaakseni kristinuskoa, purkaakseni kristilliset normit yhteiskunnasta sekä vapauttaakseni seksuaalimoraalin pois kristinuskon ikeen alta. Pidän tasa-arvoista avioliittolakia hyvänä uudistuksena, suunta on kohti vapaampaa yhteiskuntaa. Paljon työtä on vielä tehtävä kristillisten arvojen ja sääntöjen tuhoamiseksi.
Joo, kaiken edellisen jälkeen äänestän Huhtasaarta.
Tee niin, niin kyllä arvostuksesi naapurien silmissä nousee kohisten!