Tarvittaisiin rikkaiden etua ajava puolue

Ehdotus muille porilaisille rikkaille.
Koska kokoomuksesta on tullut sairaanhoitajien ja muun työväestön puolue eikä se enää aja riittävän selkeästi rikkaiden etua, yritystukia, yritysverotuksen keventämistä, palkkakulujen vähentämistä ehdottaisin että perustetaan uusi puolue ajamaan meidän etuja.
Kokoomus on liian pehmeä ja sosiaalitanttamainen, kuin demarit.
Puolueen kannatuslukemat osoittavat sen ettei kaikki ole kohdallaan, kun pienituloisetkin ovat takertuneet sen kannattajiksi.
Miksi kaikki ajavat vain köyhien ja tuottamattomien eläkeläisten asiaa. Miksi rikkaita eikä rikkaiden arvoja kukaan enää puolusta.
24310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Persut ovat kokkareita oikeistolaisempi.
Mestari-Jussi jo ehdotti, että perintövero täytyy poistaa kokonaan.

Äänestä

Suomen Rikkaat olisi hyvä nimi uudelle puolueelle. Kannatan aloittajan tekemää ehdotusta. Meillä rikkailla on oikeus runsaampaan eloon, kun verotusta kevennetään joka sektorilla 50 prosenttia.

Äänestä
  • Ja kun me rikkaat laitetaan aika-ajoin hyrskyn myrskyn niin siitä hyötyvät myös vähemmän rikkaat ja köyhätkin.

    Äänestä

  • Ette te ole tosirikkaita jos veroja maksatte, kunnon ökyrikas ei maksa veroa.

    Äänestä

Olen yrittäjänä tyrmistynyt että kokoomuskin halluaa lisää maahanmuuttajia vain Ihmisyysperusteella. Haluan työvoimaa joka ei narise eikä ole lakkoilemassa. Valtio voisi aluksi maksaa palkkiot työharjoittelusta. Suomalainen on huono työn tekijä.

Äänestä
  • Saman tien valtio voisi maksaa työntekijöiden palkat ja lisää yritystukia.

    Äänestä

Kokoomuksen arvot ovat kansan mieleen ko kannatus on kovaa. Kansa tykkää kun sitä uunotetaan.
Valehteleminen on hyve tämänpäivän itsekkäässä pelaamisyhteiskunnassa.
Totuuden puhuminen on vaimennettava, tosiasiat on sivuutettava vihapuheina.

Äänestä

Heitän parikymppiä, siis tuhatta, pohjakassaan jos perustetaan Rikkaitten puolue. Lisää annan sitten kun ne 5000 nimeä kasassa.

Äänestä

Puheenjohtajaksi pitää saada kaikkien porilaistenkin rakastama Nalle Wahlroos.

Äänestä

Antaa hyvän kuvan menestyvästä ihmisestä kun julistaa kannattavansa rikkaiden tavoitteita. Voi kuinka luuseriksi katsotaan jos köyhiä puolustaa, persua kuuluu kiusata ja eristää kaikista yhteisöistä.

Äänestä
  • Milloin persut muka on puolustanut köyhiä? Ei yhtään tekoa siihen suuntaan.
    Puolue on jopa kokoomusta oikeammalla talouspolitiikassaan.

    Äänestä

Kokoomus ja demarit voisi yhdistää. Samanlaisia työväen asialla olevia riistäjiä silmäänkusijoita, valehtelijoita.

Äänestä

Eipä Porissa niitä rikkaita nyt tungokseen asti ole........

Äänestä
  • Aika moni sekottaa varakkaan, rikkaan ja hyvätuloisen keskenään. Varakas tienaa jotain 10 000-20 000€/kk, omaisuutta joku muutama milli. Rikas on joko perinyt tai työllään rikastunut, omaisuutta kymmenien miljoonien edestä vähintään. Tuloja tulee vuosittain joko työstä tai muusta vähintään 500 000€. Hyvätulonen tienaa jotain 5000€/kk käteen. Eikä muuta kun velkaset omakotitalo, auto ja mökki.

    Äänestä

Kyllä Kokoomuksen psykopaati-/narsistisiipi pitää hyvin rikkaitten puolia.

Äänestä

Kannatan! Suomessa on jotain kahdeksan lähes samankaltaista demaripuoluetta ja meininki sen mukaista. Lisävelkaa otetaan ja käsi toisen taskulla taukoamati...

Äänestä

Rinne populistina! Nyt sdp muka vaatii kuntatyöntekijöiden lomarahaleikkauksia takaisin. Tällä kalastellaan menetettyä kannatusta. Tietää varsin hyvin ettei Sipilä ja muut orpot uuvatit tietenkään suostu moiseen.
Muistamme Kataisen ja Urpalaisen kusetukset! Sdp on rikkaiden pensselisetien vallankäyttöareena. Varastavat valehtelullaan oikeiden kansanmiesten äänet.
Jos äänestät sossudemaria niin annat äänesi kokoomuskepuvetoiselle kansaa kuppaavalle lehmänkauppatoveriporvariuuvattivihervasemmistodiktatuurille.

Äänestä

Ei tähän kylään tarvita lisää ainoatakaan tulipaloilla rikastuvaa satanistia.

Äänestä
  • Minä en tunne ketään ketään satanismilla ja tulipaloilla rikastunutta.

    Äänestä

Liittykää Porin SDP:hen. Siinä on rikkaita suosiva ja duunaria polkeva puolue.

Äänestä
  • No ei todellakaan liitytä mihinkään demareihin. Se nyt olisi suurin itsensä pettäminen mitä voi olla. Me perustamme Suomen Rikkaat ry:n ja siinä on alavuosituloraja 400.000 euroa/jäsen. Aika moni porilainen jää ulkopuolelle.

    Äänestä

Perustakaa toki oma puolue. Tuohan on jo suuri hyve ja ihmisen mitta, tuo rikkaus nimittäin. Eihän rikkaalla muita avuja sitten tarvitse ollakaan, ei järkeä, ei sivistystä, ei empatiaa eikä mitään sosiaalisia taitoja, kunhan on vaan rikas. Toivottavasti ostatte vielä jonkun saaren ja muutatte sinne kaikkine rikkauksinenne! Teitä ei täällä tarvita, me köyhät pärjäämme vallan mainiosti ilman teitäkin. Tuntuu, että teidän jälkeläisennekin degeneroituvat, joten teissä on jo kestämistä tarpeeksi viekää hyvät rikkaat nuo perillisenne kauas pois meidän aitojen ja oikeiden Ihmisten luota. Hyvää matkaa autiolle saarelle! Jos saan toivoa ottakaa toki Laura Huhtasaari mukaanne, niin saatte siitä saarellenne oivan presidentin!

Äänestä

No kukas sitten teidät aidot köyhät ja muut syrjäytyneet elättää?

Äänestä
  • Keskituloiset palkansaajat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


RikkaidenRyhtiLiikettä kirjoitti:

Ehdotus muille porilaisille rikkaille.
Koska kokoomuksesta on tullut sairaanhoitajien ja muun työväestön puolue eikä se enää aja riittävän selkeästi rikkaiden etua, yritystukia, yritysverotuksen keventämistä, palkkakulujen vähentämistä ehdottaisin että perustetaan uusi puolue ajamaan meidän etuja.
Kokoomus on liian pehmeä ja sosiaalitanttamainen, kuin demarit.
Puolueen kannatuslukemat osoittavat sen ettei kaikki ole kohdallaan, kun pienituloisetkin ovat takertuneet sen kannattajiksi.
Miksi kaikki ajavat vain köyhien ja tuottamattomien eläkeläisten asiaa. Miksi rikkaita eikä rikkaiden arvoja kukaan enää puolusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu