Millä tavalla turvapaikanhakijoiden ottaminen on minkään taakan jakamista? Ymmärtääkseni missään maassa ei ole avun tarvitsijoiden määrä vähentynyt, vaan paikoitellen se on lisääntynyt räjähdysmäisesti.
Eurooppalaiset pelleilevät auttavansa köyhiä maita, mutta todellisuudessa esim. Somaliassa ei ole vieläkään rauhaa ja vaikka maasta on poistunut valtava määrä ihmisiä, on siellä kuitenkin miljoonia hädänalaisia enemmän kuin vielä 1990-luvulla. Sama koskee tietysti monia muitakin maita. Eurooppalaiset ottavat vastaan pari miljoonaa turvapaikanhakijaa ja alkavat puhua taakanjaosta ja kriisistä.
Tulijoita on satoja tuhansia ja lähtömaissa lisäännytään jopa sodan keskellä tai pakolaisleireillä. Jollakin voi olla vaikka viisi lasta, eikä mitään mahdollisuutta elättää heitä.
Taakan jakamiseen täytyy osallistua myös lähtömaissa. Syntyvyys kuriin millä tahansa keinollakorruptio hallintaan ja heimo- ja uskonsodat seis. Tätä kaikkea ei kukaan muu voi tehdö heidän puolestaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Se on A. Merkelin taakan jakamista.Ensin eukko kädet levällään toivotti Afrikan ja arabimaat tervetulleeksi Eurooppaan ja kun ukkoa alkoi tulla kuin pipoa muori alkoi kitistä muita jakamaan taakkaa.Nyt meillä Sipilä tekee samaa,rohmuaa maahan matuja ja pakottaa koko kansan ja tulevat sukupolvet jakamaan taakkansa.
Se on lähes sata vuotta sitten keksitty neronleimaus.
EU:n isä, kreivi Richard Coudenhove-Kalergi, oli salaliiton johtaja, jonka tavoitteena on tuhota Euroopan kansat. Jo v. 1923 hän julisti vapaamuurariveljilleen, että "juutalaisen aatelisrodun" on tultava Euroopan valtiaaksi. Tähän pääsemiseksi eurooppalaiset tulee risteyttää aasialaisten ja mustien kanssa. Tuloksena on ali-ihmisiä, helposti hallittavia, vailla luonnetta.
No sillälailla !Helppoa kuin heinänteko tuon suunnitelman läpivienti kun suomalaiset siiderivalaat alkavat innolla heti puskea ali-ihmisiä maailmaan ja häpeävät jo omaa kansaansa ja juuriaan.