Jokainen 7. päivän adventistipastori tietää tämän sillä onhan hän saanut Ellen White opinnnot suoritettua yliopistossa.
Tohtori Arasolakin on ollut Ellen White Säätiön johdossa Kaakkois-Aasiassa.
>>> Uskon, että Ellen G, White on Jumalan lähettämä profeetta, Jumala on sanassaan luvannut, että Hän lähettää profeetan valmistamaan Jumalan kansaa Jeesuksen takaisintuloa varten aivan samoin kuin hän lähetti Johannes Kastajan (Matt. 11: 7–14) valmistamaan tietä Jeesuksen ensimmäiselle tulemiselle. ”Kuulkaa! Ennen kuin tulee Herran päivä, suuri ja pelottava, minä lähetän teille profeetta Elian. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen. Silloin en tuomitse maata perikatoon, kun tulen” (Mal. 4: 5,6). Profeetta Elialla tarkoitetaan Elian hengessä toimivaa profeetta Ellen G. Whiteä.
Tämä on erittäin tärkeä ennustus, koska se paljastaa oikean seurakunnan Seitsemännen Päivän Adventtikirkon lopun aikana. On vain löydettävä tämä Elian hengessä toimiva profeetta ja seurakunta SDA-kirkko, jossa hän (Ellen G. White) toimii tai on toiminut. <<<
>>> Herraa odotettiin maan päälle palaavaksi vuonna 1844 Danielin kirjan 8:14 ennustuksen mukaan: "Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan." Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan hän aloitti työnsä Taivaallisen pyhäkön kaikkein pyhimmässä. Tämä oli silloiselle Jumalan kansalle suuri pettymys, jonka Jumala salli tapahtuvan, jotta tämä tärkeä tapahtuma huomattaisiin Jumalan omien seulomiseksi (seulana toimii sapattiseula).
Seurakunnalla on profeetallinen sapatti sanoma. Lisäksi adventtiseurakunta syntyi juuri silloin kuin kolmen enkelin sanomaa alettiin julistaa eli juuri vuoden 1844 jälkeen ja se noudattaa apostolisen seurakunnan opetusta. Se on maailmanlaajuinen seurakunta, koska se toimii noin 200 maassa.
Jotta seurakunnan opetus olisi Jumalan tahdon mukaista ja se täyttäisi sille asetetun tehtävän valmistaa tie Jeesuksen toiselle tulemukselle, täytyy seurakunnassa olla auktoriteetti eli siis profeetta. Adventtiseurakunta pitää Ellen G. Whitea Jumalan lähettämänä profeettana, joka toteuttaa Elian tehtävää lopun aikana seurakunnan kautta. Jos näin ei olisi, olisimme vain seurakunta, jossa olisi erilaisia totuuskäsityksiä. Adventtiseurakunnan yksimielisyys on ainutlaatuista ja tämä johtuu juuri Ellen G. Whiten kirjoituksista. Olemme jo todenneet, että hän vaikutti oikeana ajankohtana. Hän nimittäin eli vuosina 1827–1915 ja vaikuttaa nyt seurakunnassamme kirjallisuuden kautta. <<<

Vastaukset 15
Vanhimmat
Lainaus ei ole Kai Arasolalta, vaan Seppo Johanssonilta. Hän on espoolainen adventisti, nyt jo kohtalaisen iäkäs.
Olisi hyvä tapa aina lainauksen yhteyteen laittaa tieto, mistä on lainattu.
Tuollainen tulos ja usko kun on ollut lähes 30 vuotta adventistipastoreiden opetuksessa.
Arasola on ollut koko ikänsä adventisti periaatteella adventisteille adventisti ja muille ekumeeninen.
Kyllä kai Arasolakin allekirjoittaa ko. kirjoituksen sillä uskoohan Arasolakin tulevaan sunnuntai pedonmerkkiin jos hän nyt on rehellinen adventisti?
Viitteet ja lainaukset löytyvät "adventtitotuudesta", adventistipastoreiden opetuksesta ja Ellen Whiten kirjallisuudesta niinkuin Adventtikirkon viralliset opinkohdatkin.
Seppo Johansson on maallikkona adventtikirkon Espoon ryhmässä ja oli aikanaan ahkera Ilmestyskirja-seminaarien vetäjä.
Sepon oma perhe-elämä ei ollut ruusulla tanssimista, kun toteutui se sana: "Mitä yhteistä on uskonnottomalla ja uskovalla?" "Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskonnottoman kanssa."
Sepolla oli hieno punatiilinen omakotitalo Espoonlahdessa. Nyt Seppo asustelee Espoonlahden palvelutalossa ja istuskeli mm. usein Espoon Lippulaivan (nykyään väliaikaisesti Pikkulaiva, koska rakennetaan uutta kauppakeskusta) kauppakeskuksen penkeillä aikaansa kuluttaen.
Adventtikirkon Ilmestyskirjatulkinnat ovat todella ainutlaatuisinta TULKINTAA joita muilla kristityillä kirkkokunnilla ei ole.
Amerikkalainen uususkonto (jhw tai sda) menee kuin häkä joidenkin päähän.
# Kyllä kai Arasolakin allekirjoittaa ko. kirjoituksen sillä uskoohan Arasolakin tulevaan sunnuntai pedonmerkkiin jos hän nyt on rehellinen adventisti? #
Minä muistelen, että Kai Arasola on kirjoittanut tällä palstalla, ettei hän usko pedon merkillä olevan sunnuntain kanssa tekemistä...tai jotenkin siihen suuntaan...
Aika onttoa on ruveta arvailemaan, ketkä kaikki mahdollisesti ovat samaa mieltä tuossa esitetyistä asioista. Parempi on kertoa, mitä itse ajattelee.
Minulla on se käsitys, että ensinnäkin profeetta Elia on joko osittain tai kokonaan fiktiivinen hahmo ja toisekseen Ellen White ei ollut sen enempää Jumalan profeetta kuin kukaan muukaan.
"Minulla on se käsitys, että ensinnäkin profeetta Elia on joko osittain tai kokonaan fiktiivinen hahmo"
Minusta taas sitten profeetta Ellu on täysin fiktiivinen henkilö.
Myös A-kirkon opinkohdan profeetallisen kirjoituksen arvon ansaitsevien kirjoitusten tekijä on fiktiivinen henkilö, koska yhdenkään Ellun kirjoituksista ei tule nauttia profeetallisen kirjoituksen arvovaltaa.
Toki myös jokainen adventtitotuuden omaksunut henkilö on fiktiivinen henkilö, koska ei ole olemassa adventtitotuutta. Vain adventtikikon levi9ttämää harhaoppia.
Lainattu teksti jatkuu
>>> Itse olen lukenut monet kerrat saatavillani olevat Ellen G. Whiten kirjat ja olen iloinen siitä, että olen pysynyt jo lähes 30 vuotta adventtiseurakunnan yhteydessä ja uskon olevani raittiilla pohjalla Raamatun opetuksessa. Olen monesti todennut, että loppujen lopuksi Ellen G. Whiten kirjoituksista löydämme parhaimmat selitykset ja tulkinnat Raamatun eri asioille. <<<
Käsitykseni vain vahvistuu siitä, että se aika minkä eri seurakuntien kristityt käyttävät oman seurakunnan mainostamiseen ja toisten seurakuntien mollaamiseen, on Jeesukselta pois.
No sittenhän sinäkin alat vähitellen ymmärtämään sen, mitä minä olen jo kauan yrittänyt selittää, että se Äitikirkon luoma "ainoa oikeaoppinen" seurakuntamalli eli kirkkolaitos on se "pedonmerkki".
Peto eli maallinen valta pedon kanssa huoraava seurakuntavaimo/morsian = kirkkolaitos eli seurakunta o r g a n i s a a t i o.
Kirkon nimissä on vainottu ja tapettu ihmisiä ja omien seurakuntaorganisaatioidensa nimissä uskovaiset nykyisinkin tappelee siitä, kuka on suurin, paras, kaunein, oikeaoppisin, hengellisin, elävin ja ties mitä...
Eli koko homma pyörii sen oman seurakunnan ympärillä ja tästä omasta erinomaisesta seurakunnasta viedään "evankeliumia" eteenpäin.
Korjaantuuko tämä p e r u s tavaa laatua oleva "valuvika" mielestäsi pienellä "pintaremontilla"?
Vaikka kirkot ja lahkot näennäisesti tekevätkin jotain hyvää, niin ne ovat syntyneet erottelemaan ihmisiä eri kuppikuntiin/puolueisiin, joka on täysin sen vastaista, mikä pitäisi olla seurakunnan perimmäinen päämäärä eli että ihmiset olisivat YHTÄ ja rakastaisivat toinen toisiaan.
Näinhän se tietenkin on. Jeshua ei ole kiinnostunut, että mihin seurakuntaan kuuluu, vaan että kuuluuko Jeshualle. Nyt kun eri seurakunnissa on aika lailla samalla tavalla ajattelevia uskovia (sapatit ym. on selvinnyt), niin seurakunnilla ei ole enää sitä merkitystä kuin ennen oli. Laitan vielä tuon lyhyen videon, jossa on evankeliumi lyhyesti. Kun tuota videota katsoo, niin miettii, että miten lähellä Jeshuan tulo mahtaakaan olla.
https://www.youtube.com/watch?v=WNO2WmnyBOY
Nyt kun Raamatun totuus on selviämässä koko kristikunnalle, niin kirkkoa ei oikeastaan tarvita samalla tavalla kuin ennen. Raamattupiirejä voi pitää kodeissa tai pienryhmissä. Mutta en ymmärrä edelleenkään, että seurakuntia pitäisi jotenkin morkata tai arvostella. Jumalalla on (ollut) seurakunnillekin oma tarkoituksensa. Kaikella on aikansa. Minusta on hyvä, että jos joku on onnellinen omassa seurakunnassaan. Minä viihdyn siellä, missä uusia totuuksia voidaan ottaa vastaan. Haluan iloita uusista Raamatun totuuksista.
Joo, viihdyt. Aiku kiva !!!
Sepäs se kirkkojen todellinen funktio tänä päivänä juuri onkin. Että ihmiset viihtyvät.
Ja siis missä kohdin UT:ssä tämä on asetettu seurakunnan tavoitteeksi ?
Opiskella sitä, mikä ylemmässä kirkon asteessa on hyväksytty kirkon opetukseksi, kyselemättä, kyseenalaistamatta ?
Kaikki kirkot joutavat roskakoriin, sanoopi Exap. Turhia, kaikki tyynni, ja vielä pahempaa, harhaanjohtavia. Jumala on kautta aikojen kutsunut ihmisiä etsimään Häntä, ja Jeesuksen jälkeen löytämään elämän Pojassaan. Siihen ei tarvita yhtään ensimmäistä kirkkoa.
Pienet paikalliset uskovien yhteisöt ovat aina Jeesuksen ajoista lähtien olleet Jumalan tahdon mukaisia. Ja tuolloin alkukirkon aikana, kun seurakunta kasvoi liian suureksi, sen oli aika jakautua kahdeksi.
Tällöin ihmiset olivat Jumalan varassa, sen varassa mitä Hän Henkensä kautta seurakunnille antoi.
Seurakunnan tulee olla organismi, ei organisaatio.
<<Että ihmiset viihtyvät.>>
No, jopas sinä jaksat jokaista sanaa kaivella. Sanotaan sitten, että on ilo olla sellaisten uskovaisten kanssa yhdessä. jotka iloitsevat uusista Raamatun totuuksista. Tämä ei tarkoita sitä, että en olisi muiden ihmisten kanssa tai kertoisi muille kuin uskovaisille Jeesuksesta.
Hei!
Ellen Whiten kirjoituksia ovat miljoonat ihmiset tutkineet 1 Tess 5:19-23 ohjeen mukaan.
Profetiaksi väitetyn tutkii jokainen itse henkilökohtaisesti ja arvostelee itse henkilökohtaisesti elämänsä päivinä tiedon muuttuessa. -Uskon määrän muuttuessa.
Ellen White oli erinomainen Raamatun opettaja. Hän oli hengellinen kirjailija, joka käytti omaa terminologiaa (omia synonyymeja voi käyttää) Hänen jokainen sana ei ole profetian sanaa siis.
Ellen White oli Jeesuksen seuraaja.
Baptisti William Miller 1782-1849
William Miller oli (1782-1849) baptistiseurakunnan saarnaaja ja Raamatun tutkija. Miller tutki Ilmestyskirjan ja Danielin kirjan apokalyptisiä vertauskuvia.
Miller vertasi eskatologisia vertauskuvia keskenään.
Miller löysi profetian jossa Daniel tiedustelee enkeliltä milloin maahan tallattu pyhäkköpalvelus nousisi taas kunniaansa? >Dan 8:12-17,26. (12:4,9,10)
Enkeli vastaa; että tietystä hetkestä (kun Kuningas Antaksekses antoi käskyn Jerusalemin jälleen rakentamisesta) alkaen lasketaan kuluu 2300 "profetian vertauskuvallisen päivän" eli 2300 vuoden aika.
Raamatun aikaprofetia on 2300 vuoden pituinen. Profetia tuo vuoteen 1844.
Profetian selviäminen tapahtui 1843-1844.
Miller erehtyi luullessaan profetian tarkoittavan maan puhdistamista. Ajan Miller laski oikein. Aika on 2300 vuotta on ilmoitettu Raamatussa; Ilm 11:2 = 42 kuukautta= 1260 päivää, Ilm 11:3 = 1260 päivää, Ilm 12:14: = "vuosi, kaksi vuotta, ja puoli vuotta" = 1260 päivää, Dan 7:25 = "aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa" =1260 päivää (“Aika = 1 vuosi.)
Ellen G White (1827-1915) oli 17- vuotias neiti 1844.
Ellenin perhe oli juuri erotettu metodistien seurakunnasta opillisten erimielisyyksien vuoksi. Nuori miss Ellen taisteli suurien Raamatun kysymyksien kanssa. Ellen rukoili taivaasta ymmärrystä. Ellen White selitti profetian loppuun 1844.
Ellen White- tai Adventtikirkko ei koskaan ole laskenut Jeesuksen tulon päivää; Matt 24:36.
New York oli siirtolaisten maahantulon satama. Euroopassa oli uskonnollisia vainoja Martti Lutherin aloittaman uskonpuhdistuksen seurauksena. Amerikka oli uskontovapaa maa. Siirtolais-sataman seuduille syntyi satoja hengellisiä ryhmiä, joista kasvoi kansainvälisiä ns. protestanttisia kirkkoja.
Danielin kirjan Danielin kysymys antaa myös asiaan vastauksen kun katsoo mitä Daniel kysyy enkeliltä; "Milloin pyhäkkö nousisi taas kunniaan?"
Taivaassa eletään viimeisien aikojen palveluksessa suuren babylonin ja Jumalan pyhien välisessä erotustyössä. Ylipappi Jeesus Kristus enkelijoukkoinensa; Hebr 1:14, 8:1-2, 7-9 luvut. Koko hebrealaiskirje kertoo Ylipapin taivaallisesta palveluksesta; 2:17-18, 3:7-8, 4:14-16.
Profetia sisältää erilaisia välitäyttymyksiä.
Danielin kirjan aikaprofetia on kaikki samaa 2300 vuoden aikajakson profetiaa.
Olen kirjoittanut 2300 vuoden profetiasta neljästä eri näkökulmasta;
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/3.10
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/10.8
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/10.4
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/10.6
t. jarinhotelli