Paljastamatta omaa poliittista suuntautumistani, otan hieman kataa keskusteluun :)
Jos vaikka lähtisi liikkeelle siitä, mistä Marx kirjoitti "Pääomassa": Hän ei kirjoittanut
sanaakaan kommunismista, suukrimmaksi osaksi kirja on kapitalismista - lukekaa se
jos ette usko. Toiseksi, hän kirjoitti miten pääomat kertyvät jättiyrityksille samalla
kun tavallinen palkkaduunari saa minimi-liksaa, katsokaa ympärillenne ihmiset!
Marxin ajatus sosialismista oli kiteytettynä se, että duunarien - siis niiden, jotka
sitä duunia tekevät - pitäisi omistaa yhdessä se pulju ja sen tuotot - simple as that!
Kommunismi puolestaan syntyi Leninin ja kumppaneiden toimesta kun he odottelivat
koko euroopan yhtyvän samaan rintamaan ja militarisoivat poliisit pidättelemään
kansaa aisoissa siihen asti. Kun eurooppa ei sitten taipunut tähän "yhteiseen rintamaan",
jäi Venäjäkin (silloin jo NL) paikoilleen ja militaaripoliiseista tuli KGB:n edeltäjä.
Sanoisin, että "sosialismikokeilu" Venäjällä oli ihmiskunnan pahin itseaiheutettu katastrofi
siihen asti. Samalla sanoisin, että Marx'lla on ollut suurin vaikutus historiassa "single-handedly"
tähän päivään saakka. Jos joku haluaa perusteluja, vastaan mielelläni
Kommunismi vs Sosialismi
0
134
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371303- 1481061
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67835PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.51648- 60641
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33531- 30523
- 39507
- 63503
- 16487