Kansalaisoikeudet

Maanantain 11.syyskuuta Ilkka-lehdessä oli artikkeli Närpiön kaksikielisyydestä. Kyllä piti rantaruottalaaset kovaa meteliä SOTE-keskustelussa kielitaidosta. Närpiössä on taidettu pikkuusen jättää suomenkielisten oikeudet retuperälle. Näin politiikka toimii....viva RKP.
376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ruotsinsuomalaiset eivät ole kovin hyvin kotoutuneet Suomeen,
vaan puolueensa avulla varjelevat vain heille tarkoitettuja etuuksia, kuten kiintiöitä.

Äänestä
  • Kovin huonosti ovat onnistuneet, koska siitä ei ole sataakaan vuotta kun kumpikin kieli säädettiin kansalliskieliksi.
    Parisataa vuotta sitten suomea ei juuri puhuttu, eikä ollut olemassa valtiota nimeltä Suomi. Oli vain Ruotsi, josta pahan valtakunta riisti sodalla ison osan. Samaa se tekee tänäkin päivänä, koska kansa on kuin Rooman valtakunnan ajoilta repäisty nykypäivään. Johtajat ovat sitten järjestään samaa sarjaa, toinen toistaan kauheampia diktaattoreita.

    Suomen kieli on kuoleva kieli. Nuoret opiskelevat englanniksi ja väitöskirjat tehdään englanniksi, jonka jälkeen työpaikat löytyvät globaaleista yrityksistä ja työkielenä on yhä enenevässä määrin englanti, josta tulee kieleen uusia sanoja sellaisenaan.

    Enemmän tai vähemmän ihannoitu stadin slangi on paljolti lainauksia venäjästä ja ruotsista.

    Väestö muuttuu ja yhä suurempi osuus ei osaa suomea lainkaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=ULeRjm2zSuE

    Äänestä

Kannattaa muistaa että pakkoruotsi tuli vasta 1970-luvulla kouluihin poliittisten kähmintöjen tuloksena. Olisi jo järkevää siirtyä siihen että pakollisina kielinä koko maassa olisi suomi ja englanti ja kolmannen kielen saisi valita itse. Itärajalla kannattaisi opetella venäjää ja Korsnäsissä varmaan on hyvä osata ruotsia muttei koko maassa kannata hukata resursseja tarpeettomaan kieleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Herregod kirjoitti:

Maanantain 11.syyskuuta Ilkka-lehdessä oli artikkeli Närpiön kaksikielisyydestä. Kyllä piti rantaruottalaaset kovaa meteliä SOTE-keskustelussa kielitaidosta. Närpiössä on taidettu pikkuusen jättää suomenkielisten oikeudet retuperälle. Näin politiikka toimii....viva RKP.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu