Törmäsin juuri äsken ajatukseen, josta lainaan oleellisen:
"hengellisyys lienee jossain määrin yleisinhimillinen ja luonnollinen osa ihmisen kokemusmaailmaa..."
Kirjoittaja kommentoi erästä toista ketjua ja tuo lause hyppäsi silmille.
Ensimmäinen ajatukseni oli; onko noin?
Se taitaa riippua siitä, mitä hengellisyydellä tarkoitetaan. Muistan kuinka uskisaikanani oli tärkeä erottaa hengellinen ja sielullinen toisistaan myös kokemuksena. Erottelu taisi perustua kuitenkin siihen ajatukseen, että on erikseen "animaalinen sielu" ja Jumalan antama Henki.
Jollekin hengellinen kokemus saattaisi olla Bachin H-mollimessu, kuten se oli minullekin. Toisaalta samanlaisen syvästi vaikuttavan ja tyydyttävän henkisen kokemuksen voi saada kuunnellessaan vaikka Sibiksen viidettä, ilman että siinä on mitään uskonnollista aspektia.
Itselleni syvästi vaikuttava kokemus voi olla yömelonta tähtikirkkaassa yössä rasvatyynellä järvellä. Onko se hengellinen kokemus? Minulle se on ainakin aivan rinnasteinen.
Miten ymmärrätte henkisen ja hengellisen kokemuksen eron? Onko sellaista muualla kuin siihen uskovan mielessä?
"hengellisyys lienee jossain määrin yleisinhimillinen ja luonnollinen osa ihmisen kokemusmaailmaa..."
Kirjoittaja kommentoi erästä toista ketjua ja tuo lause hyppäsi silmille.
Ensimmäinen ajatukseni oli; onko noin?
Se taitaa riippua siitä, mitä hengellisyydellä tarkoitetaan. Muistan kuinka uskisaikanani oli tärkeä erottaa hengellinen ja sielullinen toisistaan myös kokemuksena. Erottelu taisi perustua kuitenkin siihen ajatukseen, että on erikseen "animaalinen sielu" ja Jumalan antama Henki.
Jollekin hengellinen kokemus saattaisi olla Bachin H-mollimessu, kuten se oli minullekin. Toisaalta samanlaisen syvästi vaikuttavan ja tyydyttävän henkisen kokemuksen voi saada kuunnellessaan vaikka Sibiksen viidettä, ilman että siinä on mitään uskonnollista aspektia.
Itselleni syvästi vaikuttava kokemus voi olla yömelonta tähtikirkkaassa yössä rasvatyynellä järvellä. Onko se hengellinen kokemus? Minulle se on ainakin aivan rinnasteinen.
Miten ymmärrätte henkisen ja hengellisen kokemuksen eron? Onko sellaista muualla kuin siihen uskovan mielessä?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tuo "animaalinen sielu" ja Jumalan antama Henki vaikuttaa minusta enemminkin ulkopuolelta sanellulta muotilta. Mutta miten kommentoisi tuota henkistä ja hengellisyyttä? Tunneperäiset kokemukset voi olla vaikeita osuttaa johonkin tietynlaiseen yksittäiseen lokeroon.
Jos katselen teleskoopin ottamia kuvia avaruudesta koen ne rauhoittavina. Onko se sitten henkistä vai hengellistä? Jos oikein pitää puristaa vastaus, niin sanoisin sen olevan henkinen kokemus. Pääkoppa saa levätä hetken arjesta.
Kysymykseesi on luultavasti lukematon määrä vastauksia riippumatta vastaajan uskonsuunnasta ja/tai sen puutteesta.
Tarviiko edes erotella? Uskovainen käyttää "kaanaankieltä" ja suunnasta riippuen erottelee ehkä hyvinkin tarkasti hengellisen ja sielullisen toisistaan. Joku saattaa puhua meditaatiosta tienä henkiseen tasapainoon ja toiselle se on rukous. Useille pelkkä nuotiotulen tai virtaavan veden tuijottaminen on stressiä lieventävä ja akkuja lataava kokemus. Joku tarvitsee adrenaliinia ja extreme-lajit houkuttavat heitä.
Agno taitaa entisenä uskiksena kysellä turhia.
Itse ymmärrän että hengellisyys liittyy henkiseen kehitykseen joka kaikilla ihmisillä on. Minulle hengellisyys voi olla meditoimista tai luonnossa olemista. En osaa määritellä yleistä käsitettä mutta kaikki ihmiset hakevat tunteellista yhteyttä johonkin toiset jumalaan ja toiset vaikka luontoon.Siitä on tehty uskonnollinen mutta se on myös ei-uskonnollista. Vuosia sitten elämäni oli raskasta ja ahdistavaa jolloin sain hengellisen/henkisen rauhan käymällä kirkossa vaikka en uskovainen olekaan. Nykyään kun elämä on perustaltaan kunnossa en saa mitään irti vaikka istuisin päivän kirkossa.
Se voi olla jollekin vaikka rock konsertti tai futismatsi. Kun ihminen kokee voimakkaita tunteita ja varsinkin samanhenkisten seurassa, sillä on henkisesti stimuloiva vaikutus. Kysymys ei ole siitä, mikä kuulostaa fiksulta ja "hengelliseltä", vaan siitä mikä saa kenenkin mielen aukeamaan ja kokemaan voimakkaan NYT-hetken. Se voi olla eri ihmisille aivan eri asia. Korvien välissä ja sisäeritysrauhasissa tapahtuva oikeanlainen prosessi on se, mikä on tärkeä, eivät ulkoiset muodot.
Hengellinen kokemus on minusta jo itsessään dualistinen määritelmä. Se viittaa erillisiin maalliseen ja hengelliseen, ruumiilliseen ja hengelliseen. En käyttäisi koko sanaa hengellinen, se on puhtaasti uskissana.
Henkinen kokemus taas voi olla vaikka uuden oivalluksen kokemus, jonkin ymmärtäminen syvällisemmin. Luontokokemukset voisi kuvata haltioitumisen kokemuksina.
Noh, eikös, jos tarkkoja ollaan, haltioituminenkin ole dualistinen kuin hengellisyyskin? Siinä missä hengellisyydellä viitataan nimenomaan henkimaailmaan ja henkiolentoihin, niin vastaavasti haltioituminen viitannee haltijoihin. Siis haltioiduttaessa, jouduttaisiin tai päästäisiin, miten sen nyt ottaa, haltijoiden valtaan.
Ei minulla sinänsä mitään vakavaa nokankoputtamista ole kommenttiisi. Olen samaa mieltä, että yleisterminä henkinen olisi parempi. Sehän on ainakin varmasti totta jokaisen kohdalla, vaikka jotkut luulevatkin sellaisten taustalla operoivan henkiolentojen.
Ei ole, koska haltijoiden olemassa oloon uskojien määrä on mitätön ja käsite haltioitua on käytännössä irtautunut täysin käsitteestä haltia/haltija. Kukaan ei tulkitse haltioituneen joutuneen haltijan valtaan.
Hengellisyyden käsite taas on selkeästi uskissana viitaten uskontoon ja dualismiin. Hengellinen kirjallisuus, hengelliset laulut, hengellinen tilaisuus, hengellinen kokemus.
New age liike kuvaa henkisyyttä joka eroaa selvästi uskonnollisuuden hengellisyydestä.
Mutta Miten NA-liike eroaa uskonnosta? Mielestäni NA-uskomukset kuuluvat uskontojen piiriin ainakin laajasti tulkittuna.
Ja eroaako se tosiaankaan selvästi? NA on sekatavarakauppa, josta jokainen voi valita mieleisensä opin. Monesti se on sekoitus olemassaolevia uskontoja höystettynä puhtaasti NA mausteilla.
Siinä ei ole mitään tiettyä oppia kuten uskonnoilla on joista ei saa poiketa tai helvetti kutsuu. Uskonnoissa ei rakenneta omaa itseään vaan palvomaan jumalaa ja mitä se uskonto määrittelee oikeaksi elämäksi kun NA antaa ihmiselle rakentaa itseään vapaasti. Se on enemmän tietoisuuden ja harmonian löytämistä ympäristön ja itsensä välille olemalla tietoisesti läsnä tässä hetkessä. Uskovainen valmistautuu taivaselämään eikä elä täysin tätä elämää varten
Onko kyse sitten siitä mikä ajatellaan uskoksi yliluonnolliseen ja onko tämä uudenlaista uskontoa mutta monet na:ssa olevat asiat ovat kauhu ja synti niille uskovaisille joiden kanssa olen asiasta jutellut.
Onko lopputuloksella eroa sen suhteen, millä päänsä sekoittaa. Monet NA opit ovat vähintään yhtä sekopäisiä kuin uskonnotkin.
Jokun muun mielestä egoon samaistuneet vasta sekopäisiä ovat.
Hengellisyys liittyy läheisesti pyhän kokemiseen. Se mitä pidetään pyhänä on ihan näkökulma ja kulttuurikysymys. Sielu taas on egon vastapari. Se mihin ihmisen pitäisi pyrkiä on, että et ottaisi asioita henkilökohtaisesti kuten ego tekee, vaan että olet pelkkä kokija ja kanava kokemuksille.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pyhä
Ei aukea tuo linkki, muttz siellä kerrotaan mm.
Filosofi William James kirjoitti teoksessaan Uskonnollinen kokemus (1902), että kaikissa uskonnoissa tavattava pyhyyden ajatus käsittää seuraavat piirteet:
Tunne avarammasta elämästä ja varmuus ideaalisen voiman olemassaolosta.
Tunne ihanteellisen voiman lempeästä vaikutuksesta elämään.
Ääretön haltioitunut vapauden tunne.
Tunnekeskuksen siirtyminen rakastavan ja sopusointuisen kiintymyksen suuntaan.
Jamesin mukaan nämä pyhyyden piirteet tulevat esiin erityisesti uskonnollisen kokemuksen tai kääntymyksen kokeneilla ja johtavat vielä jonkinasteiseen asketismiin, sielun lujuuteen, henkiseen puhtauteen ja lähimmäisenrakkauteen.[2]