Luin Voima-lehdestä pastori Kai Sadinmaan haastattelun. Hän erityisesti kritisoi, että kirkko on löytänyt synergiaedut maallisen vallan kanssa. Köyhien kirkosta on tullut rikkaiden kirkko. Jos kirkko ei liittoutuisi vallan kanssa, se menettäisi suuren osan taloudellisesta pohjastaan.
Sadinmaa ajattelee pitkälti samalla tavoin kuin palstallamme melskaavat lahkolaiset ja viides kolonna. Kirkon pitäisi olla sellainen ja sellainen. Hän ei suostu näkemään realiteetteja ja kysymään, miksi kirkko on tällainen.
Kirkon ylin päätäntävalta on kirkolliskokouksella ja eduskunnalla. Valta on pikku hiljaa siirtynyt Ruotsin kuninkaalta näille instituutioille monen lainmuutoksen kautta. Vanha valta oli voimalla itse otettu, nykyinenkin vain heikosti demokraattinen. Kaikki vallan muutokset ovat perustuneet entiseen epäoikeutettuun valtaan, ei mihinkään yleviin periaatteisiin. Siksi valta on kaikkea muuta kuin kansasta lähtevä.
Jokainen uudistus törmää vanhoillisuuteen, koska kirkolliskokous huonosti edustaa kansaa. Uudistukset ovat hyvin jälkijättöisiä. Olisi tehtävä vallankumous, mutta sitä kansa ei halua. Vallankumouksista on huonot kokemukset. Osa kansasta hyväksyy hammasta purren vinoutuneen vallan, suurin osa kakistelematta, koska on nykyiseen tottunut.
Kirkko ei voi koskaan tehdä suuria muutoksia, koska ne edellyttäisivät määräenemmistöä kirkolliskokouksessa. Se saavutetaan vasta sitten, kun yhteiskunnan ajattelutapa on jo kauan sitten hyväksynyt asian. Pyrkiipä joku sitten lahkolaiseen kireähenkiseen suuntaan tai vapaampaan kansanvaltaiseen suuntaan, suurin osa puheista jää vain puheiksi, "keskusteluksi", koska valta on sementoitunut näin ja perustuu viime kädessä muinaiseen voimaan.
Eräs asia on kuitenkin tullut vallankäyttöä rajoittavaksi. Kirkosta voi erota ja viedä taloudellisen tukensa. Tämä seikka on pakottanut kirkkoa yhä enemmän ottamaan huomioon tavallisen ihmisen. Olemme paljon lähempänä Kristuksen julistusta kuin koskaan ennen kirkon historiassa.
Nykyisin kirkon jäsen voi pelotta hengittää ja tuntea evankeliumin vapauden. Ennen kirkko oli valtion kassara, joka pyrki pelottelemalla saamaan ihmiset käyttäytymään oikein. Nykyisin Jeesuksen sovintotyö on tullut hyvin tunnetuksi. Pelkoa siihen ei liity vaan halu rakastaa, kun Kristuksen rakkaus on päässyt valloittamaan ihmisen.
Mitä enemmän kirkon hallinto muuttuu kansanvaltaiseksi, sitä enemmän kirkko julistaa edellytyksetöntä ja vapaata armoa, Kristusta.
Sadinmaa ajattelee pitkälti samalla tavoin kuin palstallamme melskaavat lahkolaiset ja viides kolonna. Kirkon pitäisi olla sellainen ja sellainen. Hän ei suostu näkemään realiteetteja ja kysymään, miksi kirkko on tällainen.
Kirkon ylin päätäntävalta on kirkolliskokouksella ja eduskunnalla. Valta on pikku hiljaa siirtynyt Ruotsin kuninkaalta näille instituutioille monen lainmuutoksen kautta. Vanha valta oli voimalla itse otettu, nykyinenkin vain heikosti demokraattinen. Kaikki vallan muutokset ovat perustuneet entiseen epäoikeutettuun valtaan, ei mihinkään yleviin periaatteisiin. Siksi valta on kaikkea muuta kuin kansasta lähtevä.
Jokainen uudistus törmää vanhoillisuuteen, koska kirkolliskokous huonosti edustaa kansaa. Uudistukset ovat hyvin jälkijättöisiä. Olisi tehtävä vallankumous, mutta sitä kansa ei halua. Vallankumouksista on huonot kokemukset. Osa kansasta hyväksyy hammasta purren vinoutuneen vallan, suurin osa kakistelematta, koska on nykyiseen tottunut.
Kirkko ei voi koskaan tehdä suuria muutoksia, koska ne edellyttäisivät määräenemmistöä kirkolliskokouksessa. Se saavutetaan vasta sitten, kun yhteiskunnan ajattelutapa on jo kauan sitten hyväksynyt asian. Pyrkiipä joku sitten lahkolaiseen kireähenkiseen suuntaan tai vapaampaan kansanvaltaiseen suuntaan, suurin osa puheista jää vain puheiksi, "keskusteluksi", koska valta on sementoitunut näin ja perustuu viime kädessä muinaiseen voimaan.
Eräs asia on kuitenkin tullut vallankäyttöä rajoittavaksi. Kirkosta voi erota ja viedä taloudellisen tukensa. Tämä seikka on pakottanut kirkkoa yhä enemmän ottamaan huomioon tavallisen ihmisen. Olemme paljon lähempänä Kristuksen julistusta kuin koskaan ennen kirkon historiassa.
Nykyisin kirkon jäsen voi pelotta hengittää ja tuntea evankeliumin vapauden. Ennen kirkko oli valtion kassara, joka pyrki pelottelemalla saamaan ihmiset käyttäytymään oikein. Nykyisin Jeesuksen sovintotyö on tullut hyvin tunnetuksi. Pelkoa siihen ei liity vaan halu rakastaa, kun Kristuksen rakkaus on päässyt valloittamaan ihmisen.
Mitä enemmän kirkon hallinto muuttuu kansanvaltaiseksi, sitä enemmän kirkko julistaa edellytyksetöntä ja vapaata armoa, Kristusta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.