Itse en halua Suomeen hirveästi maahanmuuttajia ja vastustan islamisaatiota. Suhtaudun joihinkin muun rotuisiin epäilyksellä; koska afrikkalaiset tai lähi-itäläiset ovat monesti sovinisteja, enkä halua tänne pohjolaamme sellaisia. Samoin arabit tai mustat voivat tulkita liiallisen ystävällisyyden tai hymyilyn tai flirtin suoraksi seksikutsuksi, joten olen varovainen. Romaneilla on ainakin maine varkaina, kiinalaisiin tai aasialaisiin en luota, koska heillä kuuluu kulttuuriin näyttää ulospäin muuta kuin mitä sisällä tunnetaan.
Ymmärrän hyvin haittamaahanmuuton ongelmat ja vastustankin sitä. Mutta sitten niihin epärasistipiirteisiin: toisaalta minulle on ihan sama minkävärinen joku laulaja, näyttelijä tai malli on. Pystyn fanittamaan eri kulttuureiden henkilöitä. Ja mielestäni kaunetta löytyy kaikista roduista, ei pelkästään länsimaisesta tyypistä. Kristinuskon pohjalta ajattelen, että kaikki ihmiset ovat Jumalan luomia ja tasa-arvoisia ja missä tahansa päin maailmaa voi löytää ystävyyttä. Meillä on lähetyskäsky ja velvollisuus levittää evankeliumia joka kolkkaan. Joten sikäli "luotan" ihmisiin, että pohjimmiltaan he ovat samanlaisia. Juuri työn Jumalan luomistyön tuloksena.
Toisaalta taas vastustan käsitettä kulttuurinen appropriaatio eli omiminen. Tai termiä valkoisen etuoikeus ja kaikkia mikroaggressio-väitteitä sekä intersektionaalista feminismiä. Koska elämä menee mahdottomaksi noiden vasemmiston keksimien termien kanssa. He ovat päättäneet miten rasismi määritellään ja se tarkoittaa loputonta itsesyyllisyyttä ja matamista valkoisille ihmisille.
Joten en tiedä, toisaalta olen rasisti ja toisaalta en. Miten itse koet suhtautumisesi muihin rotuihin tai omaasi?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Eiks rasismi o sitä, kun joku epä-rasisti sanoo jollekin suvakki-natsille jotain järkevää, niin se järkevä asia muuttuu siinä matkan aikana epä-rasistin suusta suvakki-natsin korvaan rasismiksi!?
Oisko kyseessä siis joku sähkökemiallinen ilmiö joka muuttaa puhutun asian ihan erilaiseks siellä vastaanottopäässä?
Minä en luota suomalaisiin kun ovat kovia juomaan viinaa ja kännissä sitten tappelevat ja puukottavat toisiaan.
Sun sit varmaan pitää ottaa SPR yhteyttä et ne tekis suomalaisilleki omia kotoutuskeskuksia, esikoulutus-kouluja, maahanmuutto-hippapiirejä, multi-kulti-keskuksia yms yms. ainakin muutamalla sadalla miljoonalla pitkin maata, et suomalaisilla olis kivempaa ja ei tarttis vaan dokailla ja puukotella!?
Miks et ole ollu jo tekemässä? Minunko sitä pitää kaikki maailman obgelmat ratkaista?
Rasismi on täysin vapaan ja hallitsemattoman maahanmuuton sekä sen seurauksien vastustamista.
Vastustat siis sitä kun meidän esi-isämme muuttivat tänne Suomenniemelle tai kun satojatuhansia eurooppalaisia muutti Amerikkaan syrjäyttäen alkuperäisasukkaat.
Rasismi on islamin vaikutusvallan eli islamisaation vastustamista.
Rasismista vapaa henkilö hyväksyy islamisaation ja kannattaa sitä voimakkaasti.
Ihmisiä on vain yhtä rotua. Jokaisella meistä on geenistössämme kaikki ihonvärin ruskehtavat vivahteet vaaleanpunaisesta tummanruskeaan. Sattumasta ja vanhemmista riippuu, mitkä geenit aktivoituvat kullakin. Rasismi on siis järjetön termi, koska meitä on vain yksi 'rotu'. Sanaa 'rasisti' käytetäänkin nykyään lyömäaseena normaaleja isänmaallisia, omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä vastaan. Let's call their bluff.
Rasismi on suomessa sitä että jos vastustat tämän persaukisen maan mamusta ja siitä koituvia poskettomia kuluja niin olet rasisti.
Valitettavasti siitä on tehty suomessa myös elinkeino eli nämä vokit tekevät voittoa meidän verorahoilla. Luona oy mm 3 miljoonaa euroa voittoa! Siis pelkästään voittoa meidän maksamien muiden kulujen lisäksi.
Voi arvata että bisneksestä hyötyvät pitävät helposta rahasta kynsinhampain kiinni ja ovat etunenässä luokittelemassa vihapuheeksi ja rasismiksi kaikki bisnestä uhkaavat tahot.
Valkoinen suomalainen 50-vuotias nainen haluaa majoittaa 30-vuotiaita lähi-idän miehiä. Hankkia heille asunnot ja työpaikat, viettää aikaa näiden kanssa.
Mitä jos suomalaiset valkoiset miehet alkaisivat majoittamaan thainaisia, pitämään mielenosoituksia pääkaupungin keskustassa heidän vuokseen? Järjestämään kulttuuritapahtumia näiden 30 vuotiaiden Thainaisten kanssa, Hankkimaan heille työpaikat, tekemään näiden kanssa lapsia ja perustamaan perheet. Voi jestas mikä feministiarmeijan vikinä siitä tulisi.
Kyllä niiden Thainaisten pitäs ola parikymmpisiä, muuten hyvä kirjoitus. Ei siltikään Isolle Deelle pärjätä.
Ei kun kolmekymppisiä, toi parikymppisyys ois sellasta "mä oon sun daddy" - meininkiä, niin pysytään asiassa.