Mitä inhosit koulussa eniten?

Eniten koulussa ala-asteella inhosin oppiaineista uskontoa.
Eniten inhosin myös aamuhartauksia sekä mielipuolisen uskonkiihkoista opettajaa.

12

195

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maailman-paras-koulu

      Ala-asteella? Jaa-a. Oikeasti vaikea päätös. Inhottavinta oli ehkä urheiluhullu liikunnanopettaja, joka ei välittänyt pakkasrajoista ja jonka vuoksi osalta porukasta meinasi tippua sormet talvella jääkiekkoharjoituksissa. Uskonnonopettajakin osasi joskus olla ärsyttävä. Jos kaikki eivät olleet hiljaa, niin hän laittoi joskus kaikki tuijottamaan taululle piirrettyä ristiä. Tämä tapahtui 1970-luvulla, eli ei kuitenkaan mitään sellaista kuin 1950-luvulla, jolloin sai karttakepistä sormilleen, jos ei esimerkiksi muistanut Jaakobin poikien nimiä. Oma lukunsa olivat vielä luokan tuhmat pojat. Välitunneilla jotkut kokivat turvallisimmaksi piileskellä heitä takapihan roskapöntöissä.

    • hyvä.että.loppui

      Koulukiusaaminen oli täyttä paskaa.
      Eivätkö ihmiset todella osaa olla ihmisiksi?
      Mitä hyvää sillä saadaan aikaan?

      • wind-

        Jumala on kiusaajien suojeluPyhimys. Näkeekin kaiken, muttei estä.
        Jumalaa kiusattiin Jumalallisessa esikoulussa nuorena

        - Ameeba meni selän taa ja Allu.H tönäisi Jumalan kumoon.
        Bud.Buddha istui viellä päälle ja pieraisi "PIrruuuuuuuuuuuuuuuuuuuuut"

        Vieressä oli valvoja, ReksiSeurus Tyranni joka ei huomannut, Jumala katkeroitui
        (joi korin päivässä Katkeroo)

        Sittemiin Jumala kosti, kun veden nosti. Ameebaa ja Reksiä ei enää näe, koulukin vettyi - todisteet Jumalasta, kiusaamisesta yms. mätäni.

        Ja jatukuva sota Allun, Jussen ja Puten renkien välilä. Eikä edes kukaan tiedä nisti
        eikun miksi se toisen listi 391 vuonna kun sitä ollaankos tässä kostamassa

        Ja vinna maistuu niin Herralle kuin Hänen rengillekin.

        Luulisinettäkyllämuttenvoiollasiitäainakaanaivanvarma sano uskovainen kun ateisti sen Jumalata todisteita tivasi

        Traaginen tapaus


    • Jatillilihaa

      Tomaattisoppaa sattumilla.

      • Bebebebebe

        Aijaa, sattumia luulin ateismiksi :)


    • rukouksillaeinälkälähde

      Pakollinen ruokarukous ala-asteella. Ei saanut syödä ellei osallistunut. Tämä 90-luvun alkupuolella.

      • Se on sellaista Sari Essayahin kristillistä arvoa.


    • paskinope

      Yhtä uskovaista opettajaa, jonka suuri ilo oli nöyryyttää lapsia luokan edessä.

      • paskinope2

        Samoin minulla. En ollut itse kohteena, mutta muita kävi sääliksi. Uskisope valitsi kohteen ja pilkkasi häntä luokan edessä. Sitten uskisopen jotain vinksahti päässä ja karjui pelästyneen oppilaan luokasta. Huuto kuului koko käytävään, mutta mitään sanktioita ei koskaan tullut.


    • IhanEhdottomastiNäin

      HAMMASLÄÄKÄRIÄ! :/

    • A_the_ist

      En varsinaisesti muista inhonneeni oikeastaan mitään. Jopa uskonto sujui. Ehkä 5/6-luokkien opettajan ansiota. Hän on yksi suurimmista syistä nykyiseen rationaistiseen ajattelutapaani. Kaikkiea sai ja piti kyseenalaistaa. Tosin kyllä 3/4-luokilla oli hankalaa, samoin opettajan ansiosta. Hän oli täysin eri maata. Erittäin konservatiivinen ja iloton uskovainen.

    • Pienillä 2-opettajaisilla kouluilla opettajan/opettajain terroria ei juuri kukaan kontrolloi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      296
      10821
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      335
      7524
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      86
      2047
    4. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      81
      1968
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      123
      1791
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1551
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1221
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      48
      1009
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      858
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      772
    Aihe