Pahan puhuminen ja haukkuminen senkun jatkuu

Edelleen täällä Santalannotkossa. Omien naapureiden keskustelunaiheista äitini kanssa.
Kun ei näköjään muuta osata.
Äitini ryhtyi höpöttämään itsekseen (dementiaoireisiin kuuluvana) olohuoneessa, hänen tietämättämä yhtään sitä, että minä satuin olemaan parin, kolmen metrin kuuloetäisyyden päässä kamarissa. Kun äitini kelasi mielessään naapurin kanssa käymäänsä keskustelua, minäkin satuin kuulemaan, että kenestäköhän sitä taas keskusteltiin ja vähemmän positiiviseen sävyyn.

No tuota, ei nämä naapureiden minusta tekemät käsitykset, arviot ja mielipiteet enää tule minulle minään yllätyksenä.

Mutta tämänkin päivän tapahtumien takia, sillä on seurauksensa, Olen jo yli kolme vuotta laittanut äidilleni aterioita noin kahden tunnin välein joka päivä. Mutta se loppuu nyt.

Minusta kaiken raja kulkee siinä, jos omatkin perheenjäsenet alkavat puhua pahaa omista läheisistään.

Työnorja ja juhta sitten lopettaa ainakin jotakin tässä huushollissa tekemisen.

Yhtä asiaa myöskin ihmettelen. Että jos jokin asia nävertää, tai ns. kaivelee, tai ihmetyttää, niin miksi ihmiset eivät enää kysy asianomaisilta, joita nämä asiat henkilökohtaisesti koskevat?
Jos näitä asioita aletaan kysellä joltakin dementikolta, tai ihmetellään heille, niin luuletteko todella, että se kannattaa millään tavalla? Ei dementikoille kannata lähteä mitään asioita kyselemään, tai heidän mitään kanssaan selvittämään. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt sitä, miksi meiltä muilta ei kukaan kysele mitään, eikä jututa muutenkaan. Onko syynä arkuus, vai se toinen lähempänä totuutta oleva syy: Että joitakin tämän perheenjäseniä pidetään tyhminä?
Tai sitten syynä on tahallinen ja tarkoituksellinen ulos blokkaaminen ja torjuminen.

Otsikkoon liittyen: Milloinhan se toisista pahanpuhuminen, nimitteleminen ja arvosteleminen oikein loppuu?
Se olisi erittäin hyvä tietää.
12713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Yksi asia on jo pidemmän aikaa tällä asuinalueella ihmetyttänyt, ja täysin aiheellisesti. Naapurit eivät koskaan tervehdi kaikkia meitä, eivät juttele, eivätkä ota meidän kaikkien tässä perheessä olevien kanssa esille mitään asioita, jotka mietityttävät, tai ihmetyttävät. Sen sijaan arvostellaan meidän pihaa, tai sen nurmikoiden leikkaamatta jättämistä. Tämän asian on oma äitimmekin monta kertaa meille kertonut ja sisarenikin on tästä asiasta ollut tietoinen.
Sen sijaan kyllä jutellaan jo erittäin pitkällä dementiasteella olevan läheisemme kanssa. Jonka asioiden päättelykykyä, ymmärtämistä ja järkeilyä enää ole olemassa, eikä toimi. Tätä joidenkin omituista käytöstä joitakin tässä taloudessa asuvia kohtaan on itseasiassa jatkunut jo pitkään. Mm. kun meille jouduttiin kutsumaan paikalle lvi-alan ihminen, hän alkoi selostamaan ohjeita putkiston venttiilien toimintaan liittyen umpidementoituneelle ihmiselle. Mutta sitä ei oltaisi alettu lähteä selostamaan muille paikalle oleville henkilöille. Tokaistiin vaan asianomaisen kuullen, että " Eipä kannatakaan alkaa selostamaan mitään." Mikä osoitti täydellistä harkintakyvyn puutetta, tai aliarvostamista muita paikalle olevia asukkaita kohtaan. Sillä eihän umpidementikko ja alzheimeria jo pitkään sairastanut voi mitenkään muistaa edes kahden minuutin takaisia hänelle sanottuja asioita, tai ohjeita. Jos tästä kaikesta ei ala tehdä jotakin päätelmiä, niin sitten olisi aika jo outoa.

Valitan, en ymmärrä tällä asuinalueella olevien käytöstä, en millään tavalla.

Äänestä

Niinhän se on. Että joillakin on tapana tehdä joistakin liian pitkälle johtavia päätelmiä. Vaivautumatta edes tutustumaan ja juttelemaan joidenkin kanssa. Sitä sanotaan valikoimiseksi.
Kenen kanssa ollaan tekemisissä ja ei olla.
Tällaiseksi se on mennyt tämä meininki ja tapa toimia.

Äänestä

...Valikoimista, tai tarkoituksellista kiusaamista.

Äänestä

En ymmärrä miksi naapurit ei tervehdi minua ja äitiäni sen takia, että saksanpaimenkoirani Jere käy paskalla naapureiden tontilla. Ne raukat ei ymmärrä, että Jeren pitää saada liikkua paljon ja meidän 1000 neliön tontti ei kertakaikkiaan riitä. Jere ei tiedä rajoja ja jos sitä paskattaa niin se paskantaa ja ketäs se muka haittaa? Saahan naisetkin imettää rinnat paljaana jos vauvalla nälkä, miksi meidän Jere ei sitten saa paskantaa nurmikolle jos sitä paskattaa. Sairaita naapureita.

Äänestä

Saksanpaimenkoira Jere on saanut jälkikasvua. Mitähän Jere minusta ajattelee.

Äänestä

Kyllä on kumma kun aamulla ei voi tehdä edes lumitöitä ettei koko aika kytätä. Joo, en ole tekemässä mitään rikollista, kolaan vain lumia pois.

Äänestä
  • Puhelin kourassa raportoivat koko ajan hetki hetkeltä omaviranomaiselleen että mihin se niitä lumia kolailee, ettei vaan kunnan tai naapurin tontille...

    Äänestä

Kyllä löytyy aina kaikenlaisia harhoja : Milloin ei ole hyvä että naapurit ei keskustele mitään, ja jos ne tulee yhtään lähemmäksi, niin on sitten täysi kyttääminen asialla.

Jos joskus joku voisi ajatella, että vikaa voi olla muuallakin kuin itsensä ulkopuolella.

Tietenkään ei kaikkien kanssa voi aina toimeen tulla, mutta vaikka niin voisi edes asiallinen olla siltikin ja asialinjoilla ainakin itse koettaisi pysyä.

Äänestä

Jälän rantamilla on ollut tapana pitää outoa teatteria. Onko järvi kirottu vai ihmiset?

Sontapuheita sieltä on levitelty ympäriinsä.

Äänestä

Pöljällä ollaan ja osataan kytätä naapuria.

Äänestä

Aloitus on tehty kahdeksan vuotta sitten. Joku jatkoi uudestaan kirjoittelua, uudelleen aloitettuun jatkotekstiin on syytä suhtautua sillä oletuksella, että se on trollausta.

Jännä juttu, että joillakin on tapana nostaa esille vanhoja aloituksia ja harjoittaa typerää trollausta. Mikä lie tarkoitus paremman tekemisen puutteessa?

Äänestä
  • ...Niin että huvinsa kullakin...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Cincerella_ kirjoitti:

Edelleen täällä Santalannotkossa. Omien naapureiden keskustelunaiheista äitini kanssa.
Kun ei näköjään muuta osata.
Äitini ryhtyi höpöttämään itsekseen (dementiaoireisiin kuuluvana) olohuoneessa, hänen tietämättämä yhtään sitä, että minä satuin olemaan parin, kolmen metrin kuuloetäisyyden päässä kamarissa. Kun äitini kelasi mielessään naapurin kanssa käymäänsä keskustelua, minäkin satuin kuulemaan, että kenestäköhän sitä taas keskusteltiin ja vähemmän positiiviseen sävyyn.

No tuota, ei nämä naapureiden minusta tekemät käsitykset, arviot ja mielipiteet enää tule minulle minään yllätyksenä.

Mutta tämänkin päivän tapahtumien takia, sillä on seurauksensa, Olen jo yli kolme vuotta laittanut äidilleni aterioita noin kahden tunnin välein joka päivä. Mutta se loppuu nyt.

Minusta kaiken raja kulkee siinä, jos omatkin perheenjäsenet alkavat puhua pahaa omista läheisistään.

Työnorja ja juhta sitten lopettaa ainakin jotakin tässä huushollissa tekemisen.

Yhtä asiaa myöskin ihmettelen. Että jos jokin asia nävertää, tai ns. kaivelee, tai ihmetyttää, niin miksi ihmiset eivät enää kysy asianomaisilta, joita nämä asiat henkilökohtaisesti koskevat?
Jos näitä asioita aletaan kysellä joltakin dementikolta, tai ihmetellään heille, niin luuletteko todella, että se kannattaa millään tavalla? Ei dementikoille kannata lähteä mitään asioita kyselemään, tai heidän mitään kanssaan selvittämään. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt sitä, miksi meiltä muilta ei kukaan kysele mitään, eikä jututa muutenkaan. Onko syynä arkuus, vai se toinen lähempänä totuutta oleva syy: Että joitakin tämän perheenjäseniä pidetään tyhminä?
Tai sitten syynä on tahallinen ja tarkoituksellinen ulos blokkaaminen ja torjuminen.

Otsikkoon liittyen: Milloinhan se toisista pahanpuhuminen, nimitteleminen ja arvosteleminen oikein loppuu?
Se olisi erittäin hyvä tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu