kun se valtionkirkkona kieltäytyy vihkimästä naista papiksi ? Osaako joku asiaatunteva tähän vastata ?
Rikkooko ortodoksikirkko
Suomen lakia
312601
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Mitä lakia?
ei riko lakia
Laki ortodoksisesta kirkkokunnasta 1 LUKU 1 § Kirkkokunnan järjestysmuoto "Suomen ortodoksinen kirkkokunta, joka perustuu Raamatun, perimätiedon, ortodoksisen itämaisen katolisen ja apostolisen kirkon dogmien, kanonien ja muiden kirkollisten sääntöjen varaan ja joka säilyttää kanonisen yhteyden apostoliseen ja patriarkaaliseen ekumeeniseen istuimeen sillä tavalla kuin on sanottu ekumeenisen patriarkan 6 päivänä heinäkuuta 1923 tekemässä päätöksessä, muodostaa Suomen valtakunnan alueella toimivan arkkipiispakunnan."
Tämän lain mukaan ortodoksisen kirkon pitää säilyttää kanonien määräykset. Mielestäni kirkko rikkoo lakia edellyttämällä naiskanttorit jumalanpalvelukseen kuukautisten aikana, sallimalla kesäisin uskovaisten saunomisen yhdessä, … ;-)
jotakin, aivan uutta minulle -- olen kesälläkin käynyt kirkossa, mutta en ole koskaan yhdistänyt sitä mihinkään saunomiseen, en edes tiedä mistä nyt oikein mahdatte puhua, eikä kirkoissa mitään saunoja ole...?
Voihan sitä keksiä vaikka tulitikusta asiaa!!!
... ei-ortodokseille on niin tärkeää saada juntattua naispappeutta ort. kirkkoon?
Ortodokseille riittää se kirkon perinteisiin nojautuva pappeuden sakramentti mikä meillä on käytössä. On niin hyvä sakramentti, ettei sitä tarvitse uusilla, protestanttisilla ideoilla pilata.
kun se ei vihi naista papiksi. En tarkoita, että sen pitäisi niin tehdä, eihän se apostolisena kirkkona voi niin tehdä, mutta Suomen laki ei asiaa näin näe. Protestanttisilla kirkkokunnilla tätä ongelmaa ei ole, koska ne eivät ole apostolisia. Tässä on potentiaalinen tilanne sille, että lakia tulee rikotuksi ja sen asian voi joku tarkistaa tekemällä asiasta valituksen tai kantelun oikeusviranomaisille, koska ortodoksikirkko on valtionkirkko eikä se voi siksi naisia virkaanimityksissä syrjiä sukupuolen takia.
Siis mitä lakia Suomen ortodoksisen kirkon toiminta kysyjän mielestä rikkoisi?
Ihan uteliaisuudesta kysyisin, että pakottaako joku Suomen laki luterilaista kirkkoa vihkimään naista papiksi? Jos on, niin koska tällainen laki tuli voimaan?
Oman käsitykseni mukaan naispappeus on kirkon sisällä päätettävä asia eikä se kuulu valtiolle.
Ei se luterilaisten käyttöönottama naispappeus mitenkään ongelmatonta ole, kun kuuntelee Luther-säätiön aiheuttamaa kohua. Rikkooko sekin sitten lakia vai kirkon asetuksia? Omasta mielestäni jälkimmäistä...
Tarkoitan sukupuolten tasa-arvolakia. Sen mukaan sukupuoli ei saa olla esteenä virkoihin valittaessa. Koska ortodoksikirkko on valtionkirkko on tämä erikoisasema velvoitava noudattamaan valtion lakia. Jos ortodoksikirkko olisi jokin protestanttinen lahkokirkko niin mielestäni silloin se voisi olla noudattamatta lakia.
Ks. viestini alempana otsikolla Tasa-arvolaki.
Entä rikkooko kunta lakia, kun se ei ota koululaitoksen palvelukseen tyttöjen liikunnanopettajaksi virkaa hakenutta, muuten pätevää miestä?
Miksi ortodoksien pappiskysymystä usein juuri ulkopuolelta tarkastellaan tasa-arvokysymyksenä? Varsinkaan, kun ei ortodoksisia naisteologeja edes juurikaan pappeus kiinnosta.
vastausta tähän kysymykseen.
...ort.kirkko ei voi rikkoa lakeja!
Minua myös kiinnostaa tietää mitä lakipykälää oikein ajat takaa. Voitko täsmentää kysymyksesi, kiitos!
kyselijä joutunut jotenkin jopa kärsimään tästä kuvittelemastaan lain rikkomisesta, sekin olisi kiinnostavaa tietää? Miten tämä asia on haitannut elämäänne protestanttina, kuten oletan, ja miten kauan sitä on jo jatkunut?
Tiedän, että monilla muillakin on ollut vastaavia huolia asioista, jotka eivät heille mitenkään kuulu ja joissa ei ole mitään oikeaa ongelmaa. He ovat kuitenkin saaneet paljon lohtua valittamalla asiasta kirjallisesti Eduskunnan oikeisasiamiehelle tai Tasavallan presidentille.
Siitä on paljon puhuttu ja varmaan olet kuullut puhuttavan, että nykyisin Suomen valtiossa pitäisi noudattaa sukupuolten tasa-arvolakia. Tämä laki on kuitenkin epäonnistunut niin kauan kuin valtion tekemät pakkosotaväkeenotot koskevat vain miehiä.
tästä asiasta millään tavalla. On vain herännyt kiinnostus tietää, että mitenkä tämän asian laita valtakunnassa on. En ole protestantti (älä pilkkaa minua), en kuulu mihinkään uskontokuntaan, sympatisoin apostolista kristinuskontoperinnettä. Enkä aio valittaa minnekään asiasta. Pelkkää akateemista mielenkiintoa vain asiaa kohtaan, koska nykyisin näistä asioista puhutaan paljon.
Ortodoksinen kirkko saa suorina maksuina valtiolta useita miljoonia vuosittain ja paljon enemmän välillisenä tukena (koulujen uskonnonopetus, pappien tms. koulutus...) ja näistä kuluista maksaa 99 % muut kuin ortodoksit. Suurin tuki valtiolta on kuitenkin verotuksen järjestäminen erittäin edullisesti (valtio kerää tulllit EU:lle ja saa tästä 25 % keräämispalkkaa). Lain mukaan ortodoksista kirkkoa koskevassa lainsäädännössä mukana on jokainen kansanedustaja (ja luterilaisen kirkon lainsäädäntöön saa osallistua vain kirkon jäsenet), joten kirkon asiat kuuluvat myös protestanteille.
Tasa-arvolaki on säädetty tomos-asiakirjan jälkeen, joten silloin olisi pitänyt huolehtia siitä, että tasa-arvolain kanssa ristiriidassa olevia lakeja olisi muutettu. Mielestäni kirkko ei riko lakeja vaikkei salli naispappeutta.
Nainen vaietkoon seurakunnassa tulkittiin aikaisemmin paljon tiukemmin (esimerkiksi naiskanttorit olivat mahdoton ajatus), joten ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, jos veikkaa naispappeuden tulemista kirkkoomme; tuskin kuitenkaan meidän elinaikana.
"Tasa-arvolaki on säädetty tomos-asiakirjan jälkeen, joten silloin olisi pitänyt huolehtia siitä, että tasa-arvolain kanssa ristiriidassa olevia lakeja olisi muutettu. Mielestäni kirkko ei riko lakeja vaikkei salli naispappeutta."
Tasa-arvolain osalta tämä ei ole edes mielipidekysymys. Ks. 2 §:
--------------------------------------
Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (8.8.1986/609)
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 § Lain tarkoitus
Tämän lain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä.
2 § Lain soveltamisalan rajoitukset
Tämän lain säännöksiä ei sovelleta: 1) evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan;
http://www.ort.fi/sivut_kehykset/organisaatio/kehys_organisaatio.htm
Käykää tutustumassa!
Helpotusta etsintään:
http://www.ort.fi/sivut_organisaatio/kirkon_hallinto/laki.php
Missä on sellainen valtio, joka päättää myös eri kirkkojen opillisista asioista ja säätää niistä lakeja??? Jos joku vakuuttavasti pystyy osoittamaan tällaisen valtion olemassaolon Tellus-planeetalla, tarjoan hänelle paastoaterian.
Kävisikö Vatikaanivaltio? Entä jos kirkko ja valtio on yksi? Periaatteessa kaikki ne valtiot, joissa valtion päämies nimittää piispat ja allekirjoittaa kirkkoa koskevat lait edes muodollisesti. Iso-Britanniassa taitaa kuningatar olla kirkon pää.
Tasa-arvolakia ei sovelleta kirkkojen uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan. Tasa-arvolaki 2 §.
Ortodoksinen kirkko ei riko Suomen lakien mukaista naisten ja miesten välistä tasa-arvoa, kun ei hyväksy naispapeutta.
Jos joku on muuta mieltä osoittakoon sen ilmoittamalla lain ja pykälän !
Vatikaani ei kelpaa, sorry. Ne kas kun eivät päätä muiden kuin katolisen kirkon asioista.
Ja minun tietääkseni anglikaanisessa kirkossakaan ei valtakunnan hallitsija muotoile kirkon oppia, vaikka onkin muodollisesti kirkon pää.
Mutta on hieman jyrkkä olettamus, ettei maailmassa olisi tällaisia valtioita.
Ainakin menneisyydessä jotkin tapaukset tulevat lähelle kuvatunkaltaista tilannetta. Esimerkiksi mormonit joutuivat muuttamaan oppiaan, kun Yhdysvalloissa valtio ei hyväksynyt moniavioisuutta.
Tähän voidaan tietysti sanoa, ettei mormonikirkko ole kirkko vaan lahko tai kultti, ja vaikka olisikin, kyseessä on vain yksi kirkko, jonka oppiin valtio on puuttunut. Jotta ilmainen ateria olisi tarjolla, valtion olisi pitänyt puuttua useamman kirkon oppiin. Siitä minulla ei ole juuri nyt esittää todisteita.
Kyllähän muuten myös Neuvostoliitossa valtio ainakin yritti sekaantua kirkon oppiin. Tosin jälleen vain yhden kirkon.
Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että kirkkojen täytyy muuttaa oppejaan valtiovallan painostuksesta, mutta en muista yhtää tapausta, jossa valtiovalta on lailla säätänyt kirkon oppeja, vaikka syytäkin olisi. Tällaisia asioita on minusta ympärileikkaus ja eläinten rituaaliteurastus, joka Suomessa hyväksytään. Muistaakseni joskus saatananpalvojat ovat saaneet ainakin syytteen pulujen ja koiran uhraamisesta.
Kustaa Vaasa toi reformaation Suomeen siksi, että hänen mielstään aikaisempi katolinen kirkko ei saarnannut Jumalan sanaa puhtaasti. Hänen mielestään ev.lut. kirkko niin teki ja valtion lait muutettiin sellaiseksi, että vain ev.lut.opin mukainen oppi oli mahdollinen, ilmeisesti Itä-Suomessa ortodokseja pakkokäännytettiin lainmukaiseen oppiin myös. Eli valtio muutti kirkon opin toiseksi ja sääti siitä lait. Kustaa Vaasassa oli henkilöityneenä Ruotsin valtio (ja paholainen).
Uuden ajan alussa oli valtion ja kirkon suhde paljon läheisempi. Kustaa Vaasan aikana Venäjän kanssa oli voimassa Pähkinänsaaren rauhan rajat, joten maassa ei ollut juurikaan ortodokseja. Valtiokirkon isänä voitaneen pitää pikemmin Conrad von Pyhyä kuin Kustaa I Vaasaa.
Usein kerrotaan, että Ruotsinvallan aikana sorrettiin ortodokseja, joiden täytyi maksaa luterilaiselle kirkolle kymmenykset. Tällöin nykyisin kunnan kautta hoidettavat asiat hoidettiin seurakuntien kautta ja oli luonnollista, että kaikki maksoivat kirkollisveroa (lue kunnallisveroa). Ruotsin yhteydessä vallitsi nykyisen kaltainen epäoikeuden mukainen tilanne, jossa toiseen kirkkoon kuuluva joutuu tukemaan toista (ortodoksit saavat paljon enemmän tukea valtiolta henkeä kohden kuin luterilaiset). Valtiovallan selvä tukeminen ei ole kirkon kannalta välttämättä hyvä asia, kuten ilmeni Venäjän vallan loputtua, jolloin täysin viattomiakin ortodokseja ammuttiin venäläisinä (mikä myöskään ei liene erikoisen hyvä syy tappaa).
"Kustaa Vaasassa oli henkilöityneenä Ruotsin valtio (ja paholainen)."
Ja samanaikaan Venäjän Iivana Julma oli pyhimys, joka tappoi omin käsin eritavalla uskovia kirkossa :-)
1. Suomessa ei ole valtiokirkkoa, ei luterilaista eikä ortodoksista.
Nimetön sanoi viisauden. Suomessa on kaksi kansankirkkoa jotka ovat eri asia kuin valtionkirkko. Viimevuosinahan muutenkin on valtion ja uskonnollisten yhteisöjen eroa entisestään jopa lakimuutoksilla ajettu eri reiteille - siis "asumuseroon" toisistaan.
Suomen ortodoksisen kirkon elämä on turvattu lailla, jonka on eduskunta vahvistanut. Siihen viittasi kassialman viittaus lakiin ort.kirkosta. Tämän lain nojalla, ortodoksista kirkkoa vastaan ei voi nostaa syytettä siitä, ettei se keskuudessaan ota naispappeuskäytäntöä.
Ortodoksisen kirkon juridinen asema tässä suhteessa yleiseen käytäntöön on erilainen kuin luterilaisella kirkolla.