Onko sinulla ollut uskon kriisejä? Millaisia? Miten olet selvinnyt?
Mikä on "uskon kriisi"?
mimerkkii
6618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
OIkeastaan ei ole ollut uskonkriisejä, mutta olen kuullut niistä paljon. Ilmeisesti ne johtuu siitä, että Jumalan reaalisuus ei tahdo todentua ihmisen elämässä, joskus karmaisevien elämänkokemusten kautta. Siinä ihminen itse haluaa päättää mikä on hänelle hyvää ja jos Jumala ei vastaakaan ihmisen päätöksiin, niin kriisihän siitä tulee.
Itse olen jotenkin onnistunut mukautumaan elämäni kohtaloihin, vaikka huonoja välillä ovat olleetkin ja todennut, että kaikki otetaan Jumalan kädestä. Hän lopulta tietää mikä on parasta minulle. Ja jälkeenpäin olen kyllä huomannut näissä Jumalan johdatusta.
Eräänlainen "uskonkriisi" tuli piispa Eero Huoviselle, kun kyseli, että missä Jumala oli Thaimaan tsunamin aikaan. Hänhän oli eräänlainen silminnäkijä tapahtumalle. Huovinen kyseli jotenkin tähän tyyliin, että missä Jumala oli kun tuo tsunami tuli päälle. Itse heti tiedostin, että Jumala oli siellä missä Häntä avuksi huudettiin. Ja toden totta aivan uskomattomia pelastustarinoita sitten tapahtui. Eräs ihmeellisimpiä olivat norsut jotka ymmärsivät juosta pakoon tsunamia ja samalla nostivat kärsällään nääntyneitä ihmisiä selkäänsä ja jatkoivat juoksuaan.
Omassa elämässäni olen joutunut kriiseihin ja myös uskonkriiseihin. Niitä ei välttämättä voi aina erottaa toisistaan, jos uskonasiat ovat olleet lähellä jo vuosikymmmeniä ja on saanut kokea myös olevansa elävässä Jumala- suhteessa Jeesuksessa Kristuksessa; Hänen armossaan. Näinä elämänjaksoina Jumalan on kokenut yhtä todellisena vaikuttajana elämässään kuin esim. aviopuolisonsa, vaikka suora rinnastus on tietysti mahdotonta.
Olen voinut joutua ihmissuhteissani solmuihin, joiden selvittäminen vahingoittamatta jonkun toisen tunteita vaikeasti näyttäisi mahdottomalta. Käytännönhuolet voivat laukaista mielenterveysongelmia, joista selviäminen tuntuu hetkittäin mahdottomalta. Joskus sorruin uudestaan vaikeaan päihdeongelmaan, mikä oli ratkaistu pois päiväjärjestyksestä jo vuosia sitten. Voiko Jumala antaa minulle enää uudelleen anteeksi? Ystäväni tuntuvat karsastavan minua (oma tunne).
Näihin on tullut ratkaisu esim. jonkun kokeneen uskovan viisaista sanoista. Vahvistusta on voinut tulla, kun pian joku toinen ystäväni ottaa yhteyttä ja puhuu samoista asioista (nämä eivät ole sopineet keskenään mitään, vaan ovat ottaneet yhteyttä, kun siltä on tuntunut). Jokin "sattumalta" luettu kirja on antanut uuden suunnan elämäääni oivallettuani jonkin poistettavissa olevan esteen elämässäni, mitä aiemmin en huomannut....tällaista vastaavaa.
Ennen ongelmien/uskonkriisin ratkeamista olen yleensä joutunut menemään Jumalan eteen povilleni ja vain sydämeni pohjasta pyytämään apua tunnustaen syntisyyteni ja voimattomuuteni asioiden ratkaisemiseksi. Usein jälkeenpäin (joskus myös asioiden alkaessa järjestymään) olen nähnyt, miten minua on Jumala auttanut ja elämäni palaset ovat laitettu järjestykseen...ei välttämättä minun haluamallani tavalla, vaan paremmin.
Näinä vuosina, kun olen ollut uskossa, minulla on ollut muutama uskonkriisi. Yksi niistä on ollut henkilökohtainen, yksi älyllinen ja yksi jotain siltä väliltä.
Jokaisesta olen selvinnyt Raamattua lukemalla, evankeliumia ajattelemalla ja pyytämällä rukoillen Jumalalta apua.
Yksinkertainen evankeliumin totuus vie läpi mahdollisten kriisien. Se pelastaa ihmisen. Uskon että Jeesus on se evankeliumin totuus.
Minulla on ollut hyvin pitkään kestänyt uskonkriisi jonka alku- ja loppukohtaa en osaa oikeastaan sanoa. Eräällä tavalla ehkä vieläkin koen sen jälkimaininkeja.
Minun ei ole koskaan ollut vaikeaa uskoa sellaisia asioita kuin että onko Jumala olemassa tai että onko Raamattu totta ja Jumalan sanaa. Koen tämän siunauksena ja varjeluksena. En ole myöskään n joutunut koskaan kärsimään monia kiusaavasta predestinaatio-opista eli ennaltamääräämisestä jota varsinkin kalvinismissa käsittääkseni on opetettu.
Uskonkriisini liittyy vahvasti vanhurskauttamisoppiin tai oikeastaan sen puutteeseen jota kärsin nuorena. Siihen liittyi voimakas ja pitkään kestänyt kastekriisi. Olin omaksunut voimakkaasti vaikutteita viidesläisyyden ja vapaiden suuntien opista ja kärsin opillisesta sekavuudesta siihen määrin että kyselin lopulta eräässä vaiheessa, mitä järkeä on koko uskomisessa jos mistään asiasta ei ole mahdollisuutta olla vakuuttunut. Käsitin uskon suorittamiseksi erilaisten uskonharjoittamisen muotojen kautta kuten seuroissa käymisen, raamatunlukemisen ja rukouksen, jopa aktiivisuuden seurakunnan avuksi.
Lopuksi aloiin väsyä suorittamiskeskeisyyteen ja kasteasian kanssa kompuroimiseen. Sitten aloin saada lahjana Lutherin kirjoja ja vanhaa luterilaista kirjallisuutta. Niitä tutkin yhä suuremmalla halulla, etenkin lutheria ja hänen perusteoksiaan kuten Galatalaiskirjeen selitys, Sidottu ratkaisuvalta jne. Näiden kautta pikku hiljaa, vuosien saatossa alkoi kirkastua armon avaruus eli se mikä uskossa todella on keskeistä että autuus on yksin armosta, uskon kautta, Kristuksen tähden. Meidät on vanhurskautettu jumalattomina ollessamme joten autuutemme ei ole palkkaa kilvoituksesta, eipä edes parannuksesta.
Kun vanhurskauttamisoppi kirkastui, kirkastui samalla myös oppi Pyhästä kasteesta armonvälineenä. Kasteen kautta annetaan synnit anteeksi, pestään puhtaaksi synneistä, tullaan Jumalan lapseksi ja saadaan Pyhä henki sekä uskon lahja. Kastetta ei tarvitse uusia eikä saakaan sillä kasteen armo kantaa. Se riittää aina kotiin asti. Se vahvistaa uskon ja siihen saa nojata. Kristuskin kastettiin, meidän puolestamme! Hän otti kasteen meidän puolestamme ja täytti näin kaiken vanhurskauden ja siksi myös Johanneksen kaste Kristukselle oli armonväline: Jeesushan kastettiin Hänen ylimmäispapilliseen tehtäväänsä eli kuolemaan ja nousemaan kuolleista esikoisena, meidän puolestamme!
Mitä nemmän tulee ikää ja kilometrejä uskon tiellä, sitä syvemmälle tämä oppia: "autuus on yksin armosta!" menee ja sitä tärkeämmältä se tuntuu. Olla samaan aikaan syntinen mutta armahdettu!
Ihmeelliset ovat Jumalan ajatukset! Hän on laupias ja armollinen vaikka me ihmiset vihoitamme Häntä joka päivä ajatuksin, sanoin kätten töin ja laiminlyönnein. Jumala ei ole kuten ihmiset.
Paljon on aihetta lapsella kiittää!
Kriisiin joutuneelle lohdituksen sanoja:
https://www.youtube.com/watch?v=KEpbD78s2mE
Jumala ei hylkää koskaan! Hän ei ole niinkuin ihmiset.
Totta tuo - Jumalan kutsu kiirii jokaiselle aina hamaan kuolemaan saakka.