Ehtoollisviinin verovapaus poistuu

Hallituksen esitys 100/2017 uudeksi alkoholilaiksi poistaa ehtoollisviinin verovapuden. Perusteluna tälle esitellään direktiivi, joka ei tuollaista verovapautta salli.

Ministeriö ei siis vetoa tässä esimerkiksi tasa-arvoon -- esimerkiksi Lähetyshiippakunta maksaa veroa -- vaan lehtiuutisen mukaan on päinvastoin selvittänyt voisiko vapautta jatkaa.

Tämän poistumisen jälkeen jäljelle jäävät vapautukset Yleisradioverosta, kiinteistöjen varainsiirtoverosta ja ns. autiokirkkojen kiinteistöverosta.
84598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

Jännä juttu, että valtio on edes katsonut tarpeelliseksi selvitää voisiko eriarvoista, suosivaa kohtelua jotenkin jatkaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Älä muuta sano.

    Toinen jännä juttu on rahallisen arvon määrittely. Kirkon mukaan etuuden arvo on 160 tuhatta, ministeriön mukaan alle puolet tästä. Luulisi tästäkin nyt tilastoja olevan.

    Äänestä

  • EIhän tuon kovin vaativaa matematiikkaa pitäisi olla. Kirkon ehtolliisiviinihankinnat on varmasti tilastoitu niin kirkossa kuin Alkossakin, jos/kun Alko myyynin hoitaa. Verottomalle myynnille on varmasti oma seuranta kirjanpidossa. Luulisi tietojen löytyvän myös julkisuuteen, kun valtio, monet julkisen alan laitokset ja kunnat julkaisevat avoimesti ostotietonsa, ehkäpä julkiseta valtaa käyttävä kirkkokin tiedot osaisi julkistaa jos joku kysyy. Medialle töitä?

    Äänestä

  • Aloittaja

    onkojulkinentieto kirjoitti:

    EIhän tuon kovin vaativaa matematiikkaa pitäisi olla. Kirkon ehtolliisiviinihankinnat on varmasti tilastoitu niin kirkossa kuin Alkossakin, jos/kun Alko myyynin hoitaa. Verottomalle myynnille on varmasti oma seuranta kirjanpidossa. Luulisi tietojen löytyvän myös julkisuuteen, kun valtio, monet julkisen alan laitokset ja kunnat julkaisevat avoimesti ostotietonsa, ehkäpä julkiseta valtaa käyttävä kirkkokin tiedot osaisi julkistaa jos joku kysyy. Medialle töitä?

    Kirkon mukaan kulutus on 46000 litraa, ministeriön mukaan 17000 litraa. Olisiko vaan pääosa seurakunnista jättänyt vapautuksen hakematta? Sehän menee jotenkin niin, että vero ensin maksetaan ja sitten Alko palauttaa veron osuuden. Voi hyvin olla, että lomakkeen byrokratia maksaa enemmän kuin vapautuksen arvon.

    Tai sitten koko kirkon työntekijämäärä on vetänyt keskimäärin 1,5 litraa ylimääräistä viiniä nassuun. :=)

    Äänestä

  • Siis kirkko maksaa jo verot 29000 litrasta, ja uutta maksettavaa tulisi vain 17000 litrasta? Kirkko siis kehtaa marista että joutuisi maksamaan kohtuumasti uusia veroja, vaikka se jo nytkin maksaa jo suurimman osan tästä. Vähän sama kuin jos minä maksaisin nyt veroja 1000e kuukaudessa, ja veronkorouksen jälkeen veroni nousisi 100 eurolla, ja alkaisin marista että nyt verottaja epäreilusti rankaisee minua uusila 1100 euron veroilla?

    Äänestä

  • Aloittaja

    ihanepistä kirjoitti:

    Siis kirkko maksaa jo verot 29000 litrasta, ja uutta maksettavaa tulisi vain 17000 litrasta? Kirkko siis kehtaa marista että joutuisi maksamaan kohtuumasti uusia veroja, vaikka se jo nytkin maksaa jo suurimman osan tästä. Vähän sama kuin jos minä maksaisin nyt veroja 1000e kuukaudessa, ja veronkorouksen jälkeen veroni nousisi 100 eurolla, ja alkaisin marista että nyt verottaja epäreilusti rankaisee minua uusila 1100 euron veroilla?

    En tiedä. Pitäisi selvittää mistä toisaalta kirkko ja toisaalta ministeriö ovat luvat saaneet.

    Mietitäänpä ihan käytäntöä... Esim. Honkajoella on noin 1900 asukasta, josta määrästä evlut kirkon jäseniä reilut 1500. Messu on kai nykyään liki joka sunnuntai. Ehtoolliskäyntejä on ehkäpä kymmenen per sunnuntai, eli 500 vuodessa -- meneekö lähelle? Veron osuus on vaikka kolme senttiä per annos, eli 1500 senttiä eli 15 euroa. Ei ehkä suntio jaksa anoa vero-osuutta takaisin.

    Mutta pitäisi arvioida tarkemmin, on näistä tilastojakin olemassa.

    Äänestä

Pieninä palasina. Toistaiseksi.

Äänestä

Katkeraa kalkkia

Äänestä

Kirkko kiertää verotusta monin eri tavoin. Yksi esimerkki on kirkon kuralla olevan eläkejärjestelmän taloudellinen pönkittäminen suoraan kirkollisveroista. Jos sama lisärahamäärä kierrätettäisiin kirkon työntekijöiden palkkojen kautta, niin summasta menisi valtavasti veroja.

Äänestä
Aloittaja

Tästä on lähetekeskustelu tiistaina. Päivi Räsänen ainakin aikoo ehdottaa keskioluen laimentamista, mutta en osaa arvata puuttuuko ehtoollisviiniin.

Äänestä
  • Kannattaa seurata, antautuuko joku kansanedustaja kirkon valitusvirren veisaajaksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Katsotaanp kirjoitti:

    Kannattaa seurata, antautuuko joku kansanedustaja kirkon valitusvirren veisaajaksi.

    Ehtoollisviiniin ei viitattu kertaakaan.

    Eihän valiokuntakäsittelystä aivan varma voi olla, mutta hyvin todennäköisesti verovapaus poistuu. Lakiesitys kokonaisuudessaan ei näytä kaatuvan, vaan kiistellään vain prosenttirajasta.

    Äänestä

Veronmaksurahat otetaan tietysti diakoniatyöstä.

Äänestä
Aloittaja

Valiokuntien käsittely jatkuu. Kirkkohallituksen edustaja on kutsuttu valiokuntaan.

Tulipa mieleeni, että yrittääkö saada mietintöön lausuman, jonka mukaan veron määrä pitäisi kompensoida tuessa? Vai keskittyykö vain keskioluen laimentamiseen?

Äänestä
Aloittaja

Tilannetietoa: Maa- ja metsätalousvaliokunta jo "kävi valmistavan keskustelun", talousvaliokunta jatkaa kuulemisia, perustuslakivaliokunta on käynyt epävirallista valmistavaa keskustelua, hallintovaliokunta ei ole tehnyt vielä mitään.

Aikanaan hallintovaliokunta kommentoi uskonnonvapauslakia täysin toimialansa ulkopuolelta ja va-liikkeelle epäedulliseen suuntaan. En kuitenkaan usko, että nyt käy niin.

Äänestä

Ehkä Suomi ei käy enää EU:n direktiiviä vastaan.

1Äänestä
Aloittaja

Hallintovaliokunta viimeisenä lausuntovaliokunnista on ottanut asian käsittelyyn. En ole vieläkään täysin varma siitä, että tämä viedään maaliin.

Äänestä
Aloittaja

Maa- ja metsätalousvaliokunta lopetti yleiskeskustelun. Muut valiokunnat jauhavat, asia etenee.

Äänestä
  • Aloittaja

    Maa- ja metsätalousvaliokunta sai lausunnon valmiiksi. "Valiokunta pitää tärkeänä, että säädettävässä laissa selväsanaisesti todetaan, miten suljetuissa yksityistilaisuuksissa voidaan tarjoilla alkoholia, kun alkoholin välittämisestä ja luovuttamisesta ei peritä palkkiota."

    Hmm, osuukohan ehtoollinen tuohon määritelmään?

    Äänestä

Seuraava hyvä piikki kirkon lihaan olisi vaatia kirkkoa lopettamaan alkoholipitoisen ehtoollisviinin anniskelu alaikäisille lapsille. On pöyristyttävää kuinka muuten nollatolerassia noudatettavaan lakiin on annettu kirkolle erivapaus. Tämä iskisi eritoten rippikouluun, joka vielä jotenkin pyristelee yleistä kehitystä vastaan. Toinen hyvä kapula kirkon rattaisiin rippikoulun osalta olisi vaatia viranomaisvaltuuksin toimivaa kirkkoa noudattamaan ja valvomaan tupakkalakia rippikouluissa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Eipä taida lastensuojelu puuttua, jos 14-vuotiaan antaa maistaa senttilitran viiniä.

    Kovasti kuulostaa siltä, että tässä ei oltaisi aidosti huolissaan lasten alkoholinkäytöstä, vaan haluttaisiin vain kiusata kirkkoa lainsäädännön kautta.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Eli toisinsanoen, kun ollaan kaveriporukalla ulkona ja annan omasta pullostani huikat alaikäiselle lapselle, niin poliisi ei puutu vaikka näkee? Vai puuttuuko sittenkin? Mutta ei puutu kirkon vastaavaan toimintaan? Eli onko tässä kirkolle taas kerran annettu etuoikeus vai ei? Ja miksi sen poistamisen vaatiminen ei olisi oikein?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Böörje kirjoitti:

    Julkisella paikalla puuttuu, mutta siinä syy on järjestyslaki tms.

    Alkoholin tarjoaminen alaikäiselle on nimenomaisen sallittua ainakin ravintola-alan opinnoissa.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Julkisella paikalla puuttuu, mutta siinä syy on järjestyslaki tms.

    Alkoholin tarjoaminen alaikäiselle on nimenomaisen sallittua ainakin ravintola-alan opinnoissa.

    Ei puutu järjestyslain nojalla koska pullo on pussissa piilossa eikä häiriötä aiheuteta. Eli puuttuuko poliisi kun poliisi humaa että tarjoillaan alaikäiselle alkoholia? Jos puuttuu niin pitäisi puuttua myös kirkon anniskeluun.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Böörje kirjoitti:

    Ei puutu järjestyslain nojalla koska pullo on pussissa piilossa eikä häiriötä aiheuteta. Eli puuttuuko poliisi kun poliisi humaa että tarjoillaan alaikäiselle alkoholia? Jos puuttuu niin pitäisi puuttua myös kirkon anniskeluun.

    Eiköhän noin yleisen elämänkokemuksen perusteella poliisi arvaa, ettei tarjoilu jää yhteen senttilitraan...

    Minä en näe miksi pitäisi kieltää alaikäisten ehtoollinen. Ei se määrä alkoholia lasta vahingoita.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Eiköhän noin yleisen elämänkokemuksen perusteella poliisi arvaa, ettei tarjoilu jää yhteen senttilitraan...

    Minä en näe miksi pitäisi kieltää alaikäisten ehtoollinen. Ei se määrä alkoholia lasta vahingoita.

    Tämä puoli ei ole ollut vapaa-ajattelijain agendalla, ainakaan toistaiseksi.
    Toki matginaalit pienenee eri asioissa.

    Verovapauden poistaminen profanoi asiaa kivasti.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Eiköhän noin yleisen elämänkokemuksen perusteella poliisi arvaa, ettei tarjoilu jää yhteen senttilitraan...

    Minä en näe miksi pitäisi kieltää alaikäisten ehtoollinen. Ei se määrä alkoholia lasta vahingoita.

    Laki on laki ja sama kaikille, paitsi evlut kirkolle, jonka suhteen aina välillä voidaan vähän venyttää lakia. Seuraavassa hyvä esimerkki mitä tarkoittaa kun poliisi noudattaa valvoo lakia.

    "Poliisi ratsasi yhden viisisenttisen kannabistaimen - Janne, 48, menee protestiksi vankilaan"

    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711112200525662_u0.shtml

    Kun laki sanoo asiassa olevan nolla toleranssi, niin poliisi ja myös tuomiolaitos puuttuu pienimpäänkin väärinkäytökseen aina kun se tulee tietoon. Jostain kumman syystä evlut kirkolle sallitaan poikkeuksia vaikka näitä poikkeuksia ei ole edes kirjattu lakiin. Tämä on huutava vääryys, joka pitäisi korjata. Alkoholipitoisen ehtoollisviinin tarjoilua alaikäisille ei laki salli. Evlut kirkko syyllistyy rikokseen ja näin tehdessään käyttäytyy mitä epäkunnioittavimmin ja halveksuvimmin Suomen lakiin. Alkoholilakia näin rikkoessaan evlut kirkko asettaa oman edun ja lasten turvallisuuden edelle.

    Oikeusasiamiehen mukaan ehtoollisviinin antaminen alaikäiselle on laillista: https://www.hameensanomat.fi/uutiset/kotimaa/163893-oikeusasiamies-kirkko-saa-tarjota-alaikaisille-alkoholia

    Vertailukohtaa ei kyllä oikein ole. Kodissaan saa antaa lapsen maistaa alkoholia, mutta pulloa ei saa antaa mukaan. Baari ei saa myydä alaikäiselle, ei edes pientä maistiaistilkkaa. Mihin tähän väliin sijoittuu ehtoollinen?

    Oikeusasiamiehen kanta on yli 10 vuotta vanha. Jos nyt kysyttäisiin, niin voisi oikeusasiamieskin näkökantoineen joutua noudattamaan lakia. Itse laissa ei kirkolle poikkeusta ole annettu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    vkr6 kirjoitti:

    Oikeusasiamiehen kanta on yli 10 vuotta vanha. Jos nyt kysyttäisiin, niin voisi oikeusasiamieskin näkökantoineen joutua noudattamaan lakia. Itse laissa ei kirkolle poikkeusta ole annettu.

    Teen tästä uuden aloituksen.

    Äänestä

Koska päätetään? Koska tulee voimaan?

Äänestä
  • Aloittaja

    Sen kun tietäisi. 7.11. perustuslakivaliokunta "kävi valmistavan keskustelun loppuun", joten asia etenee. Toisaalta sosiaali- ja terveysvaliokunta pyysikin vielä erikseen lakivaliokunnan lausunnon...

    Äänestä

  • Aloittaja

    jori.mantysalo kirjoitti:

    Sen kun tietäisi. 7.11. perustuslakivaliokunta "kävi valmistavan keskustelun loppuun", joten asia etenee. Toisaalta sosiaali- ja terveysvaliokunta pyysikin vielä erikseen lakivaliokunnan lausunnon...

    Perustuslakivaliokunta sai lausunnon valmiiksi. Ei mainintoja ehtoollisviinistä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jori.mantysalo kirjoitti:

    Perustuslakivaliokunta sai lausunnon valmiiksi. Ei mainintoja ehtoollisviinistä.

    Hallinto- ja talousvaliokuntakin valmiit. Vielä lakivaliokunta, niin sitten mietintövaliokunta pääsee jatkamaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jori.mantysalo kirjoitti:

    Hallinto- ja talousvaliokuntakin valmiit. Vielä lakivaliokunta, niin sitten mietintövaliokunta pääsee jatkamaan.

    Huomenna lakivaliokunnassa "Suoritetaan asian yksityiskohtainen käsittely." Ei kuitenkaan mainintaa lausuntoluonnoksesta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jori.mantysalo kirjoitti:

    Huomenna lakivaliokunnassa "Suoritetaan asian yksityiskohtainen käsittely." Ei kuitenkaan mainintaa lausuntoluonnoksesta.

    Tuli se lausunto kuitenkin. Tämä olikin viimeinen, sitten odotellaan mietintöä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jori.mantysalo kirjoitti:

    Tuli se lausunto kuitenkin. Tämä olikin viimeinen, sitten odotellaan mietintöä.

    13.12. olisi Eduskunnan sivun mukaan yksityiskohtainen käsittely mietinnöstä. Siihen saakka valiokunta jauhaa asiaa joka kokouksessa.

    Äänestä

Aloittaja

On tätä veivattu... Tänään pitäisi viimein tulla mietinnön.

Onneksi on EU-juttuja takana. Tuskin kehdataan enää antaa Keskustalle ikäänkuin hyvityksenä ehtoollisviinin verovapautta.

Äänestä
  • Tulisi nyt jo jotain lakiluonnosta, jotta näkisi onko se ehtoolliisviinin verotus siellä vai ei. Tuskallista tälläinen kuukausien tietämätön odotus.

    Äänestä

  • Aloittaja

    happoooo kirjoitti:

    Tulisi nyt jo jotain lakiluonnosta, jotta näkisi onko se ehtoolliisviinin verotus siellä vai ei. Tuskallista tälläinen kuukausien tietämätön odotus.

    Olisi se kummallista jos se pullahtaisi vielä mukaan. Eri asia on, jos koko uudistus sittenkin kaatuu pahimmillaan jopa puolivahingossa.

    Nyt on mietintö tehty, mutta ei ole luettavissa.

    Äänestä

Hyvä näin.
Mutta siihen saakka: Tuplaehtoollinen ilman öylättiä kiitos.

1Äänestä
  • Taannoin kun oli ravinteleissa voileipäpakko, leipä jäi kuulemma joskus syömättä...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Onnistuuk kirjoitti:

    Taannoin kun oli ravinteleissa voileipäpakko, leipä jäi kuulemma joskus syömättä...

    Joo, ja jos jäi muoveihin, saattoi myydä saman leivän uudelleen...

    Holhouksen historia on pitkä. Onko se menestyksekäs, on kovin mielenkiintoinen keskustelunaihe, mutta ei varmaankaan kuulu tälle palstalle.

    Äänestä

Aloittaja

Nyt tuli mietintö. Ei mainintaa ehtoollisviinistä, eli verovapaus poistuu. Hyvä niin.

(Olettaen, että laki nyt ylipäänsä saadaan maaliin saakka.)

Äänestä
  • Hienoa! Yksi rasti poistumassa pitkästä listasta.

    1Äänestä

Kippis sille sitten. Hölökynkölökyn!

Äänestä
Aloittaja
  • "Pitkäaikainen oikeustila" ei ole mikään perustelu millekkään. Naispappeuskin oli kirkossa pitkäaikainen oikeustila. Samalla tyhjällä pitkäaikainen oikeustila perustelulla naispappeuskin olisi pitänyt säilyttää.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    7673 kirjoitti:

    "Pitkäaikainen oikeustila" ei ole mikään perustelu millekkään. Naispappeuskin oli kirkossa pitkäaikainen oikeustila. Samalla tyhjällä pitkäaikainen oikeustila perustelulla naispappeuskin olisi pitänyt säilyttää.

    Nimenomaan!

    Jos jotain parannusta hakisi, niin joku esitöistä olisi voinut suoraan todeta, että tässä lakkautetaan verovapaus. Nyt se jää vain tarkan lukijan erikseen katsottavaksi.

    Äänestä

Laki taisi mennä läpi. Niukasti mutta kuitenkin.

Äänestä

Onko yksikään media viitannut ehtoollisvinin verovapauden poistumisesta?

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei minun tietääkseni. Joskus taannoin siihen viitattiin kun me tiedotimme, mutta siitä on ainakin vuosi.

    Kokonaisuudessahan se on kovin pieni asia, ja toisaalta siitä ei kiistelty, joten siksikään ei nouse esille.

    Äänestä

Aloittaja

Tämä on nyt lopullisesti hyväksytty.

Tai no, Tasavallan presidentin allekirjoitus vielä, mutta sekin tulee välipäivinä. Samalla näkee poistuuko ehtoollisviinin verovapaus heti vuodenvaihteessa.

Äänestä
  • Ainakin 4 oluen myynti alkaa heti 1.1.2018.

    "Kaupat saavat myydä nelosolutta heti vuodenvaihteen jälkeen, sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa.

    Alkoholilain on tarkoitus tulla kokonaisuudessaan voimaan 1.3.2018, mutta osa muutoksista tulisi voimaan jo 1. tammikuuta 2018, sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa."

    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201712192200615374_u0.shtml

    Ehtoollisviini artikkeli päivityksen tarpeessa.

    https://uskonnonvapaus.fi/hakusanat/ehtoollisviini.html

    Äänestä

  • Aloittaja

    jurpeloo kirjoitti:

    Ainakin 4 oluen myynti alkaa heti 1.1.2018.

    "Kaupat saavat myydä nelosolutta heti vuodenvaihteen jälkeen, sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa.

    Alkoholilain on tarkoitus tulla kokonaisuudessaan voimaan 1.3.2018, mutta osa muutoksista tulisi voimaan jo 1. tammikuuta 2018, sosiaali- ja terveysministeriö tiedottaa."

    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201712192200615374_u0.shtml

    Ehtoollisviini artikkeli päivityksen tarpeessa.

    https://uskonnonvapaus.fi/hakusanat/ehtoollisviini.html

    OK, mutta odotellaan nyt sentään sitä viimeistäkin vahvistusta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jori.mantysalo kirjoitti:

    OK, mutta odotellaan nyt sentään sitä viimeistäkin vahvistusta.

    Viimeinen voitelu, eikun viimeinen vahvistus, on asialistalla huomenna. Sen jälkeen on sitten homma selvä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jori.mantysalo kirjoitti:

    Viimeinen voitelu, eikun viimeinen vahvistus, on asialistalla huomenna. Sen jälkeen on sitten homma selvä.

    Tämä selvisi. Täytyykin päivittää uskonnonvapaus.fi.

    Äänestä

Kirkkohallitus on uhannut, että kirkolle koituva noin 100 000 euron lisäkulu otetaan pois nimenomaan diakoniatyöstä.

Ehkä niin tapahtuu, jopa jo ennen kuin tänä vuonna hankitut isot varastot on juotu,

Äänestä
Aloittaja

Nyt on siis eletty kuukausi verollisen ehtoollisviinin aikaa. Ei maailmanloppua vielä.

Näitä askelia on vaan otettava yksi kerrallaan. Selvää kuitenkin on, että kohta tuntuisi melkoisen järjettömältä poistaa alkoholivero. Mikä tietysti kertoo sen, miten järkevää se oli alkuaankin...

Äänestä

Ostikohan kirkko isot varastot verovapaata viiniä (happanemaan)? Turvajärjestelyt?

Äänestä

Kiinteistöjen varallisuusverojen poistosta on hyvä huomattaa vuoden 2019 budjeetin valmistelijoita.

1Äänestä

Joku voi pitää tätä vain näpertelynä ja puolittaisena ratkaisuna. Ei se kuitenkaan ole likikään puolittainen, vaan asiassaan 100-prosenttinen, kokonaisuudessa promilleluokkaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ratkaisu ei ole puolittainen, mutta näpertelyä se on.

    Minusta tällainen näpertely on toimivan valtion merkki! Ei tehdä mitään vallankumouksia eikä politiikan suunta muutu olennaisesti yhdessä yössä. Toisaalta ei olla jämähdetty, vaan pieniä parannuksia tapahtuu koko ajan.

    Kirkko pyörittää mirjardin vuotuista bisnestä. Siihen suhteutettuna kirkon menetys voi tuntua näpertelyltä. Toisaalta mentys vastaa kahden kirkon työntekijän työllistämiskuluja. Minä ainakin toivon kirkon sopeuttavan talouttaan irtisanomalla kaksi kirkon palkkalistoilla olevaa nettitrollia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kenkä44 kirjoitti:

    Joo, toki näinkin.

    Itse en edes ajatellut tätä rahan kautta, vaan ihan maallistumisen askeleena. Tuossa lainsäätäjä ikäänkuin sanoi kirkolle että ihan sama, juokaa vaikka päällänne seisten, mutta vero maksetaan tavalliseen tapaan. Harmittaa kai niitä, jotka haluaisivat että ehtoollinen kaikilla tavoin erotetaan Tärkeäksi Asiaksi(tm) yhteiskunnankin tasolta.

    Rahasta toinen pointti: Tämä voisi olla askel myös kiinteistöjen varainsiirtoveron poiston suuntaan. Se olisi looginen jatko, ja sillä saattaa olla isompikin merkitys euroissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Ja viesti poistettu, saako uusinnan?

    Äänestä

Vapaa-ajattellijain esittämä korjaus on siis toteutettu 1000-promilleisesti.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Lienen vähän väsynyt, kun minua nauratti suuresti tuo 1000-promillinen.

    En muuten näe tässä ketjussa mitään perustelua tehtyä muutosta vastaan. Ehkä nyt noin vuoden kuluttua kuulen miten Suomi on muuttunut huonommaksi tämän lainmuutoksen jälkeen.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jori.mantysalo kirjoitti:

    Lienen vähän väsynyt, kun minua nauratti suuresti tuo 1000-promillinen.

    En muuten näe tässä ketjussa mitään perustelua tehtyä muutosta vastaan. Ehkä nyt noin vuoden kuluttua kuulen miten Suomi on muuttunut huonommaksi tämän lainmuutoksen jälkeen.

    Vuosi muutoksesta on nyt täynnä. Vanhat varastot lie juotu pois.

    Millä tavalla Suomi muuttui huonommaksi valtioksi tämän muutoksen myötä?

    Äänestä

Vaparit heitti läpällä kirjeellä VVM:ää. Tuolloinen 1000-promilleinen tulos. Muutama kymppitonni, vai oliko se sataatonnia? Seuraus: Tämä vielä kosketaan.

Äänestä

Jukka Keskitalo on uhkailut, että veron maksamisen aiheuttama kustannus vähennetään diakoniatoiminnasta.

Äänestä

Tämä uudistus harmittaa antivaparia paljon. Hän on jopa tehnyt valitutusvirsiavauksen asiasta. Mutta ei auta, vero pitää nyt kirkonkin maksaa viineistään. Oli ne vaparit ilkeitä.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Vähän ylempänä jäi vastausta vailla kysymykseni: "Millä tavalla Suomi muuttui huonommaksi valtioksi tämän muutoksen myötä?"

    Äänestä

Fiskaalisesti pieni asia harmittaa kirkkoa kuumottavasti. Samoin antivaparitrololohuutelijaa.

Äänestä

Tämöä on vapaa-ajattelijain syytä! Pahuksen pahus. Pannahinen. En paremmin sano.

Äänestä
  • Aloittaja

    Va-liiton eräs tavoite toteutui. Yllättäen ei näy selitystä siitä miten maailma nyt muuttui huonommaksi sen vuoksi.

    Äänestä

  • Tuo taitaa olla huumoriviesti. Mutta ihan oikeestikin kirkon ja sen täällä olevien ystävienkin taholta on tullut yritystä urputtaa selvästä asiasta. Hyvä että Vaparit olivat aloitteellisia, koska selvien säädöstenkään noudattaminen ei ole itsestään selvää joka paikassa. Toisissa asioissa tosin ehkä liikaakin.

    Äänestä

Näitä lainsäädännöllisiä saavutuksia on loppujen lopuksi melko vähän. Sen vuoksi on kiva muistuttaa niin ystäviä kuin vihamiehiäkin, että muutokset ovat mahdolisia. Kirkko uhkasi ottaa kirkoviinien verorahat pois diakoniatyöstä, joka on tietysti kirkon oma valinta.

Äänestä

Kirkko uhkasi maksattaa alkoholiveron vähentämällä diakoniatyötä. Diakoniasäätiön avustuykset perustuvat muualta saatuihin rahohin, ei kirkolllisveron tuottamiin tuloihin.

Äänestä
  • Kirkkohallituksen lausunto taisi olla moka mikä moka. Ehköä ei toteutunut käytännössä?

    Äänestä

  • Tämä kyllä johtaa säästötoimiin. Diakoniatoiminnasta voi säästää. Pohjaton menoerä. Kohdennus sinne, ei pappien palkkoihin., ei.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Hallituksen esitys 100/2017 uudeksi alkoholilaiksi poistaa ehtoollisviinin verovapuden. Perusteluna tälle esitellään direktiivi, joka ei tuollaista verovapautta salli.

Ministeriö ei siis vetoa tässä esimerkiksi tasa-arvoon -- esimerkiksi Lähetyshiippakunta maksaa veroa -- vaan lehtiuutisen mukaan on päinvastoin selvittänyt voisiko vapautta jatkaa.

Tämän poistumisen jälkeen jäljelle jäävät vapautukset Yleisradioverosta, kiinteistöjen varainsiirtoverosta ja ns. autiokirkkojen kiinteistöverosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu