Vanhan sielun tunnusmerkit

zedofigian

Vanhan sielun tunnusmerkit



Ihmisiä on jo kauan aikaa hämmentäneet kysymykset, kuka minä olen, mistä minä olen tullut, miksi ja mihin olen menossa?

Osa ihmisistä ajattelee, että on vain yksi elämä, jota seuraa kuolema ja maatuminen. Tai, kuten meitä on opetettu: ”Elä nuhteeton elämä (yksi elämä) ja kuoleman jälkeen tulevassa viimeisessä tuomiossa saat palkinnoksi ikuisen elämän taivaassa” tai ”jos teet paljon syntiä, saat ikuisen kadotuksen”. Tämä on myös länsimaisen kirkon kanta.

Entäpä, jos tuo kaikki on virheellistä ajattelua.

Raamattu, koraani ja kaikki henkiset kirjalliset aineistot ovat ihmisten kirjoittamia.

Mestari Jeesus ei kirjoittanut mitään. Profeetat, aikalaiset ja apostolit kylläkin. Siitä koottiin Raamattu, jonka koostumusta kirkolliskokoukset mukauttivat oman versionsa kirkon oman vallan vahvistamiseksi. Raamatun teksteistä poistettiin mm. oppi jälleensyntymisestä harhaoppina Konstantinopolissa vuonna 553. Vieläkin sitä löytyy Raamatusta pieninä annoksina.

Ihmiset ovat tehneet Jumalasta alkulähteestä, ihmisen kaltaisen olennon ja tuomitsevan, vihaavan, ankaran Isän, joka lähetti poikansa kuolemaan, että jotkut ihmiset pelastuisivat.

Jumala alkulähde, joka on kaiken luonut, on paljon enemmän kuin mitä me ihmiset voimme kuvitella.

Jumala alkulähde asuu meissä jokaisessa. Olemme luojia!

Jumala on suuri, Jumala on hyvä, Jumala on myötätuntoinen, Jumala on rakkaus.

Oikeasti mestari Jeesus oli rakkauden lähettiläs ja hänen sanomansa on puettavissa viiteen ohjeeseen:

Älä vihastu
Puhu aina totta
Älä vanno
Auta lähimmäistäsi
Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi

Kuka näitä ohjeita noudattaa?

Idän ja Egyptin faaraoiden ajan uskonnot sisältävät jälleensyntymisen tosiasiana. Tämä on myös teosofian (jumalviisauden) ja teosofisen Ruusu Ristin ehdoton kanta.

Maapallomme on tällä hetkellä ainut linnunratamme vapaan valinnan planeetta. Planeetta, jossa ihminen voi tehdä haluamansa valinnan, joko huonon tai hyvän. On kysymys valosta ja pimeydestä. Tämän maapallon evoluutiossa olemme neljä kertaa tuhonneet täällä olleen elämän. Viides kerta oli tulossa vuosituhannen vaihteessa. Inkojen ja erityisesti Mayojen kalenteri sekä Nostradamuksen ennustukset ennustivat maapallomme elämän tuhoutumisen.

21.12.2012 oli kuitenkin käännekohta, jolloin valon määrä ylitti pimeyden määrän. Koko ihmiskunnan historian ajan tapahtunut tappaminen, viha, ahneus ja ihmisten tuomitseminen muuttuvat. Tapahtumien syklisyys avautuu spiraaliksi. Pimeys taistelee kaikella, millä se pystyy vanhan energian säilyttämiseksi ja se tekee sitä hyvin – se näkyy kaikkialla.

Pimeys tulee häviämään.

Mistä tiedän – se on tapahtunut aiemmin muilla planeetoilla. Emme ole yksin.

Tämä aika on erityisen tärkeä vanhoille sieluille, siksi olemme tulleet tänne:

Olemme täällä nyt, koska meillä on eniten kokemusta. Tarkoitan niitä, jotka ovat eläneet tällä planeetalla kerta toisensa jälkeen maapallon energiassa.

Välillämme on valtavaa vaihtelua siinä, kuinka pitkän ajan olemme olleet tällä planeetalla. Ajatelkaa, mitä olemme kokeneet – eri kulttuureita, joissa olemme olleet, taisteluja joita olemme käyneet ja syitä miksi tulimme.

Elämä on sielun kokemus maan päällä. Mitä ajattelette sielusta, joka tulee kolmeksi kuukaudeksi ja lähtee. Saattaisitte ajatella, että siinä on jotain vikaa ja että se on menetetyn lapsen tragedia. Todellisuudessa se tehdään ennakkosopimuksella vanhempien sielun kanssa.

Näin on, jotta jokin opetus voidaan suorittaa. Vanhemmille annetaan tilaisuus tulla henkisiksi surunsa avulla. Usein tämän elämänkokemuksen antaa vain vanha sielu.

Entä tuleminen maapallolle elääkseen vain 19 vuotiaaksi ja silloin elämän lopettaa luoti taistelukentällä. Saattaisitte sanoa. Mitä hyötyä siitä on kenellekään? Se on elämän hukkaamista! Haluan sanoa sinulle, että joka hengenveto minkä otat tällä planeetalla, on merkityksellinen, kaunis ja se lasketaan ja tallennetaan. Joidenkin meistä täytyy olla taistelukentällä niitä, jotka kaatuivat ja toisten oli oltava voittajina. Se on kokemus ja sitä kaikkea vanha sielu tarvitsee tällä hetkellä.

Mitä hyötyä siitä on?

Kenties muistaisimme sen riittävästi, että meillä olisi jonain päivänä voimaa sanoa: Ei tule enää taistelukenttiä. Viisautemme oivaltaisi, ettei sillä ole merkitystä, olemmeko voittajia vai häviäjiä, sillä ne kumpikin edustavat sopimattoman matalaa energiaa tulevalle maapallolle. Sota ei ole hyväksyttävää! Vain vanha sielu tietää tämän kokemuksen kautta.

Annan nyt teille vanhan sielun ominaisuuksia ja pyydän teitä havainnoimaan itseänne. Ovatko nämä teidän ominaisuuksianne?


Ensimmäinen ominaisuus

Ensimmäinen syy tietää olevanne vanha sielu on, että olette täällä. Vanhat sielut ovat uteliaita! Vanha sielu, tunnistat, miksi olet täällä ja jollain tasolla haluat enemmän. Olet informaatiosieni, koska informaatio alkaa kuulostaa aikakauden totuudelta.


Toinen ominaisuus

Joillakin teistä alkaa olla syvällisiä muistamiskokemuksia. Olette kutsuneet niitä dejá v

3

466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täällä elämme ijäisyyttä varten,mitä teemme tai mitä jätämme tekemättä,ne lahjat jota olemme saaneet hän kerran kysyy niitä miten olemme ne käyttäneet lähimäisen hyväksi,ei Jeesuskaan tuluut palveltavaksi vaa palvelemaan ja henkensä meidän edestämme.

    • bertilperversson

      Vanhan sielun tunnusmerkit ovat: alzheimerin tauti ja dementia ja niiden lisäksi myös inkontinenssi.

    • åpoijohdf

      Sielu on ikuinen, siis iätön. Miten se voi olla nuori tai vanha tai mitään siltä väliltä?

      Tarkoitetaanko sielun maanpäällisiä kokemuksia? Luin jostain sellaistakin, että virheellisesti ajatellaan eri reinkarnaatioiden tapahtuvan peräkkäin eri aikoina. Todellisuudessa ne tapahtuvat eri rinnakkaistodellisuuksissa yhtä aikaa, näin tekstissä kerrottiin. Kenelläkään ei siis voi olla kokemuksia enemmän kuin jollakin toisella, koska kaikkien sielujen kaikki mahdolliset kokemukset ovat jo olemassa tässä ja nyt. Miten tästäkään näkökulmasta sielu voi olla nuori tai vanha?

      Usein näyttää siltä, että ihmiset fiilistelevät vanhasieluisuudellaan ilman sen kummempia pohdintoja. Laiskuus, outous, sisäänpäinkääntyneisyys nähdään varmoina merkkeinä omasta vanhasieluisuudesta. Tästä voi olla se hyöty, että se auttaa elämään tuntematta syyllisyyttä noista ominaisuuksista. Mutta voiko se myös aiheuttaa, että joku jättää tavoittelematta todellisia unelmiaan tai vastaamatta elämän haasteisiin tuudittautuessaan vanha sielu-kuvitelmaan?

      Tämä ajattelu sielun iästä kuuluu uskontoon, jonka nimi on new age. Näitä "opinkappaleita" toistetaan koneellisesti ilman mitään kritiikkiä, ne ovat jonkinlaisia dogmeja, joita kaikissa uskonnoissa on. Se ei siis ole vapaata ajattelua, ei tiedettä, eikä välttämättä mikään totuus ensinkään.

      Pohtikaa ihmiset edes hiukan ensin ja hyväksykää vasta sitten, jos näyttää aiheelliselta.

      Omalta kohdaltani tässä vanha sielu ja useissa muissakin new age ja muidenkin uskontojen opinkappaleissa ei näytä aiheelliselta. Silti katson, että maailmankatsomukseni on pohjimmiltaan henkinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      119
      3277
    2. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      52
      2843
    3. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2374
    4. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      111
      1922
    5. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      168
      1554
    6. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      30
      1258
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1104
    8. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      15
      916
    9. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      111
      888
    10. Polvinen hylkäsi Persut

      Polvinen teki ratkaisun, lähti Persujen paraati paikalta. Moni on jättänyt puolueen tavallisten kansalaisten joukosta.
      Kajaani
      146
      842
    Aihe