Lahkoissa jeesustellaan.....

lahkotvalheessa

Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
Monet sanovat minulle sinä päivänä: Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.
Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät.

23

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kosketajumalanhenki

      Ei ole yhtäkään joka olisi omilla teoillaan ansainnut taivaspaikan, ei yhden yhtäkään joka Jumalalle kelpaisi.
      Täytyy uudestisyntyä ylhäältä, muutoin ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa, sillä mikä lihasta on syntynyt on liha, ja liha ja veri ei pääse taivasten valtakuntaan, täytyy syntyä uudesti ylhäältä, eli Hengestä, toisin sanoen tulla uskoon, saada syntinsä anteeksi Jeesuksen veressä, joka on maksanut meidän syntivelkamme ainostaan silloin kelpaamme Jumalalle, armosta.

      Valitettavasti tämä on totta, ei moni kirkonpappikaan ole uudestisyntyneet ylhäältä katoamattomasta siemenestä, on joitain pappeja jotka eivät usko edes Jumalaan

      • ei-lahkolain

        Raamatun mukaan uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa vedestä ja Hengestä, ei uskoontullessa. Sillä ihminen voi tulla myös väärään uskon, kuten sinäkin olet tullut.

      • LueRaamattuaTeuvo
        ei-lahkolain kirjoitti:

        Raamatun mukaan uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa vedestä ja Hengestä, ei uskoontullessa. Sillä ihminen voi tulla myös väärään uskon, kuten sinäkin olet tullut.

        Veri vesi ja henki, kaikki kolme yhtä pitävät. Lue Raamatusta niin uskot sen Teuvo. Jos nuo kolme otat uskosi todistajiksi, et voi väärään uskoon tulla.

      • ei-lahkolain
        LueRaamattuaTeuvo kirjoitti:

        Veri vesi ja henki, kaikki kolme yhtä pitävät. Lue Raamatusta niin uskot sen Teuvo. Jos nuo kolme otat uskosi todistajiksi, et voi väärään uskoon tulla.

        Kaikki nämä ovat uudestisyntyneet uskoontullessaan jossain uudestikasteita tekevissä uskonlahkoissa, kuten sinäkin:

        Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
        Monet sanovat minulle sinä päivänä: Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.
        Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät.

        P.S. en ole Teuvo niminen kirjoittaja.

      • xxxxxyyyyy

        Sinä, kuka lienetkin, kirjoitat jatkuvasti tuota samaa soopaa; mollaat aikuiskasteella käyneitä ja kuvittelet ilmeisesti itse olevasi se oikea uskova. Tiedoksi sinulle, että Raamatun mukaan uskova kastetaan, siis uskoon tullut. Uskovia ei siis tehdä kastamalla vaan jo uskossa olevat kastetaan. Jeesus lupasi myös kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella ja tänäkin päivänä uskovat kastetaan Pyhällä Hengellä, heille annetaan armolahjoja, he puhuvat uusilla kielillä jne.

      • ei-lahkolain
        xxxxxyyyyy kirjoitti:

        Piru jakaa "armolahjojaan" harhaoppisten uudestikasteessa. 1500-luvulla alkaneessa "anabaptismissa", jonka uhri vaikuttaisit olevan.

      • xxxxyyyyzzzz

        Kutsutko Jeesusta piruksi ?
        Oletko lukenut Markuksen evankeliumia; Jeesus itse sanoo ; "Nämä merkit seuraavat niitä jotka USKOVAT ; Minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä jne."
        Lukemattomat Hengellä kastetut ihmiset täyttävät nämä merkit. Miten on sinun laitasi ?
        Oletko niin harhassa että kiellät Jumalan Pyhän Hengen voiman ja nimität sitä pirun teoiksi ?

      • ei-lahkolain
        xxxxyyyyzzzz kirjoitti:

        Jälkikäteen tehty tekstilisäys Raamattuun, joka on eksytykseen jo joutuneen tekstiä, kuten on sinunkin tekstisi.

      • Tietäkäänytkaikki
        ei-lahkolain kirjoitti:

        Jälkikäteen tehty tekstilisäys Raamattuun, joka on eksytykseen jo joutuneen tekstiä, kuten on sinunkin tekstisi.

        Nimimerkki ei-lahkolain on Teuvo itse. Näkeehän sen kun samaa soopaa suoltaa.

      • xxxxyyyyzzzzxxxx
        ei-lahkolain kirjoitti:

        Jälkikäteen tehty tekstilisäys Raamattuun, joka on eksytykseen jo joutuneen tekstiä, kuten on sinunkin tekstisi.

        Entäs Apostolien teot, jossa kerrotaan Pyhän Hengen kasteesta opetuslapsille ja annetaan lupaus samasta Pyhän Hengen kasteesta kaikille; " teille ja teidän lapsillenne, kaikille jotka kaukana ovat, kaikille jotka ikinä Herramme kutsuu. "
        Kaikille sukupolville, kaikille kansoille on tämä lupaus, myös meidän ajassamme Herra tahtoo antaa Pyhän hengen kasteen lupauksensa mukaan.
        Olet siis harhassa vai väitätkö tätäkin jälkeenpäin lisätyksi vai mikä mahtaa olla selitys tällä kertaa ?

      • xxxxyyyyzzzzxxxx kirjoitti:

        Tätä et ymmärtänyt:

        "kaikille jotka ikinä Herramme kutsuu. "

        Porttoluolien alttareilta kuuluu aina Saatanan ja hänen valkeuden enkelin, Antikristuksen kutsu.

        Kristuksen kutsu tulee aina Pyhän Hengen välityksellä taivaasta, tällä ehdolla:

        "Me olemme kaiken tämän todistajat -- samoin Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat."

      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Tämä jäi vielä sanomatta.

        Nimimerkkisi paljastaa, että kuorsaat syvässä synnin unessa: xxxxyyyyzzzzxxxx

      • xxxyyyzzzzz
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Tämä jäi vielä sanomatta.

        Nimimerkkisi paljastaa, että kuorsaat syvässä synnin unessa: xxxxyyyyzzzzxxxx

        Teuvo raasu ! Mitä sinulle oikein tapahtui ? Ihminen, jolle näytetään näyssä että RAAMATTU ON TOTTA alkaakin raksia Raamatusta pois aina enemmän ja enemmän. Mitä sinun Raamatussasi on enää jäljellä ? Vielä ei ehkä ole liian myöhäistä tehdä parannus ja nöyrtyä Jumalan eteen mutta se vaatii ylpeyden hylkäämistä.

        Jumalan Sana on edelleenkin totta !
        Apostolit Paavali mukaan lukien olivat Jumalan miehiä !
        Kiitos ja ylistys Jumalalle !
        Kiitos ja ylistys Jeesukselle Kristukselle joka itsensä uhraamalla osti lapsensa vapauteen !

    • Raamatun kaksi kastekäskyä:

      1. Kaikkivaltiaan Jumalan ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kastekäsky:

      Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

      Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

      "Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. 

      Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää." 

       Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?" 
       Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut.
       Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."

      2. Tämän maailman jumalan, Saatanan, ja hänen Antikristus poikansa kastekäsky:

      Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.

      Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

      Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä.

      He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat."

      Tämän on joku alkuseurakunnan totuuden hylännyt ihminen onnistunut lisäämään Markuksen evankeliumin loppuun. Sillä alkuperäisen Markuksen evankeliumin 16. luku päättyy jakeeseen 8:

      "Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät."

      Ei tosin ole mahdotonta sekään, että Paavali itse, tai joku hänen seuraajansa olisi onnistunut tämän Markuksen evankeliumin loppuun lisäämään.

      Sitä puoltavat myös Paavalin nuotiosta nostama käärme, kielillä puhuminen, pahojen henkien pois ajaminen ja hänen rättisulkeisensa.

      • xxxxyyyyzzzz

        Paavali oli Jumalan mies, itse Jumalan valitsema ase viemään pakanoille evankeliumi.
        Ylistys Jumalalle, se evankeliumi tuli myös tänne pohjoiseen maahan.
        Ylistys Jumalalle, minäkin saatoin luottaa Hänen lupaukseensa Pyhän Hengen kasteesta ja sen sainkin puoli vuotta uskoon tuloni jälkeen.
        Ylistys Jumalalle, Sana kehottaa anomaan armolahjoja ja se kehotus pätee tänäkin päivänä.
        Armolahjat toimivat niissa seurakunnissa ja ihmisissä, jotka uskovat Sanaa niin kuin se on kirjoitettu.
        Kuinka paljosta jäävätkään paitsi ne jotka kieltävät tämän Jumalan teon ja mikä pahinta, väittävät Jumalan tekoja perkeleen teoiksi.

      • Epäreilua

        Sanovat että olet komea mies, miksi et laita kasvokuvaasi näkyviin.

        Penuela

      • Mitenonmahdollista
        Epäreilua kirjoitti:

        Sanovat että olet komea mies, miksi et laita kasvokuvaasi näkyviin.

        Penuela

        Miten jollakin voi olla sellainen oikeus että voi laittaa palstalle sukupuolisiveellisyyttä loukkaavia kuvia kasvokuvan sijaan?

      • xxxxyyyzzz
        Epäreilua kirjoitti:

        Sanovat että olet komea mies, miksi et laita kasvokuvaasi näkyviin.

        Penuela

        Ensinnäkään en ole mies, toisekseen en ymmärrä miksi kirjoitat tuollaista. Tämä on Raamattu-keskustelu.

      • xxxxyyyyzzzz kirjoitti:

        Paavali oli Jumalan mies, itse Jumalan valitsema ase viemään pakanoille evankeliumi.
        Ylistys Jumalalle, se evankeliumi tuli myös tänne pohjoiseen maahan.
        Ylistys Jumalalle, minäkin saatoin luottaa Hänen lupaukseensa Pyhän Hengen kasteesta ja sen sainkin puoli vuotta uskoon tuloni jälkeen.
        Ylistys Jumalalle, Sana kehottaa anomaan armolahjoja ja se kehotus pätee tänäkin päivänä.
        Armolahjat toimivat niissa seurakunnissa ja ihmisissä, jotka uskovat Sanaa niin kuin se on kirjoitettu.
        Kuinka paljosta jäävätkään paitsi ne jotka kieltävät tämän Jumalan teon ja mikä pahinta, väittävät Jumalan tekoja perkeleen teoiksi.

        Olet erinomainen esimerkki siitä, miten perusteellista työtä Paavali Saatanan pussiin teki, kun pääsi raamattuun lopun ajan vääränä profeettana, ja vieläpä Jumala pisti hänet itsensä se todistamaan:

        "Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä.
        Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät.
        Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.

        Kutsuessaan Juudas Iskariotin, Jeesus tiesi, että hänestä tulee kavaltaja.

        Kutsuessaan Saulin, Jeesus tiesi, että hänestä tulee Paavali, lopun ajan väärä profeetta, joka johdattaa kadotukseen kaikki ne, jotka eivät rakasta totuutta.

      • PyydänanteexsiPenuela
        xxxxyyyzzz kirjoitti:

        Ensinnäkään en ole mies, toisekseen en ymmärrä miksi kirjoitat tuollaista. Tämä on Raamattu-keskustelu.

        Kysymykseni ei ollut tarkoitettu sinulle.

      • xxxyyyzzzz
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Olet erinomainen esimerkki siitä, miten perusteellista työtä Paavali Saatanan pussiin teki, kun pääsi raamattuun lopun ajan vääränä profeettana, ja vieläpä Jumala pisti hänet itsensä se todistamaan:

        "Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä.
        Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät.
        Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.

        Kutsuessaan Juudas Iskariotin, Jeesus tiesi, että hänestä tulee kavaltaja.

        Kutsuessaan Saulin, Jeesus tiesi, että hänestä tulee Paavali, lopun ajan väärä profeetta, joka johdattaa kadotukseen kaikki ne, jotka eivät rakasta totuutta.

        Voi voi Teuvo, minun Raamatussani lukee että Paavali oli Jumalan valittu ase viemään evankeliumi pakanoille.
        Jos olet sen kohdan Raamatustasi repinyt niin teippaapa takaisin.

        Kiitos Jumalalle Paavalista, jonka Hän valitsi viemään ilosanomaa !!!

      • xxxyyyzzzz kirjoitti:

        Raamatun totuus on sinultakin salattu.

        Koska se kertoo totuuden, se kertoo myöskin sen, miten koko ihmiskunta oli jo vuonna 90 saatettu Paavalin opeilla Pahan valtaan.

        Se ei olisi silloin totta, jos siellä ei paljastettaisia tätä rajua eksytystä.

        Kaikille Saatanan synnin orjuuteen jääneille myöskin kaikki Raamattuun kirjoitetut Saatanan opetukset ovat Jumalan opetuksia.

        Jos Saatana sen sinulle sallii, mene seuraamaan tätä keskusteluketjua:

        Ovatko he petkuttajia, Isä Poika ja Pyhä Henki?

        Ensin ilmoittavat:

        "Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä.

         Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät.

         Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden."

        Ja sen jälkeen vaikenevat, eivätkä edes profeetoilleen ilmoita, miten se tapahtuu.

        Kenties vielä yhdessä naureskelevat: He, he, hee! Siitäs saatte!

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/15001965/ovatko-he-petkuttajia-isa-poika-ja-pyha-henki#comment-91187904

      • xxxyyyzzzz

        Paavali sai Pyhän Hengen kun veljet laittoivat kätensä hänen päälleen. Oletko repinyt Raamatustasi tämänkin kohdan.
        Milloin sait päähäsi kaiken tuon potaskan jota Paavalista väität ?

        En enää jankkaa tästä aiheesta.
        Olet lähtenyt väärälle tielle ja esim. tämä Paavalin mollaaminen on pöyristyttävää.
        Paavali oli Jumalan mies, teki niitä tekoja jotka Jumala hänessä teki.
        Väität siis Jumalan voimaa ja Jumalan tekoja Paavalissa Perkeleen teoiksi.
        Joudut noista sanoistasi vielä Jumalan edessä vastaamaan.
        Siksi sinun kannattaisi nöyrtyä Jumalan eteen jo nyt ja pyytää Häntä viemään sinut takaisin oikealle tielle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1716
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1337
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      4
      1230
    4. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1230
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      142
      1198
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1096
    7. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1075
    8. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1052
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      997
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      884
    Aihe