Näkyykö noususuhdenne sinne PK-yrittäjille?

Hirmuinen noususuhdanne on kuulemma päällä. Talouden mittarien mukaan se on alkanut jo viime vudoen liopulla. Vientisatamat pakkaavat suomalaista tavaraa laivoihin 24/7 periaatteella, ja BKT-kasvu on lähellle 3.0% tasoa tänä vuonna.

Mutta näkyykö vientikauppiaiden menestys kotimaan sekotorilla puuhasteleville PK-sektorin yrityksille millään lailla?

Ainakin oma kokemus on että palvelualoilla kasvua tai piristymisen tuntua ei olisi tänä vuonna havaittavissa. Esimerkiksi IT-puolen hankkeet ovat yhtä kohmeisia ja jäässä kuin ovat olleet jo muutaman vuoden. Vain rakennusala kotimaan sektoreista vetää kovilla kierroksilla.

Tuleeko jotakin kasvuboomia palvelualoille sitten viiveellä? Ensi vuonna olisi jo kovaa kysyntää kaikenlaisesta kotimaan sektorin ja palvelupuolen tuotannoista?
5195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Näkyy... Myin yritykseni ja sain hyvät rahat

Äänestä
  • Noita rakennusalan alihankintafirmoja onkin aika helppoa myydä. Niille on ottajia ja ostajia, nuoremman ikäpolven puolella. Ostajia tulee myös Virosta ja Venäjältäkin, ostavat täkäläisiä maansiirtoalan ja rakentamisen ja infrastruktuurin firmoja.

    Mutta puhtaasti palvelualan firmojen kauppa, vaikka joku Toiminimi, kivijalkakauppa? Aika vaikeesta on myynti, eikä mitään hintoja saa.

    Äänestä

Taitaa olla taas "nousukausi" sitä, että vaalit lähestyvät. 2017 on lopuillaan ja edelleen on työttömyys korkea.

Äänestä

Kyllä+näkyy+ja+kohta+teen+suurhankinnan+mitä+tulee+henkilöstön+määrään,+nyt+on+1+vakituinen+ja+3+sijaista+ja+25+työkkärin+9euron+tyyppiä+työllistettyä+ahertamassa+ja+oppimassa.+Mutta+nyt+ajattelin+nostaa+työkkärin+väen+yli+40+henkilöön,+joista+kyllä+90%++toivon+olevan+kultamunia.

Äänestä

Verkkokaupan myynti on ollut nousujohteinen jo kolmatta vuotta. En tiedä, onko kyseessä nouseva trendi vai johtuuko suhdanteista. Mitta hyvältä näyttää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaisulta-vaikuttaa kirjoitti:

Hirmuinen noususuhdanne on kuulemma päällä. Talouden mittarien mukaan se on alkanut jo viime vudoen liopulla. Vientisatamat pakkaavat suomalaista tavaraa laivoihin 24/7 periaatteella, ja BKT-kasvu on lähellle 3.0% tasoa tänä vuonna.

Mutta näkyykö vientikauppiaiden menestys kotimaan sekotorilla puuhasteleville PK-sektorin yrityksille millään lailla?

Ainakin oma kokemus on että palvelualoilla kasvua tai piristymisen tuntua ei olisi tänä vuonna havaittavissa. Esimerkiksi IT-puolen hankkeet ovat yhtä kohmeisia ja jäässä kuin ovat olleet jo muutaman vuoden. Vain rakennusala kotimaan sektoreista vetää kovilla kierroksilla.

Tuleeko jotakin kasvuboomia palvelualoille sitten viiveellä? Ensi vuonna olisi jo kovaa kysyntää kaikenlaisesta kotimaan sektorin ja palvelupuolen tuotannoista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu