Kreationismi ei ole järkevää, mutta se on totuus

Myönnän evoluutioteorian puolesta kertyneen näytön erittäin vakuuttavaksi, mutta kiistän evoluution silti. Kreationistit tekevät yleensä sen virheen, että he pyrkivät kumoamaan evoluution "järkisyin", vaikka nämä ovat uskoon pohjautuvia asioita.

Itse olen muodostanut vankan käsityksen, että Jumala on itse luonut kaikki evoluutioon viittaavat todisteet erotellakseen jyvät akanoista. Jumalalle on tärkeää se, että Häneen uskotaan ja häntä palvotaan, joten hän on voinut tuottaa evoluutiota koskevan todistusaineiston saadakseen tietää sen, ketkä ovat niitä todellisia uskovaisia. Ihminen on pohjattoman paha, joten hän on ansainnut ikuisen palamisen tulessa, mutta jotkut Jumalalle kaikkein lojaaleimmat kristityt saavat pelastusmahdollisuuden. Usko on kuitenkin osoitettava siten, että hylkää vajavaisen järjen käyttämisen tyystin ja luottaa uskon voimalla Raamatun luomiskertomukseen yhtä hyvin kuin koko pyhän sanoman iättömyyteen, muuttumattomuuteen. Se, joka hylkää sanankin Raamatusta, kitukoon jo tässä elämässä ja erityisesti sen jälkeen, sillä hän on osoittanut itsensä saatanan omaksi. En tunne myötätuntoa näitä pelkureita kohtaan, sillä he ovat itse hylänneet Jumalan ja luottaneet beelzebubiin, joka onneksi tulee heidät vielä katkeralla tavalla pettämään. Jumala itse on hyvä ja pyhä, joten Hän ei kiduta ihmissaastaa vaan ulkoistaa tämän toteutuksen sielunviholliselle.

"Ateistit" luultavimmin uskovat pääsevänsä tuonpuoleisessa nauttimaan synninteosta herransa perkeleen kanssa, mutta hepä eivät tiedä, että menivät ylpeydessään hylkäämään täydellisen hyvän ilmentymän ja luottamaan läpeensä rappeutuneeseen roistoon, joka ei ehkä olekaan täyden luottamuksen arvoinen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

""Ateistit" luultavimmin uskovat pääsevänsä tuonpuoleisessa nauttimaan synninteosta herransa perkeleen kanssa"

Mutta ystävä hyvä, eivät ateistit usko sen paremmin tuonpuoleiseen kuin Perkeleeseenkään. Onko tämä jotenkin vaikea ymmärtää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miekkanosturi kirjoitti:

Myönnän evoluutioteorian puolesta kertyneen näytön erittäin vakuuttavaksi, mutta kiistän evoluution silti. Kreationistit tekevät yleensä sen virheen, että he pyrkivät kumoamaan evoluution "järkisyin", vaikka nämä ovat uskoon pohjautuvia asioita.

Itse olen muodostanut vankan käsityksen, että Jumala on itse luonut kaikki evoluutioon viittaavat todisteet erotellakseen jyvät akanoista. Jumalalle on tärkeää se, että Häneen uskotaan ja häntä palvotaan, joten hän on voinut tuottaa evoluutiota koskevan todistusaineiston saadakseen tietää sen, ketkä ovat niitä todellisia uskovaisia. Ihminen on pohjattoman paha, joten hän on ansainnut ikuisen palamisen tulessa, mutta jotkut Jumalalle kaikkein lojaaleimmat kristityt saavat pelastusmahdollisuuden. Usko on kuitenkin osoitettava siten, että hylkää vajavaisen järjen käyttämisen tyystin ja luottaa uskon voimalla Raamatun luomiskertomukseen yhtä hyvin kuin koko pyhän sanoman iättömyyteen, muuttumattomuuteen. Se, joka hylkää sanankin Raamatusta, kitukoon jo tässä elämässä ja erityisesti sen jälkeen, sillä hän on osoittanut itsensä saatanan omaksi. En tunne myötätuntoa näitä pelkureita kohtaan, sillä he ovat itse hylänneet Jumalan ja luottaneet beelzebubiin, joka onneksi tulee heidät vielä katkeralla tavalla pettämään. Jumala itse on hyvä ja pyhä, joten Hän ei kiduta ihmissaastaa vaan ulkoistaa tämän toteutuksen sielunviholliselle.

"Ateistit" luultavimmin uskovat pääsevänsä tuonpuoleisessa nauttimaan synninteosta herransa perkeleen kanssa, mutta hepä eivät tiedä, että menivät ylpeydessään hylkäämään täydellisen hyvän ilmentymän ja luottamaan läpeensä rappeutuneeseen roistoon, joka ei ehkä olekaan täyden luottamuksen arvoinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu