Palstalle on hiipinyt väärinkäsitys, että joku olisi sanonut, että kristitty saa tehdä syntiä. Missään tapauksessa ei saa.
Eri asia on se, että tosiasiassa kaikki kristityt tekevät syntiä. Ei ole ketään synnitöntä, ei kristittyä, ei muslimia, ei buddhalaista, ei yhden yhtäkään. Synti on jokapäiväisessä tunnustamisessa tuotava Herran eteen. Ero on vain siinä, että kristitty ottaa uskolla vastaan anteeksiannon.
Sitaatti rovasti Olavi Peltolalta: "Meidän aikamme paremmuusluettelot ovat vain toiset kuin Paavalin aikaiset. Joitakin otoksia: Kristitty on parempi kuin buddhalainen, muslimi on parempi kuin kristitty, uudestisyntynyt on parempi kuin uudestisyntymätön, hengellä täytetty parempi kuin hengellä täyttymätön, musta on parempi kuin valkoinen, proletaari parempi kuin kapitalisti, kunnon kansalainen parempi kuin rappioalkoholisti eli minä olen parempi kuin sinä."
Eräissä suunnissa on harha, että kristitty olisi niin synnitön, että hän tekisi syntiä korkeintaan tietämättään. Suuren osan siitä synnistä, jota kristitty tekee, hän tekee nimenomaan tietoisesti, tietäen teon synniksi jo sitä tehdessään. Joka toisin väittää, ilmoittautukoon heti. Siinä tapauksessa "tietoinen" merkitsisi jotakin aivan muuta, kuin se normaalikielessä merkitsee.
Jeesus on ristinkuolemallaan maksanut syntiätekevän synnit.
Saako kristitty tehdä syntiä?
34
558
Vastaukset
Mikset koskaan keskustele näissä aloitukseisasi?
Voitko kertoa mikset?- IrjaMäkinen
Olet eksyttäjä!
Juuri näin olen ymmärtänyt sinun sanoneen koko ajan. Mutta oli varmasti tarpeen tarkentaa :)
On aika hassua se, että kun joku mainitsee sanan vapaus, se tulkitaan synnin tekemiseksi ja kun sanotaan sana armo, se näyttää joillekin tarkoittavan sitä, että annetaan lupa piehtaroida synnissä päivät pitkät ja sitten vaan armo kattaa kaiken....joskus mietin mistä sellainen käsitys juontaa juurensa. Miksi vapaus ja armo koetaan niin, että niihin uskova tekee koko ajan syntiä minkä suinkin vain kerkiää ja sitten kaiken kattaa armo?
Syntiähän me tietenkin teemme, mutta ei kai se silti tarkoita sitä , ettemme yrittäisi parhaamme seuratessamme Jeesuksen opetuksia.Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko. Mt 26:41
dogmatikos- kirjoitti:
Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko. Mt 26:41
Näinhän se on. Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeessään tuosta kahtaanlaisesta elämästä hyvin kuvaavasti.
Eerikatässämoi kirjoitti:
Näinhän se on. Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeessään tuosta kahtaanlaisesta elämästä hyvin kuvaavasti.
Näin se on, hänhän kirjoitti Roomalaiskirjeen 3. luvussa:
8. Ja miksi emme tekisi, niinkuin herjaten syyttävät meidän tekevän ja niinkuin muutamat väittävät meidän sanovan: "Tehkäämme pahaa, että siitä hyvää tulisi"? Niiden tuomio on oikea.
9. Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
10. niinkuin kirjoitettu on: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
12. kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
13. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;
14. heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.
15. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta,
16. hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä,
17. ja rauhan tietä he eivät tunne.
18. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."
19. Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
20. sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
27. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
28. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
29. Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
30. koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
31. Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
Kiinnittänet tässä tilanteessa huomiosi sanoihin: "...niinkuin muutamat väittävät meidän sanovan: "Tehkäämme pahaa..." Todellakin, jotkut väittävät meidän sanovan.
Hyvää yötä, Jeesus myötä!dogmatikos- kirjoitti:

Hyvää yötä, Jeesus myötä!Hyvää yötä, Jeesus myötä.
- hävetkää_

Hyvää yötä, Jeesus myötä!Olet rienaaja kuten on tuo palstan ainoa opetuslapsekin!
hävetkää_ kirjoitti:
Olet rienaaja kuten on tuo palstan ainoa opetuslapsekin!
Jos haluat kritisoida, yritä kirjoittaa oikein, on helpompi tietää kenelle olet asiaasi kohdistamassa.
- DonntSinn
Ei kukaan ihminen saa tehdä syntiä - pienestäkin synnistä, jopa valkoisesta valheesta, Jumala on säätänyt kuolemantuomion.
- kaksikysymystä
Dogmatikos, ovatko homoseksuaaliset teot syntiä? Entäs onko avioliiton ulkopuolinen seksi syntiä?
- kiiiskivastarannalta
Turha kysyä.
Jos näillä teoilla vahingoitetaan toista, ovat syntiä. Muuten ei. Seksitekoihin pätee aivan sama kuin kaikkiin muihinkin tekoihin. Siunausta sinulle!
dogmatikos- kirjoitti:
Jos näillä teoilla vahingoitetaan toista, ovat syntiä. Muuten ei. Seksitekoihin pätee aivan sama kuin kaikkiin muihinkin tekoihin. Siunausta sinulle!
Vastaus oli siis nimimerkille kaksikysymystä. Naputtaessani vastaustani oli toinen jo kerinnyt väliin. Siunausta hänellekin!
- Olet.eksyttäjä
dogmatikos- kirjoitti:
Jos näillä teoilla vahingoitetaan toista, ovat syntiä. Muuten ei. Seksitekoihin pätee aivan sama kuin kaikkiin muihinkin tekoihin. Siunausta sinulle!
Mitä Raaamtun kohtaa tuossa lainaat? Vai ihna omaa liberaalihomoteologiaasiko?!
- kiiiskivastarannalta
dogmatikos- kirjoitti:
Vastaus oli siis nimimerkille kaksikysymystä. Naputtaessani vastaustani oli toinen jo kerinnyt väliin. Siunausta hänellekin!
Voi dogmatikos, kuinka sinä noin vastasit???!! Ei tuo vastaus ole raamatullinen.!! Jos Jumala on kysymyksen asiat sanassaan kieltänyt, ovat ne syntiä, sillä ne ennemmin tai myöhemmin vahingoittavat joko itseä tai toisia. Ei pidä leikkiä tulella eikä rohkaista toisiakaan niin tekemään.
kiiiskivastarannalta kirjoitti:

Ehkä kaikki mitä teet, voi olla ennemmin tai myöhemmin syntiä?
- näinymmärsin
kiiiskivastarannalta kirjoitti:
Voi dogmatikos, kuinka sinä noin vastasit???!! Ei tuo vastaus ole raamatullinen.!! Jos Jumala on kysymyksen asiat sanassaan kieltänyt, ovat ne syntiä, sillä ne ennemmin tai myöhemmin vahingoittavat joko itseä tai toisia. Ei pidä leikkiä tulella eikä rohkaista toisiakaan niin tekemään.
Ymmärsin Dogmatikoksen vastauksen näin: ihminen itse tietää aina, mikä vahingoittaa toista. Ihmisessä itsessä on valo, joka auttaa näkemään totuuden asioista luotettavalla tavalla.
- RaamatunTaloustiedettä
Jos Jeesus on maksanu kaikkien synnit, niin: Miks kristinuskossa on edelleen voimassa vaatimus et syntisten tulis katua syntejään ja pyytää niille anteeksiantoa? Eikös se ollu just ton alussa mainitun mukaan jo kuitattu?
Minusta on vähän outoa, että täällä kysellään onko se tai se syntiä. Eikö uskova kohdallaan tiedä mikä on syntiä ja mikä ei ja kuinka uskon elämäänsä elää? Mehän emme pelastusta saavuta toistemme uskolla ja teoilla. Jokainen tekee tiliä omista töistään, ei sen naapurin töistä. Ja jos vaikka minä olisin syntisistä suurin, mitä sen tietäminen ketään auttaa? Kuten sanoin, omista töistään ja tekemättä jättämisistään jokainen tekee tiliä. Vaikka kuinka kyseenalaistamme toinen toisemme, sen viimeisen sanan sanoo kuitenkin ihan joku muu kuin suomi24 raati.
- kolmaskysymys
Puhut Eerika nyt ihan eri asiasta. Onko pedofilia syntiä?
kolmaskysymys kirjoitti:
Puhut Eerika nyt ihan eri asiasta. Onko pedofilia syntiä?
Todennäköisesti puhun....
kolmaskysymys kirjoitti:
Puhut Eerika nyt ihan eri asiasta. Onko pedofilia syntiä?
Pedofilia on rikos.
- etvastannut
Eerikatässämoi kirjoitti:
Pedofilia on rikos.
Onko se synti?
etvastannut kirjoitti:
Onko se synti?
Jaa' ah..pitääkö sitä ihan miettiä, minusta on aivan selvä, että se on rikos ja synti. Mitä muuta lapseen kohdistuva seksuaalinen väkivalta voisi olla? Tietysti jos puhutaan vain halusta, eikä teosta, asia on jo toinen. Onko ajatus syntiä?
- Kysynpä.vain

Kyllä se ajatuskin voi olla syntiä.
" sydämestä lähtevät pahat ajatukset jne... Kysynpä.vain kirjoitti:
Kyllä se ajatuskin voi olla syntiä.
" sydämestä lähtevät pahat ajatukset jne...Halu syntiin on kiusaus. Teko on synti.
Tämän opin helluntaiseurakunnassa. Teologisessa tiedekunnassa ei sitä riittävästi osattu opettaa. Aloittavien uskovien ryhmää opasti sisar. Hän kertoi tytöstä, joka ei tätä ymmärtänyt ja pyysi koko ajan syntejään anteeksi. Jos pelkkä halu luetaan synniksi, ihminen on todella pihdeissä eikä näe lainkaan evankeliumin armoa.
Kerrotaan, kuinka rovasti Laestadiuksen aisaparin, katekeetta Juhani Raattamaan, pitämään kokoukseen oli tullut omaltatunnoltaan yliherkkä mies, joka uudestaan ja uudestaan saman kokouksen aikana pyysi syntejään anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Hän tunsi taas tehneensä ajatuksissaan syntiä. Raattamaa sanoi, että kyllä se synninpäästö kestää vähän kauemminkin.
Raamattua lukiessamme, jos emme vertaa eri kohtia toisiinsa, saatamme valita yhden kohdan ja selittää sen koko Raamatun vastaisesti. Jeesus sanoi: "Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa." Mt 5:28. Jotkut ovat tämän kohdan perusteella ajatelleet, että ajatuksenkin tasolla voisi tehdä syntiä eikä vain tuntea kiusausta.
"Himoitseminen" ei ole pelkkää ajattelua. Se on pyrkimistä syntiseen päämäärään. Se on syntiteko, tosin sellainen, joka ei aina johda tulokseen. Sen sijaan sopimaton ajatus, joka ei johda yritykseen, on kiusaus. Ja "Autuas se mies, joka kiusauksen kestää." Jaak 1:2. Kun siis tarkemmin erittelemme Jeesuksen lausetta, ymmärrämme sen tähdentävän, että ihminen joka himoitsee (= pyrkii syntiseen päämäärään) on yhtä syntinen kuin se, joka pääsee perille syntiseen päämääräänsä. Varmaan suinkaan kaikkien pyrkimys ei ole anastaa toisen rakasta, mutta jossakin muissa asioissa himoitsemme sellaista (= pyrimme aktiivisesti sellaiseen) mikä on syntiä. Siis jo pyrkimys on syntiä, mutta kiusaus ei ole.
On syytä muistaa, että itse synnitön Kristus koki kiusausta: "Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä." Hebr 4:15
On selvää, että pahat ajatukset lähtevät "sydämestä", mutta jos ne eivät johda pyrkimykseen, ne ovat kiusausta, mutta jos ne johtavat pyrkimykseen tai tekoon, ne johtavat syntiin.
Eräs vihollisen tehokas juoni on selittää meille Raamattua niin, että pelastuksen tie käy liian ahtaaksi. Vihollinen tietysti pyrkii siihen, että heittäisimme hanskat naulaan ja luopuisimme koko kristillisyydestä. Oikeasti tie ei ole liian ahdas, vaikka niin helposti joudumme harhaisesti ajattelemaan.
On siis visusti pidettävä erillään synti ja kiusaus.
Joka tapauksessa, silloinkin kuin oikeasti teemme syntiä, Jeesuksen pyhä ja kallis sovintoveri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.dogmatikos- kirjoitti:
Halu syntiin on kiusaus. Teko on synti.

Joka tapauksessa, silloinkin kuin oikeasti teemme syntiä, Jeesuksen pyhä ja kallis sovintoveri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."Eräs vihollisen tehokas juoni on selittää meille Raamattua niin, että pelastuksen tie käy liian ahtaaksi. Vihollinen tietysti pyrkii siihen, että heittäisimme hanskat naulaan ja luopuisimme koko kristillisyydestä. "
Aivan samoja ajatuksia on tullut. Ikäänkuin halutaankin karkoittaa mahdollisimman kauas Jumalasta.
- Näin.ollen
Kristityt voivat tehdä syntiä, ei uskova sitä tee hän voi käyttäytyä huonosti epäasiallisesti.
Aloittaja kirjoitti samankaltaisia mietintöjään jo 17.9. avaamaansa ketjuun ”Mikä on Jumalan tahdon vastaista?” Erityisen hyvin hänelle vastasi nimim. EvLut tuoden selkeästi Raamatun Sanalla julki, kuinka harhassa Dogmatikos ajatuksissaan onkaan.
Siteeraan tähän tuosta vanhemmasta ketjusta kohdan, jossa olevaa väittämäänsä Dogmatikos nyt toistaa – näin EvLut oikaisi entiseksi papiksi ilmoittautuneen kirjoittajan käsittämättömät väitteet.
Näin EvLut vastasi:
”DOGMATIKOS SANOO: "Seksiasiat ovat syntiä vain mikäli ne vahingoittavat toista."
RAAMATTU SANOO: "Älä tee huorin. " (2.Moos. 20:14) "Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. " (1.Kor. 6:9-10)”
Nyt nimim. Kaksikysymystä kysyi: ”Dogmatikos, ovatko homoseksuaaliset teot syntiä? Entäs onko avioliiton ulkopuolinen seksi syntiä?” ja tähän Dogmatikos vastaa tarjoten oman mielipiteensä, eikä sitä mitä Jumala kyseisistä asioista Raamatussa sanoo – näin Dogmatikos: ”Jos näillä teoilla vahingoitetaan toista, ovat syntiä. Muuten ei. Seksitekoihin pätee aivan sama kuin kaikkiin muihinkin tekoihin. Siunausta sinulle!”
On erittäin surullista ja valitettavaa, että mahdollisesti etsijöille tai vasta vähän Jumalan Sanaan perehtyneille vastaa entinen pappi, jolla ei ole opettamisen armolahjaa eikä hän näytä etsivän asioista Jumalan Sanan totuuksia. Vakuuttaessaan ketjun alussa, ettei kristitty missään tapauksessa saa tehdä syntiä, hän toisaalta antaa luvan seksuaalisissa asioissa sellaisten syntien tekemiseen, jotka ovat Jumalalle kauhistus.
Jumalan tahto on, että seksuaalisuhde yhdyntöineen kuuluu avioliittoon. Se tulee julki jo luomiskertomuksessa ja asia vahvistuu Raamatussa lukemattomia kertoja. Haureuden syntejä ei vältetä harrastamalla esiaviollisia suhteita vaan etsimällä rukoillen omaa puolisoa ja menemällä hänen kanssaan naimisiin.
1.Kor.7:2-3 ”mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä. Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan.”
Annettuaan maalisen, lihallisia synnin tekoja puolustavan vastauksensa entinen pappi toivottaa ”Siunausta sinulle”! Synnin tie ei ole koskaan siunauksen tie. On olemassa maallisia ihmisiä, jotka ovat tietoisesti valinneet ns. vapaan avioliiton mallin, jossa molemmilla aviopuolisoilla on yhteisestä sopimuksesta oikeus harrastaa seksiä myös avioliiton ulkopuolella – sen kun ei osapuolten mukaan vahingoita ketään. Homoseksuaalisuus on sinänsä syvä henkilökohtainen tragedia, eikä kyseinen taipumus johda ketään kadotukseen. Sen sijaan homoseksuaaliset seksisuhteet ovat selkeästi syntiä aivan samalla tavalla kuin heteroseksuaalisten vapaat suhteet. Erityisen vaarallista on se, että Dogmatikoksen lihalliset ajatukset verhoutuvat hengelliseen kaapuun ja sanontoihin - sellainen on eksyttävä ansa.
Jeesukseen turvaava uskova on Jeesuksen vuorisaarnan mukaisesti täysin hengellisessä mielessä Jeesuksesta riippuvainen ”hengessään köyhä” ja sellaisenaan Jumalan hyväksymä, jos hän tunnustaa syntinsä ja elää parannuksessa. Langenneisuuden ja heikkoutemme tähden me teemme syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein – juuri siksi meillä on usein asiaa ristillä syntimme sovittaneelle Herrallemme. Pyhän Hengen vaikutuksesta uskova ei suosi syntiä elämässään; hän vihaa syntiä ja rakastaa Jeesusta ja Hänen Sanaansa. Armosta elävälle elämän tie Jeesuksen seurassa on ihana tie.Eerikatässämoi kirjoittaa muutamia asioita, joita haluan pohtia. Mm. näitä hän kyseli:
Kysymys 1
”Minusta on vähän outoa, että täällä kysellään onko se tai se syntiä. Eikö uskova kohdallaan tiedä, mikä on syntiä ja mikä ei ja kuinka uskon elämäänsä elää? Mehän emme pelastusta saavuta toistemme uskolla ja teoilla. ”
Meidän omatuntomme on luonnostaan kuin kuminauha, se venyy ja paukkuu sen mukaan, mitä omaantuntoon syötetään. Sanaa tutkiessamme ja Jumalan puhetta Raamatun äärellä tai raitista opetusta tilaisuuksissa kuunnellessamme omatuntomme virittyy vähitellen Raamatun antamaan mittaan. Ymmärryksemme Jumalan rakkaudesta ja Hänen tahdostaan lisääntyy. Automaattista tämä ei ole; on suurta nöyryyttä olla yhtä mieltä sen kanssa, mitä Jumala Sanassaan sanoo.
Puhuttelevaa oli kuulla tunnetun laulaja-evankelista Viktor Klimenkon todistusta uskoon tulostaan. Hän eli seksuaalisuhteessa naisen kanssa ja jatkoi suhdetta uskoontulon jälkeenkin. Kovin kauaa ei kuitenkaan mennyt siihen, että Klimenko sai Raamatusta ymmärryksen, että Jumalan tahto on se, että seksuaalisuhteet kuuluvat avioliittoon, sillä ”….haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin naisella aviomiehensä”. Niinpä Klimenko kosi ja meni avokumppaninsa kanssa naimisiin.
Armosta lahjoitettu usko muuttaa meidän asenteitamme ja sydäntämme, sillä Pyhä Henki asuu uskovan sisimmässä. Tätä muutosprosessia kutsutaan pyhitykseksi ja se kestää koko elinaikamme; sisäisen muutoksen saa aikaan aina ja ainoastaan Kristuksen Henki. Me emme saavuta pelastusta toisten uskolla ja teoilla, kuten mainitsit – mutta emme ”omalla” uskollammekaan tai omilla teoillamme. Uskomme kohde ratkaisee ja sen on oltava ristillä syntimme sovittaneessa Jeesuksessa Kristuksessa. Raamatun järkyttävimpiä kohtia ovat Jeesuksen sanat, joilla hän tuo julki sen, etteivät kaikki Jeesuksen nimeä tunnustavat tai Jeesuksen nimessä jopa voimallisia tekoja tehneet ole koskaan edes tunteneet Jeesusta Kristusta henkilökohtaisena Vapahtajanaan.
Matt. 7:21 ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät”
Valitettavasti näillä palstoilla on hyvin monia uskovan nimeä kantavia, jotka mm. syntikysymyksissä ovat täysin harhapoluilla. He puhuvat niin kuin maailma puhuu. Jeesuksen oma haluaa kuulla vain Hyvän Paimenen äänen.
1 Joh. 4:1 Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. …. Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He ovat maailmasta; sen tähden he puhuvat, niin kuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.”
Kysymys 2
”Onko ajatus syntiä?”
En ole aivan varma, onko tuo kysymys sinulle todellisesti ajankohtainen. Nimimerkki kysynpävain vastasikin sinun kysymykseesi oikein ja asiallisesti. Syntisyytemme ja heikkoutemme tähden me rikomme Jumalaa vastaan sanoin, teoin, ajatuksin ja laiminlyönnein. Syntinen ajatus on syntiä, sillä Jumala näkee sydämeemme – vaikka emme esim. menisi käytännössä toteuttamaan seksuaalisia fantasioitamme, niin pelkästään himoitseva ajatus on jo syntiä. Jeesus tuo tämän selvästi esille.
Matteuksen evankeliumi 5:28 ”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.”
Usein tapahtuu myös niin, että lain alla oleva tai lakihenkinen kristitty tekee sellaisia syntilistoja, jotka ovat vain hänen oman tiukkapipoisen päänsä tuotteita. Vain se, minkä Raamattu sanoo synniksi, on syntiä. Viittaan vielä aikaisempaan sanomiseeni: nöyryys on sitä, että olemme yhtä mieltä Jumalan Sanan kanssa. Synnintunto, parannuksen teko, kaikki käynnistyy Jumalan Sanan puhuttelusta – mutta kiitos Jumalalle, armo, ilo Kristuksessa ja voima kilvoitteluumme tulee myös Jumalan Sanasta!- hamartolos
Niin kauan kuin uskomme perustuu meidän tekemisiimme ja omaan pyrkimykseemme elää synnitöntä elämää, olemme synnin orjia.
Ainut tie vapautukseen on oman minän kuolema. Kun minä on kuollut, silloin loppuu meidän oma yrittämisemme. Emme enää yritä rakastaa, vaan annamme Jeesuksen vaikuttaa meissä rakkautta. Emme enää mieti kuinka elää synnitöntä elämää, vaan sanomme: Jeesus, täytä elämäni! Vaikuta sinä sekä tahtomista ja tekemistä.
Kun luovumme omista yrityksistämme, silloin voimme levätä siinä varmuudessa että Jeesus vie meidät perille. Hän on meidän pelastumisemme takuuna, ei meidän synnittömyytemme.
Hebrealaiskirje sanookin: "Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon. Se joka on päässyt Hänen lepoonsa, on saanut levon omista teoistaan..."
Synnin ja kuoleman laki tarkoittaa että kaikki yritykset jotka perustuvat ihmisen omaan voimaan tulevat epäonnistumaan. Pelastumme ainoastaan armosta. Jeesus sanoi: "Ilman minua te ette voi mitään tehdä."
Lukekaamme Room.luvut 6,7,8.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364245Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3272145Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31994Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481861- 1061780
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4531754Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4771594MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar561395Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4671310Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441306