Kaikilla meillä on jotain tallessa. Varastoimme paljon kaikenlaista ja Raamattu antaa ymmärtää, että meillä voi olla varasto myös sydämessämme. Millainen sinun sydämesi varasto on? Monesti emme näe sitä, mitä me itse varastoimme. Emme näe ehkä sen tärkeyttä ja saatamme kantaa mukanamme kaiken laista turhaa, jonka voisi heittää pois. Saatamme varastoida myös asioita, jotka ehdottomasti tulisi heittää pois.
Raamattu sanoo, että meillä voi olla hyvyyden varasto. Kun katson tätä palstaa, lähes ulkopuolisena, kuitenkin entisenä aktiivi kirjoittajana, niin tuntuu siltä, että ei oikein hyvältä näytä. Ihmiset ovat varastoineet paljon huonoja ja negatiivisia asioita. Sitten niitä puretaan tällä palstalla, nimikkeellä keskustelua helluntailaisuudesta.
Missä ovat hyvät asiat ja rohkaisevat asiat, joista lukija voisi rakentua, tai keskustelut, joissa on edes hitusen muita kunnioittava sävy. Pelkkää vikoilua, syyttelyä ja riitelyä on tämän palstan kirjoitukset. Varastoissa ei näköjään ole enää mitään hyvää, vain pahaa. Olisi suursiivous ja inventaario paikallaan.
Matt. 12:35
Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa

Vastaukset 8
Vanhimmat
Meissä kaikissa tulee aina olemaan niin pahaa kuin hyvääkin. Ja vaikka olisi jo 50 vuotta luopunut asioista, niin loppuun saakka riittää luovuttavaa ja riisuttavaa.
Varmasti näin, mutta tällä palstalla tuodaan esiin vain pahaa.
Paljon rakkaudella täytettyjä hyviä muistoja
Tämän ketjun aloittajalla oli sydämensä varastoon kertynyt käsittääkseni paljon pahaa sanottavaa, ei tullut juurikaan rohkaisevaa sanottavaa. Vaikuttaa siltä , että malka on omassa silmässä.Se pitää ensin ottaa pois niin sitten voi vasta toisia neuvoa.
Tätä juuri tarkoitin. Juuri näin nämä keskustelut täällä etenevät. Ei mitään hyvää koskaan.
Ehkä aloitus oli huono,jotenkin tuomitsevan arvosteleva ja jo alkuaan asenteellinen ja jolla aloituksella ei sitten ollut niin hyvää tulevaisuutta !
No, jatkakaa vain rakentavaa keskustelua mikäli sitä pulppuaa!
Ei muistella pahalla , mielipiteensä kullakin, siunausta. ja voikaa hyvin.
Eikö niin, että sellaiset ketjut menestyvät, jotka ovat täynnä arvostelua, tuomiota ja negatiivisuutta. Tämä aloitus tuskin menestyy. Kirjoituksen tarkoitus oli herättää palstalaisia miettimään, että mitä itse kukin tuo esiin sydämestään. En kohdistanut kehenkään henk. koht.
Niin se on, Totuuden (valkeuden) julki / esiin tuojasta ei pidetä, se kun valheellisuudessa (pimeydessä elävää) uskonnollista uskovaa häiritsee ns. häikäisee / ärsyttää. Ei kestä sitä, vaan alkaa vastustamaan sitä koitta heittää ns. peitettä, sitä valon lähdettä kohti. Että se lakkaisi ärsyttämästä / häiritsemästä ja herättelemästä, sitä pimeydessä nukkuvaa.