Suomen maksama sotakorvaussumma oli

totuutta-pukkaan

pelkkä muodollisuuus aiheutettuihin vahinkoihin nähden. Materiaali- ja ihmismenetykset sekä sodankäynnin kustannukset yhteensä tekivät N-liitolle moninkertaisesti Suomen maksaman summan verran. Jos N-liitto olisi pannut maksuun kaiken mitä aiheutimme niin Suomi ei olisi siitä selvinnyt.

Onneksi Stalin ei 1944 ajatellut kuten Suomen johto ajatteli -41, että "tuo naapurimaa ja sen kansa pitää tuhota lopullisesti valtaamalla maa ja tappamalla sen ihmiset ja hävittämällä kaupungit maan tasalle". Näin ajattelivat hunnit ja mongolit ja roomalaiset ja muut barbaarit ennen. Ja noinhan Euroopassa ajatteli -41 Suomen ja Saksan johto mutta onneksemme se ajattelu ei yleistynyt vaan loppui näiden kahden maa häviön myötä.

15

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jussi..Pussi

      Parhaiten ´voittajien ja hävinneitten´ elintasoeron näki 1980 luvulla Berliinissä, kun matkusti S-junalla Länsi-Berliinistä Itä-Berliiniin.
      Muuriin länsipuolella kadut täynnä Bemareita ja Mersuja, itäpuolella muutamia katujen varsille pysäköityjä Trabantteja, katukuva ankea, ei mainosvaloja, ei näyteikkunoita..

    • Avaus-on-pötyä

      NL aloitti sodat yhdessä Natsi-Saksan kanssa.
      Sen olisi tullut myös vastata kustannuksista.
      Saihan se melkoiset alueetkin Suomelta, vaikka ei kyennyt niitä valloittamaan.

      • miksi-antoi

        ..... vaikka ei kyennyt niitä valloittamaan. ....

        Miksi sitten Suomi ne antoi?


      • totuuttakin-joukkoon

        -----NL aloitti sodat yhdessä Natsi-Saksan kanssa.----

        Englanti ja Ranska aloittivat sodan toisena ja kolmantena vain 2 pv Saksan jälkeen. N-liitto tuli vasta neljäntenä sotaan mukaan, ei siis ollut alkamassa sitä.


      • TotuuttaSäästellen

        Saksan ja Neukun tekemä sopimus sen aloitti.


      • voiPuolaparkaa
        TotuuttaSäästellen kirjoitti:

        Saksan ja Neukun tekemä sopimus sen aloitti.

        ----Saksan ja Neukun tekemä sopimus sen aloitti.----

        Englannin ja Saksan tekemät laivastosopimus ja Tsekkoslovakian jakosopimus sodan aloittivat. Sekä Englannin antamat feikki-takuut Puolalle.


    • Kirilloovitsa

      NL oli matalalla kehitysasteella ainakin periferioidensa osalta, ja sotamateriaalia ja elintarvikkeita se sai runsaasti liittolaisiltaan.

    • äänislinnaa

      Oliko evakot Petroskoissakin ryöstämässä miljardilinnoja. Miksi ne sitten kuvissa näyttää samanlaisilta paskaröttelöiltä kuin Loimaan, Myrskylän ja Etelä-Pohjanmaan hökkelit ennen kaupunkilaisten antamia maataloustukia. Sotakorvaukset olivat puhdasta ryöstöä, koska se vähäinenkin mitä Neuvosto-Karjalaan oli saatu aikaiseksi oli saatu sinne muuttaneiden ahkerien jalopulta monttuun päätyneiden amerikansuomalaisten toimesta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1422
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      913
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      882
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      821
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      786
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      677
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      660
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      330
      639
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      634
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      604
    Aihe