Keskustelu Euroopan Unionista

Kun Te keskustelette Euroopan Unionista, niin Teidän on varsinkin nyt katsottava
tulevaisuuteen. Ette voi sanoa keskusteluissa mitä on parempi, koska tulevaisuus
Euroopan Unionin osalta on nyt muuttumassa.

Nyt on Saksan vaalit ja Ne povaavat Liittovaltiokehitystä myös Saksan SDP:n
osalta. Niin kuin Juncker sanoi, että Brexit oli ja nyt katsotaan tulevasuuteen.
Juncker visio jo Vaalijärjestelmän muuttumista. Tämä tarkoittaa luonnostaankin
Eurooppa myönteisiä henkilöitä Europarlamenttiin.

Macron julisti juuri muutostarvetta Euroopan unionissa ja se ei julistanut hajaannusta.
Merkel on ollut valmis Eurobondeihin ja EU-Budjettiin, myös Euroopan unionin yhteinen
armeija on saanut useita askeleita.

Pitää keskustella enemmän Liittovaltio muodosta ja tulvasta Euroopan unionista josta
on nyt muodostumassa suurvalta. Sitä suurvaltaa on Putin ja Trump yrittänyt kovasti
hajaannuttaa, mutta maailman tilanne on saanut sen vain tiiviimmäksi.
Silloin, kun puhutaan näistä asioista, niin pitää puhua kauppapolitiikan muutoksista ja
muuttuvasta taloudellisista suuntauksista. Britit tulevat varmasti kärsimään, kuten
Juncker on vähän vihjaillut ja monet maat asetetaan valintatilanteeseen.

Eli se tarkoittaa varmasti taloudellisia menetyksiä Euroopan unionista irtautuminen
ja se tarkoittaa monelle monelle köyhyyttä. Eli tulevaisuudessa ensivuonna on tulossa
kohtalokkaita päätöksiä ja meidän on pyrittävä tiedottamaan ihmisille nämä oikeat
asiat, mitä oikeasti tapahtuu jos puhutaan Eu-erosta.

Kirjoitan näitä, jotta saisin tuloni ja eläkkeeni ja Lapsille mahdollisuuden tulevaisuuteen.
Näette itse, mitä on olla syrjitty itä-euroopan maa.

2

87

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • usko-on-kova

      Kun kukaan päättäjäkään ei tiedä tulevaisuudesta juuri mitään,niin millä perusteella EU turvaisi eläkkeet ja lapsille mahdollisuuden tulevaisuuteen? Ei EU ole mikään välttämätön luonnonlaki ,jota ilman ei voisi tulla hyvää tulevaisuutta.

      • EU on välttämätön kaupankäynnin kannalta ja ilman kauppaa ei tuu Rahaa.
        Mä en halua nähdä, että tyhmät ja yksinkertaiset tuhoavat koko talouden samalla
        ajavat meidät sisällissotaan.

        Mikäli Euroopan unioni säilyy kokonaisena, niin se ei anna kenellekään markkinoitaan.
        Nämä tosiasiat on kuitenkin tiedostettava ja jos näyttää olevan sellaisia jotka menevät
        tämän asian edelle, niin me joudumme hakkaamaan ne ja meitä täytyy olla paljon jotka
        tämän tiedostaa.

        Se tarkoittaa yritysten toiminnan lopettamista ja monen yrityksen siirtymistä sinne
        missä on ostovoima ja markkinat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      698
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe