ROISTO-SIPILÄ LEIKKAA LISÄÄ PIENITULOISIMMILTA!

TURBO_PUNAISENA

Hallituksen talousarvioesitys pienentää kaikkein pienituloisimpien kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja ensi vuonna 37 eurolla, arvioi valtionvarainministeriö.

Tulonjakovaikutuksia selvittänyt ministeriö laskee, että ylimmässä tulokymmenyksessä olevien kotitalouksien käytettävissä olevat tulot sen sijaan paranevat noin 400 eurolla.

Valtiovarainministeriön mukaan budjetti lisää tuloja seitsemässä ylimmässä tuloluokassa. Kolmanneksi alimmalla tulokymmenyksellä vaikutuksia ei juuri ole ja kahdella alimmalla kymmenyksellä käytettävissä olevat tulot kutistuvat.

Alimman tulokymmenyksen käytettävissä olevat tulot ovat noin 12 700 euroa vuodessa. Ylimmällä tulokymmenyksellä keskimääräiset vuositulot ovat yli 90 000 euroa.

Roisto-Sipilä jatkaa siis samalla linjalla kuin ennenkin. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät!

42

414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiitosäänistäköyhät

      Tällästä koiruutta minä aina teen köyhilleSipilä .... Rikaiden kamujeni rikastuttava..

    • Dr.Doom

      Taattua Sipilää... 400 egee on vielä pientä ja varsinainen tilipäivä iskee vasta kun saadaan se VR:n 500 miljoonan tulonsiirto "hyville veljille" tehtyä ja veronmaksajat maksumiehiksi... Siihen asti on tyydyttävä nuolemaan hillotolppaa... voi voi, kun menee huonosti... ai niin ja satatuhatta mamua lisää ja äkkiä ettei pääse "humanitäärinen" rahastusbisnes kuivumaan kasaan...

      • Lois.eläjiä

        Varmaan jo aika Ay liike verolle, Halonen myös.


      • nauretaanriistetyile

        Kohta tuottaa hallintarekisteri..


      • Lois.eläjiä kirjoitti:

        Varmaan jo aika Ay liike verolle, Halonen myös.

        Ja maatalousSYÖTTILÄÄT maksaman edes omat eläkkeensä.
        Nyt nämä todelliset vapaamatkustajat ja emoSYÖTTILÄÄT eivät maksa: 643,8 miljoonaa euroa vuosi pelkästään heidän eläkkeisiin.
        Paskanaamasyöttiläiden lomitusmenot ovat yli 175 miljoonaa €/vuosi.


    • Sipilä.saunan.taakse

      Sipilä hallituksineen on täysiä selkärangattomia nilviäisiä. Etenkin Sipilän moraalikato on järkyttävää luokkaa. Saatana että suomalaisia rangaistaan tuollaisilla itsekeskeisillä ja ahneilla paskiaisilla. Katsokaa nyt jumalauta jatkossa ketä äänestätte. Ei ikinä kepua tai kokoomusta.

    • Kepu_pettää_aina

      "Sipilä on kova köyhille" - vanha kepulainen sanonta.

    • talous.supistuu

      Köyhät köyhtyvät lisää. Kiitos miljonääri Juha Sipilän.

    • 1Talkkarivaan

      Ripulikuraperseet siinä huutelee vaan netissä, ei teistä kapinoimaan ole!

      • alaskepuvalta

        Älä ole varma pankolla kännäävä loinen!


      • Mutta on elättämään teidät syöttiläspaskiaiset, te jotka ette edes tiedä mitä oppilaitoksia olette käyneet ja mitä tutkintoja ja oppiarvoja suorittaneet.


    • Kysyvä

      Kauanko kansa kestää tuollaista tuhoisaa hallitusta?

    • Nostokurkiainen

      Ansaitsee noston.

    • jaheti

      Tunarisipilä kasalle!

    • Terrafamez

      Sipilän tekoset tappavat köyhiä.

    • Ansaitsee tosiaan noston.

      • Kateus, kauna ja herraviha ovat perinteisesti olleet suomalaisuudelle tyypillisiä.


      • liekkeihin
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kateus, kauna ja herraviha ovat perinteisesti olleet suomalaisuudelle tyypillisiä.

        Sipilä lietsoi sitä Soinin ja Orpon kanssa!


      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kateus, kauna ja herraviha ovat perinteisesti olleet suomalaisuudelle tyypillisiä.

        Hullujen huoneen kepuänkyrä käyttää aivan väärää nimimerkkiä!
        Hullujen huoneen Ylil. evp. Kapt. evp. Inssi, Kepukemisti ja Helsingin dosentti olisi sopivampia.
        Vedä vaan lisää ihmisulostetta kasvoihisi ja kuvittele, että osaisit jotakin...


      • osmium1 kirjoitti:

        Hullujen huoneen kepuänkyrä käyttää aivan väärää nimimerkkiä!
        Hullujen huoneen Ylil. evp. Kapt. evp. Inssi, Kepukemisti ja Helsingin dosentti olisi sopivampia.
        Vedä vaan lisää ihmisulostetta kasvoihisi ja kuvittele, että osaisit jotakin...

        Aivan oikeaa nimimerkkiä käytän. Sulla kanssa vähän nuo jutut polkee paikallaan.


      • liekkeihin kirjoitti:

        Sipilä lietsoi sitä Soinin ja Orpon kanssa!

        Jos nyt oikein järjellä ajatellaan niin ei Suomessa ole todellista köyhyyttä eikä täällä kenenkään tarvitse nähdä nälkää. Tarkoitan todellisella köyhyydellä jotain kolmannen maailman slummeja tai Afrikan nälänhädästä kärsiviä alueita.


    • laiton.lakko

      Markus Jokikokko terroristi.

      • pörkeele

        Suomen pahin terroisti Markus Jokikakka sossu komukka luottopoika. Teki päivässä sadantonnin kuprun suomalaisille kuskeille.


    • nälkäinen

      Tänä vuonna jo leikattiin pienituloisilta, ens vuonna rikkaiden vuoro osallistua, varallisuusvero ja yli 10.000/kk tienaaville veronkorotus

    • Jombenveli

      Fittu mikä kitinä muutamasta kympistä. Tulkaa tammikuun toinen päivä Paloheinän majalle niin annan sadalle ensimmäiselle 37 ekeä käteen verotodistusta vastaan.

      Ei tarvi vinkua päivästä toiseen tuota samaa paskaa.

    • kovaa.peliä

      Sipilän arvovalintoja nämä.

    • Ei ole Sipilän vika, että suomalaiset ovat äänestäneet nämä huijarit valtaan. On suomalaisten tyhmyyttä, kun uskoivat näiden huijareiden vaalilupauksiin.
      Toisaalta suomalaiset ovat tottuneet uskomaan, että poliitikot toimivat niin kuin lupaavat.
      Jospa nyt seuraavissa vaaleissa jokainen katsoisi edellisten vaalien lupausten paikkansapitävyyttä.
      Kaikki nykyiset hallituksessa istuvat puolueet käänsivät takkinsa useimmissa asioissa ja Soini suurimpana, hän petti myös oman puolueensa hillotolppaa tavoitellessaan.

    • Hallaahon.äänestäjä

      Kempele-Sipilän rosvohallitus siirtää veteraanien tukirahat laittomille matuille, joita Sipilä kutsui maahan 30 000 ja joiden perheitä aletaan yhdistää

      https://www.suomenuutiset.fi/ps-hallitus-hyvaksyy-avun-isis-taistelijalle-veteraanien-kustannuksella/ Valtion talousarviossa ollaan muun muassa rintamalisistä vähentämässä 3,5 miljoonaa euroa. Samaan aikaan valtio joutuu korvaamaan kunnille 5,3 miljoonaa euroa laittomasti maassa olevien sosiaalipalveluiden kustannuksia. Perussuomalaiset eivät voi tällaista hyväksyä

    • rangaistava

      Kusettajahallitus viralta!

    • arvatasaa

      Eläkeläisenä itken.

      Sipilä vähensi lääkemenojeni korvauksia jo viime vuonna 37 € kuukaudessa.
      Diabetekseni kanssa se on sama kuin tappotuomio, hieman hitaampi vain kuin 40-luvulla.

      Sipilä otti sitten ne omalla työlläni ansaitsemani eläkeläisvarat ja antoi ne maahanmuuttajille.
      Isoäitinä haluaisin nyt nähdä ne pakolaisperheet, joita Sipilä lupasi majoittaa.

      Toistaiseksi en ole nähnyt Etelä-Pohjanmaallakaan muita pakolaisia kuin laumoina kulkevia nuoria miehiä. Ei ole äitejä, ei lapsia, ei ensimmäistäkään naispuolista ihmistä.

      Ehkä ne nuoret miehet tarvitsevat ne rahat, joilla minä en voi enää ostaa omaa lääkitystäni ja jatka omaa elämääni.

      Onko ikinä ollut olemassakaan muunlaista Keskustapuoluetta kuin tämä nykyinen Sipilän omiin kukkaroihinsa vetävät lestadiolaiset? Minne taas kerran jäi maaseutu, minne jäivät maaseutuelinkeinot ja maaseudulla asuvat ihmiset, missä on yleensäkin vähävaraisten asia ja muiden vähempien puolustaminen?

      Ei tarvitse ihmetellä, miksi Suomen maaseutu näkee, että Sipilä ei piittaa heistä pätkääkään. Ja saman ovat nähneet jo eläkeläiset.

      • ryöstäköyhät

        Sipilä nyt vain kokoomuksen kellokas!


      • älkää.kitiskö

        Sosiaalitukia maksetaan sen verran kun on varaa. En halua maksaa yhtään enempää veroja. Olot alimmissakin tuloluokissa ovat paremmat kun koskaan ennen.


    • ukko.vaihtoon

      Kempeleen ketku suosii rikkaita.

    • kansa-kurjistuu

      Tämä on Juha Sipilältä täysin arvovalinta. Miljonäärinä hän tietysti ajaa miljonäärien etuja köyhien kustannuksella.

    • Terrafamez

      Huomenta kepulit!

    • Ulla-R

      Miettikääpä työttömät uutta työttömyysturvan aktiivimallia. Aivan mahdoton, mutta tällä tavalla hallitus saa edelleen kyykyttää työttömiä ja kerätä rahaa kassaan jos tämä malli tulee hyväksytyksi. Koskeekohan tämä työttömäksi jäävää ministeriä ja kansanedustajaa samalla tavalla.? Uskomatonta että tämmöisiä saa hallitus esittää.

      • klax

        Ei koske, asia tulisi viedä Eu tuomio istuimeen kansalaisten kohtelusta ja eri lakia soveltaen.


      • 456456464

        Ammattiliitot voivat lisätä tukeaan. Meille veronmaksajille riittää lorvijoiden hyysääminen.


    • persettäpenkkiin

      Älkää ruput itkekö. Moto laulaa metsässä ja puuta kaatuu pinoon, rahaa tulee jotta huonompia pian heikottaa.

      Köyhät kyykkyyn perkele.

    • punarupu

      Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät Sipilän Suomessa.

    • eetuespoosta

      Kepu pettää aina!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      266
      4654
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2847
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      2590
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1644
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1400
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1169
    Aihe