Löysää lakia, syytesuoja Hybridivirastolle

Suomeen tekeillä olevaa "Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskusta" varten ollaan Eduskunnassa jo säätämässä uusia lakeja.

Pankkikriisin aikana Suomessa taivasteltiin, kuinka Luxemburgiin häthätää pykätyn 700 Mrd € arvoisen EVM-rahaston kaikilel työntekijöille annettiin yleinen, elinikäinen syytesuoja. Rikosoikeudelliseen vastuuseen ei voi vetää, vaikka miten ilmeisiäkin rikoksia virassansa tekisi.

Nyt Suomeen perustetaan Hybridikeskusta, ja myös sen henkilökunnalle annetaan immuniteetti, syytesuoja kaikkia oikeustoimia vastaan.

"Hybridiosaamiskeskuksen johtokunnan jäsenillä, johtajalla ja keskuksen
henkilöstöllä on Suomessa lainkäytöllinen koskemattomuus heidän
tehtävänsä perusteella antamiensa suullisten ja kirjallisten lausuntojen
ja tehtävänsä perusteella suorittamiensa toimenpiteiden osalta."
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170417#Pidp451208144

Hybridivirasto siis tulee Suomen maaperälle, mutta siellä ei noudateta Suomen normaalin lainsäädännön mukaista lakia.

Saa tosiaan vaikka tappaa jonkun, kunhan sanoo sen liittyvän hybridilaitoksen viran hoitamiseen, edesvastuuseen ei taposta joudu. Mutta hybridilakiin tehtiin poikkeus liikennerikkomusten osalta, ylinopeussakot joutuu maksamaan.

"Edellä 1 momentissa tarkoitettu koskemattomuus ei kuitenkaan
koske tilannetta, jossa mainitussa momentissa tarkoitettu henkilö
on syyllistynyt liikennerikokseen "
2350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

-Uusi Tiedustelulaki, --> johtaa poliisivaltioon, ja kansalaisten kyykyttämiseen.
-Hybridikeskus ja immuniteettilait,--> suojaa eliitin kansan kostoa ja vihaa vastaan.

Äänestä

näin on näreet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gangesteri-virasto kirjoitti:

Suomeen tekeillä olevaa "Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskusta" varten ollaan Eduskunnassa jo säätämässä uusia lakeja.

Pankkikriisin aikana Suomessa taivasteltiin, kuinka Luxemburgiin häthätää pykätyn 700 Mrd € arvoisen EVM-rahaston kaikilel työntekijöille annettiin yleinen, elinikäinen syytesuoja. Rikosoikeudelliseen vastuuseen ei voi vetää, vaikka miten ilmeisiäkin rikoksia virassansa tekisi.

Nyt Suomeen perustetaan Hybridikeskusta, ja myös sen henkilökunnalle annetaan immuniteetti, syytesuoja kaikkia oikeustoimia vastaan.

"Hybridiosaamiskeskuksen johtokunnan jäsenillä, johtajalla ja keskuksen
henkilöstöllä on Suomessa lainkäytöllinen koskemattomuus heidän
tehtävänsä perusteella antamiensa suullisten ja kirjallisten lausuntojen
ja tehtävänsä perusteella suorittamiensa toimenpiteiden osalta."
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2017/20170417#Pidp451208144

Hybridivirasto siis tulee Suomen maaperälle, mutta siellä ei noudateta Suomen normaalin lainsäädännön mukaista lakia.

Saa tosiaan vaikka tappaa jonkun, kunhan sanoo sen liittyvän hybridilaitoksen viran hoitamiseen, edesvastuuseen ei taposta joudu. Mutta hybridilakiin tehtiin poikkeus liikennerikkomusten osalta, ylinopeussakot joutuu maksamaan.

"Edellä 1 momentissa tarkoitettu koskemattomuus ei kuitenkaan
koske tilannetta, jossa mainitussa momentissa tarkoitettu henkilö
on syyllistynyt liikennerikokseen "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu