Vain. Nainen siis. Aika paha paikka, mutta vielä karumpi tyyppi. Vuoden piti löysässä hirressä, ei torjunut eikä myöntynyt. Tiedän tämän vielä toisen tyypin kautta faktaksi. En tiedä miten tästä selviää, naiset voi ainakin unohtaa pitkäksi aikaa. Karmea kokemus.
Hän käytti mua itsetuntonsa ja egonsa vahvistajana
ErittäinTörkeääKäytöstä
8439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin ...Karmeaa....👁👁🤗🦄
toisinaan voi olla ihan hyvä vain keskittyä itseensä ja omaan hyvin vointiinsa :)
Minusta on ihanaa, kun voi olla toiselle avuksi. Tietysti pitää myös muistaa huolehtia itsestään käyttämättä siihen muita ihmisiä hyödyksi. Pitää löytää itsestä se onnellisuus ja intohimo.
Ja tuollainen voi olla ihan paskapuhetta varsinkin jonkun toisen ihmisen tiedon kautta tullut. Ei kukaan toinen ihminen voi antaa varmaa tietoa asioista kenenkään toisen puolesta.
Täytyy kysyä ihmiseltä itseltään miten asiat ovat oikeasti. Mitä hän on ajatellut. Miksi on niin käyttäytynyt.
Entä miten itse olet toiminut? Millaista viestiä ole itse käytökselläsi antanut?
Tällaisia asioita on hyvä pohtia ennen kuin alkaa syyttelemään ja tuomitsemaan.
Aika lailla samat ajatukset miehen kanssa. Tosin sitä on jatkunut kauemmin kuin vuoden. Eikä hän ole karu tyyppi millään tavalla.
Mutta tuo löysässä hirressä roikkuminen on tuttua. Ei myönnetä mitään, eikä torjuta. Se on raastavaa. Koko ajan on jotain, mutta sitten ei kuitenkaan. Ja miehellä on ollut toinen nainen koko ajan. :(
Olikohan tuo minusta ,....
No mutta tiedäthän, että psykologeilla harvemmin riittää älykkyysosamäärä muuhun.
Provoa pukkaa.