Potilasturvallisuus on enemmän kuin kameravalvonta

Kameravalvonnallavoidaan havaita, jos ollaan valppaita, puutteita tai ylimääräistä liikehdintää, mutta sillä ei korvata keskustelua ja sielunhoitoa, jota jokainen ihminen kaipaa. Ei kai Hangon perusturvan tarkoitus ole mennä etähoitoon vanhusten osalta. Se olisi edullista, hankitaan 100 riistakameraa ja niistä nettiyhteys Elisabethin pöydän monitoriin. Se ei liene tarkoitus? Vai?
8197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pitää muistaa, että jos kameravalvontaa sovelletaan ihmisten päivittäiseen valvontaan, pitää myös olla ne henkilöt, jotka ne tallenteet katsovat. Ja jos esim. puhutaan huoneisto tai huonekohtaisestakin valvonnasta, voi laskea 24 tuntia kertaa seitsämän kertaa 365 kertaa jokainen valvottava tila.
On asioita, joita vain ei yksipuolisesti voi teknikalla korvata ja mihin tarvitaan oikeasti sitä empaattisesti ja ammattiasenteella työnsä ottavaa ihmistä.Jo se että ihminen kohtaa positiivisen toisen ihmisen, säästää lääkekustannuksia.
Jokainen voi miettiä ihan omalta kannaltaan, haluaisiko itse olla tällaisessa Big Brother senior-housessa ja puhua seinässä olevalle rasialle?Kuunnella kaijuttimesta kaikuvia ohjeita pytyllä käydessään:"Guuuunvor!"" Ta skiten från rumpan den annan hand, och gärna jäsa papper också!"

Sinänsä valvontaa hoitotyötä tukevana kyllä voi käyttää, mutta ei se pois sulje vastuullisia ihmisen suorittamia toimenpiteitä, jotka kuitenkin pitää hoitaa.

Äänestä

onko tää kameravalvonta joku demareiden älynväläys et jäis enemmän rahaa pumpattavaksi regatta resortsin tarpeisiin ja niitä tarpeita kyllä löytyy kun on maksajakin olemassa

Äänestä

Taitaa olla ihan Kokoomuksen oma

Äänestä
  • tämäntasoista tavaraa on demarituutista tullut parin vuoden aikana.

    Äänestä

  • hanko ei taritse kokoomusta kun täällä on sosdemmarit suojelemassa ökyjen agendaa ja tahtoa

    Äänestä

Hangonlehden artikkelissa koskien Hangon kotihoidon kuolemantapausta on Marko Niemi pahasti sekoittanut asiat: hän antaa ymmärtää, että vika olisi Sipilän hallituksen toimissa ja palvelujen yksityistämisessä. Ei ole. Kyseinen kuolemantapaus on Hangon kaupungin järjestämän kotihoidon tapaus, siis kunnallinen, ei yksityinen. Hangon kunnallisen kotihoidon organisoimisessa ja toimintatavoissa ei kaikki ole kunnossa, että näin pääsi tapahtumaan.

Suuri osa Hangon kaupungin alueella tapahtuvasta vanhustyöstä tapahtuu säätiöiden tai yritysten hoitamana; Nova, Aurorahemmet, Lähteentie. Niemen ja häntä komppaava Gran ovat yksityistämisen vastustajia, Hangon lehden pääkirjoituskin erehtyy politikoimaan asiasta, esittäen kaksi kriteeriä: kustannukset ja poliitikkojen ohjaus. Molemmat ovat osoittautuneet kestämättömiksi. Lähteentien selvitysten perusteella kunnallinen vaihtoehto olisi ollut paljon kalliimpi. Poliitikkojen ohjauksesta on tämä Hangon ikävä esimerkki kuolemantapauksesta. Tämä meni SDP-vetoisen perusturvan piikkiin. Nyt vaalien jälkeen johdossa on RKP, mutta en usko sen osaavan organisoida perusturvaa sen paremmin. Kunnan hallinto on tehoton. Hyvä hoito ja tehottomuus eivät käy käsi kädessä.

Äänestä

Kameravalvontaa? Onko näillä mitään käsitystä ihmisyyden ja yksityisyyden kunnioittamisesta? Ei ihme, että yksi kuoli. On ihme ettei kuolleita ole tällä asenteella enemmän!

Äänestä

Svenska Yle TV skriver:
"Fallen med hemvårdspatienter som farit illa är många och den första att medge det är vårdarnas branschorganisation Supers ordförande Silja Paavola.

- Människor har dött på grund av brister i vården, säger hon.

Paavola säger att orsaken till problemen är att kommunerna inte satsar tillräckligt. Dessutom sorterar allt för många och för sjuka äldre under hemvården."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


huolestuttavaapuuhailua kirjoitti:

Kameravalvonnallavoidaan havaita, jos ollaan valppaita, puutteita tai ylimääräistä liikehdintää, mutta sillä ei korvata keskustelua ja sielunhoitoa, jota jokainen ihminen kaipaa. Ei kai Hangon perusturvan tarkoitus ole mennä etähoitoon vanhusten osalta. Se olisi edullista, hankitaan 100 riistakameraa ja niistä nettiyhteys Elisabethin pöydän monitoriin. Se ei liene tarkoitus? Vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu