Eilen uutisoitiin suomalaismiesten siittiöiden laadun heikentyneen nykyajassa.
Mistä arvelette sen johtuvan ?
Minulla tulee mieleen liika istuminen ensimmäisenä.
Toisena kemikaalit tietysti.
Missä on sellaisia kemikaaleja, jotka ovat nykyään aiheuttaneet suomeen syntyvyyden pienentymistä, josta jo ulkomaillakin huomio tehtiin Suomen kohdalla ?
Makeisissa oleva kemikaali vai jossain muualla ?
Onko arvauksia ? Hyvä, että asiaa tutkitaan sentään.
Mistä arvelette sen johtuvan ?
Minulla tulee mieleen liika istuminen ensimmäisenä.
Toisena kemikaalit tietysti.
Missä on sellaisia kemikaaleja, jotka ovat nykyään aiheuttaneet suomeen syntyvyyden pienentymistä, josta jo ulkomaillakin huomio tehtiin Suomen kohdalla ?
Makeisissa oleva kemikaali vai jossain muualla ?
Onko arvauksia ? Hyvä, että asiaa tutkitaan sentään.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Tutkitusti hormonihäiritsijä on muoveissa olevat ftalaatit. Veikkaisin että oikominen putkistosaneerauksissa on suurin tekijä, mikroruoat toinen. Googlaa, asiasta tosiaan myös tieteellistä näyttöä. Mutta raha puhuu, Saksassa ollaan paljon kriittisempiä muoviputkia kohtaan.
Astioissa pitäisi olla merkittynä "Non-BPA" tms, jotta tietäisi varmasti niiden olevan bisfenoli-A:sta vapaita. Olen yhden amerikkalaisen pökiön nähnyt, jossa ko. merkintä.
Juu, ja se stanan muovilautta meressä oli kuulemma jo levinnyt arktisille merialueellekin.
Jossain luki että muovia on löytynyt jo merikalojen aivoistakin. Eipä kiinnosta syödä norjalaista kassilohta.
Olisiko se kuitenkin ihmisen rasva johon kerääntyy naishormooneja. Eli lihominen syynä.Liikkuminen lisää teston tuotantoa.
Kyllä,huono itsetunto estää testosteronin tuotannon,Suomi miwhiä alistetaan tahottomiksi psykoiksi vallankäyttäjien toimesta,se on omiaan lisäämään mielenterveysongelmia sekä juurikin siementen heikentymistä,naisilla se näkyy erilaisina kuukautisvaivoina,kierrot epätasaiset,liikaa tai liian vähän vuotoja, munasolut helposti epämuodostuneita joiltain osin.
Meinaaks?
Kerrataas vähä:
Testoa tuottaa kivekset, ja lisämunuaisen kuori.
Sitä taas säätelee hypotalamus aivoissa.
Nyt herääkin kymysys: Kuinka paljon sulla on läskiä kiveksissä, munuaisissa ja hypotalamuksessa? ;) :D
Kun katsoo useimpia suomiensin ja rajatkiinni hörhöjä niin sokeakin näkee huonolaatuisista siittiöistä tulevan lopputuloksen. Useimmissa tapauksissa myös siittiön hedelmöittänyt munasolu on selvästi ollut hyvin heikkolaatuinen.
Ei ole varmaa tietoa mistä asia johtuu , muttei se ainakaan minun vaatekaapissa tirkistelevää cuckoldmussukkaani haittaa.Näkymät ovat huimat kyvyttömällä ukkokullallani nähdessään ihqun kera peuhaamiseni.
Ehkäisytablettien laaja käyttö?
Ehkäisytableteilla ei ole mitään merkitystä siittiöiden toimintaan.
Tarkoitatko, ettei estrogeeni vaikuta siittiöiden muodostukseen? Laita joku linkki väitteesi tueksi. Minäkin teen niin.
http://www.dailymail.co.uk/health/article-2921840/Why-sperm-counts-falling-Contraceptives-drinking-water-chemicals-plastics.html
http://www.dailymail.co.uk/health/article-105466/Fertility-timebomb-drinking-water.html
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3739155/
Huomaatko vielä kysymysmerkinkin edellisessä viestissäni?
mee ny kotias
Miehillä on aina puhelin taskussa niin sehän tekee siittiöille hallaa.
Syynä on nuorison lisääntynyt itsensä saastutus, joka vie lopulta myös näkökyvyn.
suvaitsevaisuus?
Eikös toi vaan pie siittiöt virkeinä, ku eivät ehi happanemaan siellä kasseissa, ku uutta joutuu syntymään jatkuvalla syötöllä?!
Johan niitten ikäloppujen siittiöiden luulis kyllästyvänki siellä kasseissa vaan kehää uiskennellessa, et sit ku törmää lopulta munaspluun ni masentuneena meinaavat et vitut tässä enää jaksa mitää puhkasta, olkoot! :/
:D
Evoluution tapa estää liikakansoitusta
No miksi evoluutio ei ole estänyt Afrikkalaisia, Intialaisia jne. liikakansoituksen suhteen ?
Siksi, koska me ollaan valmiita ruokkimaan ne!
Kunnes toi yhtälö muuttuu mahdottomaks, ja evoluutio ottaa taas hommat haltuun.
Estrogeeni on kaikkein vaarallisin ympäristömyrkky,jota ei saa millään prosessilla pois ,kun se menee virtsan ja muun mukana viemäriin ja sieltä phdistamoon,sielta vesistöön ja kaloihin ja veteen ja takaisin ihmiseen.Takaisin tullessaan se päätyy joka toiseen,eli mieheen johon se ei kuulu.Kaloissa tämä näkyy jo pelkkänä naissukupuolena,miehissä homouden lisääntymisenä ja siittiöiden vähenemisenä tai jopa puuttumisena .On se kumma että tästä ei juuri puhuta,vaikka tämä on ihmiskuntaa paljon nopeammin uhkaava ongelma,kuin mikään Pariisin ilmastosopimuksen allekirjoittamatta jättäminen.Kalat ovat alkaneet siltsuuntua...
No osaa toi elimistö näköjää tehä testostaki iha ite tota akkahormoonia:
"Testosteroni muuttuu elimistössä 5-alfareduktaasientsyymin vaikutuksesta dihydrotestosteroniksi (DHT), jonka kautta useimmat testosteronin vaikutukset välittyvät. Testosteronin vaikutukset ilmenevät vain sellaisissa kudoksissa, joista löytyy hormonin tunnistavia reseptoreja eli vastinmolekyylejä. Osa testosteronista muuttuu aromataasientsyymin vaikutuksesta estradioliksi, joka on tärkein naissukuhormoni eli estrogeeni."
Mul heräski tost kymysys, et oisko tota aromataasientsyymiä sit nykyää jostai syystä enemmä äijien kehossa? Ei ainakaa tossa artikkelissa jota luin siitä sit puhuttu yhtää mitää!?
Evoluutio on se todennäköisin, ja länsimainen kansa on sen verran edistynyt, että poistumme ensin.
Kyllä evoluutio pitää huolen afrikkalaisten ja intialaistenkin poistumisesta, mutta siihen menee pari sataa vuotta enemmän kuin meillä.
Ja liika istuminen, liian mukava elämä, liika hyvinvointi ovat myös siittiöiden heikkenemisen syitä.
Ihmisrotu on tarkoitettu elämään niukoissa oloissa, taistelemaan ruuasta ja elintilasta.
Kun kaikkea on liikaa, rotu alkaa heiketä ja häviää.
Vai onko joku nähnyt liikalihavaa tiikeriä tai sutta?
Ympäristön myrkyt ja kemikaalit, huumeet.... muotipaidat, kemikaalit, kemikaalit
Siittiöiden huononeminen johtuu kännyköistä. Aivan varmasti. Menee sekä yläpää että alapää. Se on aivan varmaa. Sen verran olen tutkinut asioita.
Ihminen tyhmistyy älyltään ja saa koko ajan säteilyä myös nivusiin kantaessaan puhelinta vyötäröllä. En pidä kännykkää koskaan kiinteästi keholla. Vältän kännykkäpuheluita, jos voin käyttää lankaa, Töissä käytän lankaa vain ja ainoastaan.
Suomessa näiyä tutkimuksia ei julkaista, mutta lukekaa kansainvälisiä tutkimuksia.
Suosittelen: vältä kännykän käyttöä, jos et halua sairastua!
Siittiöt ei ole huonontuneet tippaakaan.
Lapsia on hankalampi saada koska naiset on niin lihavia ja vanhoja niitä yrittäessään, sitä vaan ei saa feministiyhteiskunnassa sanoa..
Naiset on nykyään norsuja. Sitten niillä on niitä tatskoja. Kukaan oikea mies ei halua päästä pukille moisien siidelorttojen kanssa.
Siittiöiden heikkeneminen johtuu politiikasta. Kun näkee TV:ssä nykyisiä politiikkaeukkoja, niin pakostakin kivekset surkastuu, varsinkin ministeriön kansliapäällikön näkeminen.
heikentyivät samaan aikaan kun tämä matutus alkoi? Oikeasti ei noin nopeasti laatuheikkene, kun mitä nämä maanspetturit väittää.