Saksa järjesti Suomen itsenäisyyden

"Avain ja alku ja juuri Suomen itsenäistymisessä oli siis Saksa."

Ei ollut. Alku oli suomalaisten itsenäistymishalua, joka virsi ensin ruotsinkielisessä sivistyneistössä ja laajeni sitten lopulta jopa työväenliikkeeseen. Sortovuodet antoivat vauhtia.

Lopullista prosessia loppusyksystä 1917 Saksa kyllä tuki. Tilanne muuttui Venäjän irrotessa sodasta ja suostuessa Brest-Litovskin sanelurauhaan.
Silloin Saksa päätti kaapata Suomen syliinsä.

1830-luvulta alkaen ja Oolannin sodan ajoista lähtien voimistuen oli uhka Ruotsin sekä kotimaisten ja Ruotsiin siirtyneiden svekomaaniemme puuhista Keisarille vakava asia. Svekomaanien pääosin lapselliset puuhat eivät kuitenkaan tähdänneet Suomen itsenäistymiseen, vaan Suomen uudelleenliittämiseen Ruotsiin.

Itsenäisyysajatukset ja vähitellen -suunnitelmatkin heräsivät vasta 1900-luvun ensi vuosina. Niihin kytkeytyi kourallinen aktivisteja (ruotsin- ja suomenkielistä eliittiä) ja työväenliike.
Suurlakko 1905 ja sen aikainen itsenäisyyskeskustelu, säätyvaltiopäivien kumoutuminen Eduskunnan tieltä sekä autonomialoukkausten peruutus oli erityisesti työväenliikkeen ansiota.

Samaiset, kourallinen aktivisteja ja työväenliike toimi himmennetyin lyhdyin itsenäisyyden puolesta 1908-1917. Tällöin erityisesti ruotsinkielinen eliitti käytti innokkaasti Pietarin tietä omien etujensa hyväksi ja estämään yhteiskunnallisen kehityksen.
Sodan alettua 1914 oli tämä eliittimme vihamielinen itsenäisyyspuheille ja -aikeille ja esimerkiksi jääkäriliikkeelle.

Kesällä 1917 samainen kourallinen aktivisteja sekä sosiaalidemokraatit ja Maalaisliitto saivat Eduskunnan hyväksymään ns. Valtalain, joka merkitsi itsenäisyyttä lukuunottamatta ulko- ja sotilaspolitiikkaa.
Erityisesti ruotsinkielinen eliittimme sai Pietarin tietä käyttäen hajotettua Eduskunnan ja estettyä neuvottelut Venäjän väliaikaisen hallituksen kanssa Valtalain vahvistamisesta.

Itsenäisyyshalu muodostui muillekin kuin sosialidemokraateille, Maalaisliitolle ja kouralliselle aktivisteja vasta 11.1917 kun bolsevikit olivat ottaneet vallan Venäjällä.
Silloin suomalaiset eivät valitettavasti enää kyenneet sopimaan asioista keskenään, vaan ajautuivat kohti 1918 murhenäytelmää.

Mitään svekomaanien puuhaa Ruotsiin liittämisestä ei ainakaan vakavassa mielessä ollut. Itsenäisyys oli se, mitä haluttiin. Ei vain tiedetty miten.

Ruotsinkielinen eliitti oli täysillä mukana itsenäisyysliikkeessä. He vain olivat varovaisia Pietarin suuntaan, koska Venäjä oli suuri ja mahtava.
Eduskunnan hajotti väliaikainen hallitus.

Vasemmisto ajoi vallankumoustaan ja sai Leniniltä lupauksen itsenäisyydestä, kunhan tehdään vallankumous. Sitä yritettiin ja pieleen meni. Vieläkin yritetään tuota maanpetosta valehtelemalla kaunistella.

Niinkuin sanoin, svekomaanien puuhat uudelleenliittämiseksi Ruotsiin (1830-) olivat lapsellisia ja epärealistisia. Suomen itsenäistymistä svekomaanit eivät vähääkään ajaneet. Ruotsin uhka liittyä mm. britteihin Suomeen hyökkäämiseksi oli todellinen Krimin sodan aikana.
Suomi oli kuitenkin luotettava ja harkitseva tällöin ja Puolan kapinan aikana (ja yliopiston svekohulinoijat laitettiin ruotuun).
Luotettavuudesta palkittiin mm. valtiopäivien palauttamisella ja perusoikeuksien antamisella suomen kielelle.

Ruotsin- ja suomenkielisestä eliitistä vain vähäinen osa oli itsenäisyysliikkeessä 1905 jälkeenkään. Etenkin 1908 jälkeen säännölliseksi tavaksi tuli käyttää Pietarin tietä, eli
suoraa yhteyttä Pietariin ja vaikuttamista puolisuomalaisen sapelisenaatin kautta Eduskunnan sivuuttamiseksi.

Eduskunnan hajotti Väliaikainen hallitus ministerivaltiosihteeri Enckellin esityksestä, joka tukeutui Valtalaki-äänestyksessä hävinneiden edustajien/puolueiden vaatimuksiin.
Nykytutkimus osoittaa, että Väliaikaisella hallituksella ei enää tällöin ollut keinoja estää yksimielistä Suomea tässä asiassa.
Kerenski epäröi siksi pitkään antaako hajotuskäskyn vai ei, eikä olisi sitä antanut jos kaikki puolueemme olisivat kunnioittaneet Eduskunnan päätöstä.
Väliaikaiselle hallitukselle tärkeätä oli säilyttää itsellään ulko- ja puolustusasiat, ja Valtalaki olisi säilyttänyt ne sillä

Eduskunnan hajotus johti asioista sopimisen hiipumiseen ja 1918 murhenäytelmään.
Lenin ja Neuvosto-Venäjä tunnusti Suomen koska sillä ei ollut vaihtoehtoja Brest-Litowskin ja Leninin kansallisuuspropagandan uskottavuuden vuoksi..
Neuvosto-Venäjä sekaantui Vapaussotaan vain suppeasti, lähinnä asetoimituksin.
Kansalle joka oli jakautunut niinkuin oli, tuli aseita tuli Venäjältä, Saksasta, Ruotsista jne.

Suomalaiset munivat siis itse itsenäistymisensä hajottamalla maansa.
Kapina oli tietysti rikollinen (ja johtajat pääsivät pakoon,niinkuin aina).
Hjelt, Svinhufvud ja kumppanit munivat yhtä raskaasti. Heidät ja meidät pelasti Saksan romahdus.
Suurin syyllinen oli omia etujaan itsekkäästi muiden kustannuksella ajanut talouselämän ja politiikan eliitti.

Wilsonin ohjelmassa 1917 ei tietenkään voitu vaatia merkittävältä liittolaiselta suoranaista alueiden luovuttamista. Puola oli eri asia, se oli entinen itsenäinen valtakunta ja sitä paitsi puolalaiset olivat merkittävä äänestäjäkunta USA:ssa. Eikä se edes ollut enää venäläisten hallussakaan, mikä varmaan helpotti asiaa.

Myös autonomisen Suomen osalta USA piti itsenäisyyttä selvänä ja oikeutettuna, ainoana esteenä yhteistoiminta Saksan kanssa, mutta Baltian maiden tunnustamista viivyteltiin rauhan tultuakin pitkään. Kuten historioitsija J. R. von Salis sanoo, tämä voidaan ymmärtää eräillä USA:n ja Venäjän samankaltaisilla piirteillä. Kummassakaan ei haluta vaarantaa liittovaltion yhtenäisyyttä.