Nyt olisi uutta uskontoa tarjolla

MuumiUskonto

Olen päättänyt erota kirkosta ja perustaa ateistisen uskonnon, joka perustuu Tove Janssonin Muumi -kirjoihin. Ajattelin kysyä, olisiko ketään halukasta lähtemään mukaan ja liittymään messiin? Mitään ei ole vielä päätetty eikä hakemusta lähetetty, mutta kirjat joihin uskonto perustuu on jo olemassa. Tarvitsen vähintään kakskyt henkeä jotka lähtevät mukaan ja enemmänkin toki saa tulla sillä uskonto on auki kaikille olitpa sitten ateisti tai et.

Uskonnollisen yhdyskunnan perustamisesta pitää vielä lisäksi tehdä perustamisilmoitus ja perustamiskirja, joihin tulee liittää yhdyskunnan yhdyskuntajärjestys. Yhdyskuntajärjestyksen tulee sisällyttää yhdyskunnan säännöt, uskontunnustus sekä viittauksia pyhiin kirjoituksiin tai muihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin.

Sitten kun on tarpeeksi porukkaa kasassa lähetetään perustamisilmoitus opetusministeriöön, kaivetaan kuvetta ja toivotaan parasta. Uskon että Muumi -uskonnolla olisi ainakin kysyntää Aasian maissa kuten Japanissa, mutta olisi suuren Toven Janssonin muiston vaalimista että uskonto perustettaisiin täällä Suomessa.

Toivotan Muumimaista onnea ja rauhaa kaikille ateisteille Muumitovereille. Toivottavasti ehdotus kuulostaa hyvältä. Palaan asiaan uuestaan myöhemmin. Jos ei kuulu mitään, olen luopunut toivosta, mutta olen silti istuttanut siemenen itämään.

35

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuhan.ihmettelen

      Kuka muumeista tulisi ylimmäksi zeukseksi? Minusta muumimamma ei sovi johtoon, koska Herra sen olla pittää.

      • Ei voi olla mitään ylintä "zeusta". Silloinhan se olisi teistinen uskonto kuten miljoonat muutkin uskonnot.

      • kuhan.ihmettelen
        perskeles1 kirjoitti:

        Ei voi olla mitään ylintä "zeusta". Silloinhan se olisi teistinen uskonto kuten miljoonat muutkin uskonnot.

        Ei, pakko on olla zeusmuumi tai en ala uskoa!!!

      • kuhan.ihmettelen kirjoitti:

        Ei, pakko on olla zeusmuumi tai en ala uskoa!!!

        Suostut siis vain teistiseen uskontoon.

    • reilustirehellinen

      Minä tarjoan saman kuin kristinusko:

      Lähettäkää minulle 15% palkastanne, niin lupaan ajatella kivoja asioita teistä ja lupaan, että kaikki näkymättömät mielikuvituskaverini myöskin ajattelevat teistä oikein myönteisesti. Lupaan myöskin ettei teille kuolemanne jälkeen tapahdu mitään pahaa vaan kaikkea oikein kivaa.

      Mutta jos tapahtuukin pahaa niin oma vikanne, teitte jotakin epämääräistä syntihommelia mistä joku näkymätön mielikuvitusystäväni kovasti pahastui. Muutenkin jos olette tyytymättömiä siihen mitä tapahtuu kuoltuanne, niin voitte aina tulla tekemään minulle valituksen henkilökohtaisesti, tietysti mielellään asiallisten dokumenttien kera. Jokaiselle kuolemansa jälkeen valittamaan tulleelle lupaan palauttaa kaikki maksamansa rahat.

      Niin, kaikilla niillä maksamillanne rahoilla lupaan ostaa viiniä ja herkkuja ja porsastella oikein perusteellisesti sikaillen. Kerran kuukaudessa annan 0,5 prosenttia antamistanne rahoista hyväntekeväisyyteen, mutta julkisuudessa leuhkin jatkuvasti suureen ääneen sillä että muka antaisin yli 90 prosenttia. Niitä jotka eivät liity uskontooni nimittelen tyhmiksi loisiksi ja kaikin tavoin pahoiksi ihmisiksi joilla ei ole mitään moraalia.

      • kuppilan.pallit

        Hyvä, kannatetaan. Minä tulen pastoriksi seurakuntaasi. Palkkani on vaatimattomat 10000 euroa kuussa ja saman verran maassa.

    • Voihanvitalis

      Poliisihallitukselta saatujen asiakirjojen mukaan Jalovaarayhdistys keräsi vuosina 2009-2013 välisenä aikana yhteensä lähemmäs 1.2 miljoonaa euroa. Esimerkiksi vuonna 2010 yhdistys sai keräystuottoja 434 000 euroa, josta 366 000 euroa meni erinlaisiin kuluihin. Lahjoituksiin käytettiin vain 23 000 euroa. Tämä siitäkin huolimatta, että yhdistys lupasi verkkosivuillaan saamansa lahjoitukset, lyhentämättöminä hyvään tarkoitukseen.

      • hyvin.menee

        Jalovaara piti lupauksensa. Hän auttoi köyhiä eli itseään ja läheisiään. Siten Jumala toteutti hänen tapauksessaan tahtonsa ja osan suuresta suunnitelmastaan, joka on, että menkööt kaikki päin helvettiä.

      • HassutOnUssut

        Hmmm...Mikähän siin muute onki, et noi uskonnot vaatii aina seuraajiensa rahallista panostusta toho harrastukseensa?!

        Jos joku uskoo johku mielikuvitusolentoon, ni järjellä ajatellen: Kyl sen luulis olevan ihan ilmasta?! :D Mut joku helkkarin joukkopsykoosi niil tuntuu olevan, et. ILLÄÄN ei voi palvoa tonttujaan ihan YKSIN, vaan seuraa tarvitaan?! MIKSI? Ja sitä seuraa varten tarvii sit rakentaa joku temppeli (vaikka se uskonto itsekin kieltäis sen. Mut paskan hailee, koska me nyt vaan HALUTAA!) ja sinne temppelin etuosaan sen uskonnon symboli, jota sit voi kumarrella. (Vaikka se uskonto kieltäis senkin, mut: Onhan se kiva et on joku kohta mihin tähdätä mahtavat rukouksensa!)

      • MuumiUskonto
        HassutOnUssut kirjoitti:

        Uskonnollisen yhdyskunnan kuten muunkin yhdistyksen perustamisen lupahakeminen maksaa Suomessa. Ilman lupaa, joka on siis maksullinen, yhdistys toimii laittomasti. Yhdistyksen toimintaan tarvitaan siis tuo opetus- ja kulttuuriministeriön vaatima lupa. Ja sen jälkeen kun lupa on saatu ja luvasta on maksettu yhdistyksen on hoidettava mahdolliset muutkin kustannukset kuten kiinteistökulut vuokrineen, vesineen ja sähköineen jos sellainen on. Mikään ei ole Suomessa ilmaista, joten kaikenlainen toiminta tarvitsee sitä tuohta toimintaansa. Aivan samanlailla kuin uskonnot kerjäävät jäseniltään rahaa, pitää esimerkiksi jalkapalloseuraan kuuluvan maksaa jäsenmaksua, vakuutusmaksua, lisenssimaksua sekä kustantaa välineet ja mahdolliset ulkomaan leirit vaikka kyse olisi ihan vain tavallisen nappulaliigan harrastejoukkueesta.

      • ikäviätotuuksia
        MuumiUskonto kirjoitti:

        Jalovaara on koulutukseltaan ekonomi ja ymmärtää kyllä miten tuohta revitään. Kulut olivat hänellä minimissä, koska hän käytti toisten eli kirkon tiloja maksutta omiin tilaisuuksiinsa, joten hänellä ei ollut mitään kiinteistökuluja vuokrineen, vesineen, sähköineen yms. Juuri siten hän keräsi itselleen miljoonaomaisuuden, josta ei ollut mitään aikomustakaan tilittää mihinkään muuhun hyvään tarkoitukseen kuin itsensä rikastuttamiseen.

        Jalovaara nosti keräämistään varoista itselleen 9600 euron kuukausipalkkaa sinä kolmen vuoden aikana, jolloin keräsi rahaaa yhteensä noin 520 000 euroa. Mikä tarkoittaa että tuosta summasta meni pelkästään Jalovaaralle itselleeen noin 345000 euroa. Ei ihme ettei jäänyt paljon mitään lahjoituksiin, kun suurin menoerä oli Jalovaaran oma palkka.

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/201704122200101112_uu.shtml

      • TäälläMaksaa
        ikäviätotuuksia kirjoitti:

        Olipa Jalovaaralla outo veto, täälläpäin kun kirkon tiloja saa käyttöönsä vain maksusta sillä tiloista ja niiden syntyy kirkolle kustannuksia. Ei ole yhtään ilmaista, vaikka on edullisempaa kuin jonkin kunnan omistaman tilan vuokraaminen. Luulisi että tilenne olisi suurinpiirtein kaikkialla Suomessa, sillä kiinteistöt ja tilvuokrat kuuluu niihin kiinteisiin kustannuksiin.

      • Kirjallisuuskriitikko
        MuumiUskonto kirjoitti:

        Uskonnollisen yhdyskunnan kuten muunkin yhdistyksen perustamisen lupahakeminen maksaa Suomessa. Ilman lupaa, joka on siis maksullinen, yhdistys toimii laittomasti. Yhdistyksen toimintaan tarvitaan siis tuo opetus- ja kulttuuriministeriön vaatima lupa. Ja sen jälkeen kun lupa on saatu ja luvasta on maksettu yhdistyksen on hoidettava mahdolliset muutkin kustannukset kuten kiinteistökulut vuokrineen, vesineen ja sähköineen jos sellainen on. Mikään ei ole Suomessa ilmaista, joten kaikenlainen toiminta tarvitsee sitä tuohta toimintaansa. Aivan samanlailla kuin uskonnot kerjäävät jäseniltään rahaa, pitää esimerkiksi jalkapalloseuraan kuuluvan maksaa jäsenmaksua, vakuutusmaksua, lisenssimaksua sekä kustantaa välineet ja mahdolliset ulkomaan leirit vaikka kyse olisi ihan vain tavallisen nappulaliigan harrastejoukkueesta.

        Ootko muuten lukenu sen kirjan: "How to miss a point"?

        Suosittelen!

    • olenateisti

      Eikö näitä uskontoja ole jo tarpeeksi?

      • Pertti.Perämies

        Ei ole. Se oikea on puuttunut miljardi vuotta ihan suotta.

      • KulttuurinElinkaari

        Uskontoja ei ole koskaan tarpeeksi. Ihmiset rakastavat kertomuksia, perinteitä ja rituaaleja. Tuhannen vuoden päästä on jo monta uutta uskontoa, samoin sitä seuraavan tuhannen vuoden päästä, ja samalla moni vanha alkaa jo hiipua. Uskonnoilla on samanlainen elinkaari kuin muullakin kulttuurilla. Se syntyy, kukoistaa, kuolee ja antaa tilaa seuraavalle. Vai oletko koskaan ihmetellyt vaikka että mihin ihmeeseen kelttien mesopotamialaisten uskonnot oikein loppujen lopuksi katosi. Tulevaisuudessa saattaa olla vaikka uskontoja joissa toiset seuraa Elvis Presleyta ja toiset Michael Jacsonia, vaikka ei sitä voi vielä millään varmuudella tietää.

      • Dino-religionism
        Pertti.Perämies kirjoitti:

        Ei ole. Se oikea on puuttunut miljardi vuotta ihan suotta.

        Veikkaan et tosta ajasta kyllä melko _suotta_ on vähintään 750 miljoonaa vuotta, koska epäilen et dinosaurukset olivat kovinkaan uskonnollisia?
        Tai ehkä se johtu vaan siitä, et Tyrannosaurukset uhkas vetää pataan jokaista joka alkaa uskonnolliseksi. Koska jos he ei kykene ristimään töppö-käsiään rukoukseen, niin ei risti sitten kukaan muukaan, hitto soikoon!

        (Mut huomaatteko, dinosaurukset osas kuitenkin jo kiroilla!)

      • Ornitologiaa
        Dino-religionism kirjoitti:

        Varo vain, sillä eilen, tänään ja huomenna nuo ovelat dinosaurukset visertävät ikkunaruutusi alla ja pihapuusi oksilla.

        Ps. Liitukauden joukkosukupuutto tapahtui 65,5 miljoonaa vuotta sitten.

    • Ei muumeissa taida olla materiaalia uskonnon perustaksi. Tuskin filosofiankaan.

      • MuumienFilosofiaa

        Muumit tunnetaan "Muumu filosofiasta" joka on Tove Janssonin eräänlainen luomus. Jansson rakasti filosofiaa ja erityisesti Oswald Spengleriä jonka filosofiaa Tove viljeli kirjoihinsa. Tiesitkö muuten että Tove Jansson keksi Muumit käydessään sisarustensa kanssa filosofista väittelyä perheen lomakodin huussin seinällä?

      • MuumienFilosofiaa

        Esimerkkejä antakoon muumifilosofiasta Nuuskamuikkunen. Esimerkiksi Nuuskamuikkunen toteaa vapaudesta:

        "Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa."

        Omistamisesta Muikkunen puolestaan sanoo:

        "Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa esineitä, kantaa niitä mukanaan ja pitää ominaan. Minä vain katselen niitä - ja kun lähden tieheni, ovat ne minulla päässäni. Minusta se on hauskempaa kuin matkalaukkujen raahaaminen."

        Lähtemisestä sanotaan:

        "On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."

        Ja elämästä vielä Muikkunen toteaa:

        "Elämä oli ihan kuin virta. Toiset purjehtivat hitaasti ja toiset nopeasti ja jotkut keikahtivat kumoon."

    • AnnaMunKaikkiKestää

      Heh! Ateistinen uskonto?! Nythän vitsin murjasit! :D
      Eli et taída lapsirukka sitten tietää edes sitä että mitä ateismi (tai edes uskonto?) tarkoittaa? :)

      Perustatko seuraavaksi absolutistien ryyppykerhon?

      • Kdkfjfjsnaka

        No buddhismin eräät suunnat ovat ateistisia uskontoja. Mikä siinä mielestäsi on ongelma?

      • EtSinäTiedä
        Kdkfjfjsnaka kirjoitti:

        No buddhismin eräät suunnat ovat ateistisia uskontoja. Mikä siinä mielestäsi on ongelma?

        Tiede ja usko ovat aina sodassa keskenään, eikä ateimi ja uskonto vain sovi yhteen. Ja kyllä buddhistit palvovat jumalia, uskovat kaikkeen yliluonnolliseen hölynpölyyn ja odottavat pääsyään tuonpuoleiseen taivaaseen. Buddhistit kutsuvat jumaliaan Buddhiksi ja näitä on useita, tuonpuoleista he kutsuvat Nirvanaksi jonne pääsee valaistumalla tai jollain ihme henkikokemuksella. Et sinä siis tiedä yhtään mitään uskonnoista. Halutessasi voit lukea buddhisteiden uskonnosta Vapareiden sivulta ihan vapaasti, sieltä löytyy totuus.

      • EtSinäTiedä kirjoitti:

        Taisi mennä ihan vähän pieleen.

        Tiede ja usko eivät ole sodassa keskenään, eivät edes tiede ja uskonto. Vasta kun uskonnon tai uskon takia kiistetään tiedettä, ollaan sotajalalla.

        Ateismi ei myöskään tarkoita tiedettä. Ateisti voi omata tieteellisen maailmankuvan, tai voi olla sellaista omaamatta. Jos ei usko jumaliin, on ateisti.

        Buddha tarkoittaa yksinkertaisesti valaistunutta sielua. Sellaista joka on päässyt eroon elämän kiertokulusta. Minään jumalaista buddhiin ei liity.
        > Jumala, jumaluus tai jumalolento tarkoittaa tavallisesti henkilöllisiksi
        > käsitettyjä yliluonnollisia olentoja, joiden uskotaan hallitsevan luonnonvoimia,
        > ihmisten kohtaloita ynnä muuta.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Jumala
        Ei hallitse buddha sen enempää luonnonvoimia, ihmisten kohtaloita, kuin mitään muutakaan. Itse asiassa, näin ei-buddhalaisena, voitaisiin kysyä, onko buddha enää edes olemassa buddhalaisen uskon mukaan.

        Nirvana ei myöskään ole varsinaisesti tuonpuoleinen. Ei siten, kuin me sen länsimaissa ymmärrämme.

        Buddhisteiden uskonnosta voi lukea monesta paikasta, vapareiden sivut ovat varmasti yksi ihan hyvä lähde. Muitakin on. Ei kannata koskaan tyytyä yhteen lähteeseen, vaan jos asia kiinnostaa, hankkia tietoa useammista lähteistä.

        Osa buddhalaisuuden suuntauksista on aidosti ateistisia, osa on olevinaan ja osa on aika selvästi teistisiä.

    • saunatonden.uskonto

      Olet vääräuskoinen, sinut kivitetään eduskuntatalon edessä.
      Ainoa oikea uskonto on saunatonden uskonto, usko sauntatonttuun se tuo sinulle neitsyeitä naisia niin paljon kuin tarvitset , rahaa ja rauhaa ja valtaa.. usko saunatondeen! Muu on turhuutta ja vääräuskoisuutta, vääräuskoiset kivitetään..

      • ylläh.sun.allah

        Nykyään sinne voi jo ihan itse mennä puukottamaan itseään. Se on Allahin tahto.

      • MullahinTahto
        ylläh.sun.allah kirjoitti:

        Nykyään sinne voi jo ihan itse mennä puukottamaan itseään. Se on Allahin tahto.

        Mullahin tahto käskee hankkia itsellesi mulli ja puolevuoden ikäinen hieho.

      • puhu.aasillesi
        MullahinTahto kirjoitti:

        Mullahin tahto käskee hankkia itsellesi mulli ja puolevuoden ikäinen hieho.

        Sullahin määräyksestä sun pitää hankkia puhuva aasi.

    • Minä uskon tuolinjalkaan, se on ainoa oikea uskonto.

      • MuumiUskonto

        Kerrohan lisää, se voi olla hyväkin uskonto.

    • Irti muumeista, olisi vastaliikkeen nimi, oletetettavasti.

      • MuumiUskonto

        Voi olla tai voi olla olematta.

    • Voisi tulla myös lahko Muumipeikon oksa.

      • MuumiUskonto

        Luultavasti ei tule, Japanissa kyllä saattaa syntyä sen sijaan Tanoshii Muumin Ikka -niminen lahko.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe