Jos mies työntää naisen pois niin

No, ei tietenkään voi jos se mies on sen aloitteen tehnyt työntämällä hänet pois:)

Mitä se "työntäminen" tässä tapauksessa tarkoittaa?

Olen tavannut naisia joille mies "työntää" naisen pois kun ei huomioi tätä jatkuvasti samaan aikaan kun naisesta ei yksinkertaisesti voisi ulospäin kunnolla päätellä onko kiinnostunut vai ei.

Mikä peli se semmoinen on jota pelataan vain yhteen maaliin? Että nainen odottelee ja on passiivinen sitten löytäen muka miehen joka haluaa olla naisen kanssa ja jäädä siihen?

Tietysti eri juttu jos nainen on yrittänyt, mutta jos ei yritä niin totta kai se on naisen vika ettei siitä tullut mitään.

Itse olen niin väsynyt naisten passiivisuuteen ja vastuun pakoiluun että jos nainen ei tee mitään asialle ja tule vastaan niin annan asian olla ja ihan sama mitä limakullia päätyy naimaan. Oma vika, mitäs läksit.

Ei kiinnosta pelkurit jotka pissaa housuunsa ja syyttää kaikesta miestä sekä odottelee jotain ihmettä tapahtuvaksi sekä voidaan houkutella aloittamaan suhde jos mies on vain tarpeeksi "rohkea".

En minä ainakaan syytä. Senkus etsit uuden, ei kiinnosta enään muutoinkaan kohtalosi.

Pitää varmaan koittaa joku päivä taas sähköpostia.

Bullshit, en työntänyt sua pois.

Voi syyttää. Kukaan normaali rakastava mies ei päästä naistaan menemään vaan tekee kaikkensa että tilanne eheytyy. Kunnon mies myös puolustaa naistaan ja luopuu isästään ja äidistään kuten raamatussa lukee. Mies luopukoon vanhemmistaan ja liittyköön vaimoonsa. Anteeksianto on Jumalan tahto.

Mitä jos selvittäisitte sen olemassaolevan suhteen ensin ja miettisitte sitten niitä uusia? Ei siihen kolmatta ihmistä tarvitse sotkea, että saatte tunteenne selvitettyä ja ratkaisunne tehtyä. Tai jos tarvitaan, niin varmaan joku terapeutti sopii parhaiten.

Ei voi syyttää. Mutta sen jälkeen nainen, tai mies, ei voi väittää: sinä olit minulle ainoa oikea, en voi ottaa ketään toista elämääni.

Eikös asia ole näin, jos nyt loogisesti ajattelee? Tai vaikka ihan vain tunteella.

Sitä en tiedä onko sellaista ainoaa oikeaa olemassa kovin monelle, jos kenellekään meistä. Tuntuuko se vain siltä silloin kun rakastaa toista, mutta ei sitten yleensä olekaan niin? Niin se näyttää olevan. Sellaisia hupsuja romantikkoja me ihmiset olemme, ja joitakin onnistaa, he löytävät toisensa ja pystyvät sietämään kaikki alamäet. Heillä on toteutunut sopiva kumppaninvalinta, joko vaistojen kautta tai sitten ihan vain hyvästä tuurista. Tai sitten heillä on tarpeeksi sietokykyä pitkiin, ehkä elinikäisiin suhteisiin. Kaikilta sitä ominaisuutta ei löydy ja se aiheuttaa kaihoisia tunteita ja ikävää.

Näin minä vähän kelailin, ja nyt: Eteenpäin elävän mieli (Kalevalan runosta).

Riippuu niin tilanteesta, että millaisia tapahtumia siihen kytkeytyy. En osaa vastata yksi selitteisesti. Pitäisi kuulla syitä ja seurauksia yms..
Mutta pääpiirteittäin jokainen vastaa omista teoistaan tietenkin.