Miksiköhän viestiketju tyttöjen silpomisesta poist

Miksiköhän viestiketju tyttöjen silpomisesta poistettiin?

Aihe on vakava ja se pitää nostaa esiin, että sitä ei tapahdu enää missään!!!
458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

siksi kun se on suomi100v kunniakansalaisten tuoma uusi suominormi.

Äänestä

Joo, ne varmaan lopettaa kun ämmät lässyttää siitä Helsinki palstalla.

Äänestä

Koska Suomessa ei ole enää sananvapautta. Kaikki mikä voi ärsyttää paholaisuskonnon edustajia kielletään ja vaiennetaan. Pitää vain tottua. Kohta suomalaisiakin silvotaan, koska monikulttuurisuus on rikkaus.

Äänestä

Maahantulijat lähettävät tyttöjään ulkomaille silvottaviksi
Raportin mukaan Suomessa ei kuitenkaan ole tehty yhtään rikosilmoitusta tytön ympärileikkauksesta.

Fenix ry:n tekemä selvitys tyttöjen ympärileikkauksista luovutettiin perjantaina lapsiasiamies Tuomas Kurttilalle. Raportin mukaan Suomesta on lähetetty Suomessa syntyneitä, maahanmuuttajataustaisia tyttölapsia ulkomaille ympärileikattavaksi.

Ongelma koskee vain tiettyjä, islaminuskoisia maahantulijaryhmiä. THL on tehnyt haastattelututkimuksen, jossa esimerkiksi somalinaisista 70 prosenttia ja kurdinaisista noin 30 prosenttia on kertonut, että heidät on ympärileikattu.

Opettajat ja terveydenhuollon ammattilaiset ovat puhuneet ongelmasta julkisuudessa jo aikaisemminkin, mutta siihen ei ole haluttu puuttua, koska maahanmuuttajien “oman kulttuurin” säilyttäminen ja arvostaminen on oleellinen osa monikultturismi-ideologiaa. Esimerkiksi neuvolassa silpomista ei ole edes otettu puheeksi. Selvityksen tekijöiden mukaan kyseessä on “ylikorostunut kulttuurisensitiivisyys”.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Juhani Eskola kertoo olevansa ” hämmästynyt ja järkyttynyt” siitä, että lapsia ei pystytä suojelemaan.

“Ne pelkää, että jos tyttöä ei ympärileikata niin hän voi harrastaa seksiä ennen avioliittoa ja sen jälkeen kukaan ei halua häntä”, kertoo yksi haastatelluista tytöistä.

Suomen lain mukaan tyttöjen ympärileikkaus on rikos samoin kuin tytön lähettäminen ulkomaille ympärileikattavaksi. Raportin mukaan yhtään rikosilmoitusta ei kuitenkaan ole vielä tehty.

Raportin laatijat olivat haastatelleet neljää Suomessa syntynyttä ja ympärileikkauksen kokenutta tyttöä. Haastatteluun suostuvien löytäminen oli vaikeata, koska ympärileikkauksen vääryyden myöntäminen julkisesti on kova pala.

“Moni tyttö kertoi kokemuksistaan, mutta harva oli kuitenkaan valmis haastateltavaksi, edes nimettömänä. Leimautumisen pelko yhteisön sisällä “vasikkana” on edelleen suuri ja keskustelua käydään mieluummin pienemmässä ja turvallisessa ympäristössä, kuin “myönnettäisiin” julkisesti ympärileikkauksen vääryys”, raportissa kirjoitetaan.

Haastatteluissa paljastui, etteivät kaikki tienneet Suomen lainsäädännöstä tai pitäneet sitä merkittävänä ympärileikkauspäätöksen kannalta.

Asiasta ei myöskään puhuta oman yhteisön sisällä tai ulkopuolisille, joten tytöt jäävät tapahtuneen rikoksen kanssa yksin.

“En, koska tiesin että siitä ei saa puhua. Ja olisin saanut piiskaa jos olisin sotkenut ulkopuolisia asiaan, jossa he ei edes osaisi auttaa välttämättä.”

Lisäksi raportin mukaan tyttöjen sukuelinten silpominen on matuyhteisössä niin normaali asia, ettei keskustelua usein koeta tarpeelliseksi.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan poliisin on lähes mahdoton puuttua tyttöjen sukupuolielinten silpomiseen, koska kyse on “piilorikollisuudesta”. Sen sijaan poliisilla on rajattomasti aikaa ja intoa “vihapuheen” ja “rasismin” jahtaamiseen.

Suomea paljon monikulttuurisemmassa ja edistyneemmässä Ruotsissa lasten sukupuolielimien uskonnollista silpomista on harjoitettu jopa verovaroilla kustannettuna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MiksiPoistettiinViesti kirjoitti:

Miksiköhän viestiketju tyttöjen silpomisesta poistettiin?

Aihe on vakava ja se pitää nostaa esiin, että sitä ei tapahdu enää missään!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu