MUUTOSTA;
...."SDP:n kansanedustaja Pilvi Torsti on tänään jättänyt lakialoitteen presidentin syntyperävaatimuksen poistamisesta perustuslaista. Torsti kertoo asiasta Facebookissa.
Torstin mukaan syntyperäisyyden vaatiminen rajoittaa isoa osaa ei-syntyperäisiä suomalaisia asettumasta ehdolle Suomen presidentinvaaleissa.
– Samanlainen vaatimus ei koske esimerkiksi pääministeriä, muita ministereitä tai eduskunnan puhemiestä. Ylipäätään Suomen oikeusjärjestelmä ei tee eroa syntyperäisten tai myöhemmin Suomen kansalaisuuden saaneiden välillä, muuten kuin presidentin kohdalla..."
Syntyperävaatimuksen poistamista on aiemmin ehdottanut muun muassa valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen. Hänen mukaansa kielto paitsi estää ei-syntyperäisten mahdollisuutta asettua ehdolle, myös kaventaa äänestäjien valinnanvaraa löytää ehdokas.
– Ymmärrän, että syntyperäisyyden vaatimus valtionpäämieheltä ja ministereiltä oli perusteltu aikoinaan itsenäisyyden alussa, kun oli tarve vakiinnuttaa nuori itsenäisyys ja tasavalta. Mutta mihin tarvitaan syntyperäisyyden vaatimusta presidentiksi valittavalta 2010-luvulla? Ojanen kommentoi keväällä STT:n haastattelussa..."
Keskustan Kaikkonen oli keväällä valmis harkitsemaan.."
Niinpä. Ennen lakikirjassa luki, kansanedustajan edellytyksenä; "hyvämainen suomalainen mies tai nainen..."
Kepulaisia tuomion saaneita kansanedustajia on paljon. Mainetta on , mutta se on huonoa, ei silläkään mitään väliä...

Vastaukset 21
Vanhimmat
Ei SDP vaadi vaan oikeistodemari eli piilokoomuslainen Torsti joten älä yleistä.
Husu diktaattoriksi ja rajat auki.
Tarviiko sen pressan olla edes Suomalainen. Ollaanko niin impivaaralaisia, ettei Venäläinen, Jenkki tai vaikkapa Somali kelpaa pressaksi?
Ihan varmuudeksi - yritän tässä olla sarkastinen - wink, wink.
Ollaan, täytyy vain toivoa että sen punaisen viivan saa vielä käydä vetäisemässä tai nykyisin mieluummin jonkun muun värinen vaihtoehto.
Mielestäni voisi asettaa vaatimukseksi että henkilö on nimenomaan ei-suomalaissyntyinen.
Miksi Suomea ei voisi rikastuttaa myös pressa-instituution kautta?
Kaapuakat vääntää perse hellänä maailmaan uusia Suomessa syntyneitä
Minustakin suomen puolustuvoiman ylipäällikkö, voisi hyvin olla vaikka
Lelusalakuljettaja Rami Adham taikka suomen somaliliiton Arshe Said.
..toisaalta, presidenttiä ei suomi tarvitse.
Pääministeri ja demokratia riittää.....
Ja kalossia ahteriin.
Onko tämän maan tuhoamisella niin helvetinmoinen kiire?
Kauankohan menee kun syntyperäisiä suomalaisia aletaan samalla perusteella syrjiä, että ovat syntyperäsiä. Kuuntelin radiosta kuinka joku kirjanoppinut fariseus selitti suomalaisuuden korostamisen olevan "lakiin unohtunut jäänne". Eipä voi muuta sanoa kuin suomalaisen yhteikunnan ovat vallanneet punkit, loiset ja muut tuholaiset
Kaiken takana on nainen ja naisen jalkoväli
Ääni on EUn ääni, mutta kädet on Soroksen, raamatun lausetta mukaillen.
TUOHAN EHDOTUS HIIPUU JO LÄHELLE HÖPERÖINTIÄ ??? meinaakos tuo aloitetollo sdp, että kohta saa jopa isis-porukkaa olla presidenttinä ????
Onko SDP:n tavoitteena saada Putin Tasavalllan presidentiksi??? Pari asuntoa Venäjän diktaattorilla jo on Suomessa.
SDP haluaa Bobrikovin presidentiksi. Maamiinat on jo poistettu puolustusvoimilta.
Presidentin syntyperä onkin nyt suurin ongelmamme. Joku leipäjono ei demaria haittaa, kunhan saadaan Torstin lakiehdotus läpi.
Lipponenkin on Putinin kaasuputkiyhtiön maksettu puhemies.
Eikö Suomen kansa älyä yhtään mitä on tekeillä nyky Suomessa ? ? ? Suomen Perustuslakia ollaan muuttamassa järjettömän mamutuksen mahdollistamiseksi Suomen valtion hallintoon.
Että silleen.
Neukkula kun hajosi ja Venäjä tuli takaisin, niin halusivat Tsaarin takaisin. Vaihtoehdoksi oli kelvannut monelle venäläiselle Tsaarinen Suomesta uudeksi johtajaksi.
Näillä sossuilla on erinomainen erikoistaito karkoittaa kaikki isönmaalliset äänestäjät ja työtätekevät. Ovat samalla tasolla kuin ev.luterilainen kirkko. Molemmilla on kauhea kiihko ja alemmuskompleksi meneisyydestään ja siitä, mitä olivat syntyessään. Nyt kuvitelaan, että toivo ja ylösnousemien tulee rikastuttajista. Sossut kuvittelevat saavansa uusia äänestäjiä mamujen joukosta, mutta eivät saa muuta kuin jäsen pakoa. Krkko luulee saavansa uusia jäseniä mamutksella ja homotuksella, mutta kun eivät saa muuta kuin nykyisten jäsenten miettimään eroa. Sossut ja ev.lut kirkko ei ole edusta jäsennistön arvoja enään. Sääli niitä, jotka luottavat näihin molempiin, he tulevat pettymään yhä uudestaan ja uudestaan.