Tilanne kärjistynyt Alahärmän yläkoululla

tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä.

Vartijat eivät olleet koululla pelkästään perjantaina: koulunkäyntiä on turvattu vartioiden voimin Alahärmässä jo kahden viikon ajan, eli tappelun jälkeen.

Turvapaikanhakijaoppilaiden ja alahärmäläisten yläkoululaisten väliset tappelut huolestuttavat vanhempia.

Noin 180 henkeä kokoontui Alahärmän koulukeskuksen läheiselle urheilukentälle ilmaisemaan mieltä perjantaina. Mielenilmaus liittyi kahden viikon takaiseen tapahtumaan, jossa turvapaikanhakijaoppilaiden ja alahärmäläisten yläkoululaisten välille syntyi tappelu.

– Asioita, joita koulussa on tapahtunut, ei saa painaa villaisella enää. Nämä viimeksi tulleet turvapaikanhakijanuoret eivät ole yläasteikäisiä, vaan paljon vanhempia, eivätkä he kuulu tänne kouluun, Annika Ylipelkonen sanoo.

Hän kuitenkin tietää, että turvapaikanhakijoissa on paljon myös sellaisia nuoria, joilla on kova into ja todellinen halu opiskella. Heidän opiskeluoikeuttaan Ylipelkonen ei halua rajoittaa.
059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Koulutuska kirjoitti:

tappelujen jälkeen – jatkuva vartiointi päällä.

Vartijat eivät olleet koululla pelkästään perjantaina: koulunkäyntiä on turvattu vartioiden voimin Alahärmässä jo kahden viikon ajan, eli tappelun jälkeen.

Turvapaikanhakijaoppilaiden ja alahärmäläisten yläkoululaisten väliset tappelut huolestuttavat vanhempia.

Noin 180 henkeä kokoontui Alahärmän koulukeskuksen läheiselle urheilukentälle ilmaisemaan mieltä perjantaina. Mielenilmaus liittyi kahden viikon takaiseen tapahtumaan, jossa turvapaikanhakijaoppilaiden ja alahärmäläisten yläkoululaisten välille syntyi tappelu.

– Asioita, joita koulussa on tapahtunut, ei saa painaa villaisella enää. Nämä viimeksi tulleet turvapaikanhakijanuoret eivät ole yläasteikäisiä, vaan paljon vanhempia, eivätkä he kuulu tänne kouluun, Annika Ylipelkonen sanoo.

Hän kuitenkin tietää, että turvapaikanhakijoissa on paljon myös sellaisia nuoria, joilla on kova into ja todellinen halu opiskella. Heidän opiskeluoikeuttaan Ylipelkonen ei halua rajoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu