sosialidemokratian kriisi

Jutta Urpilainen linjasi viime viikolla US:n blogipalstalla, että sotilasliitto nato on sosiaalidemokraattien ideoima järjestö.
Totta on että naton pääsihteeriksi on kelpuutettu muutaman kerran sosialidemokraatti mutta muuten väite on potaskaa.
Urpilainen haluaakin SDP:n ryhtyvän tarmokkaasti ajamaan Suomen liittämistä natoon. Se on hänen sanomansa logiikka. Työväenliikkeen edustaja olisi vaatimassa työväen turvaksi kapitalistien hampaisiin asti aseistettua järjestöä!!!
Natomaiden sosiaalidemokraatit eivät ole esittäneet vaatimusta sotaliiton purkamisesta. Lännen demarit ovat porvareiden palstalla mm. synnyttämässä sotia siellä ja täällä tai pelottelupropagandaa natomaihin kohdistuvista hyökkäysuhista. Euroopassa on kymmmeniä porvcarillisia natomyönteisiä puolueita eikä demarit tuo hankkeessa lisäarvoa. Mikä sitten demarit erottaa porvaripuolueista. En tiedä.
Ehkä se, että demarit jollain tapaa hyväksyvät ammattiliitot.

Gallupluvut heiluvat sinne ja tänne mutta tosiasia on Euroopan sosialidemokratian alamäki.
Riippumatta siitä, että natomaiden demarit ovat alusta lähtien tukeneet natoa ja suhtautuneet kyynisesti reaalisosialismiin näyttää siltä ettei porvaristo heitä enää tarvitse. Porvariluokka osaa järjestää tavan takaa uusia puolueita syötiksi että nyt tulee oikea "työväenpuolue". Persut ja niiden kaltaiset ovat hyvää tavaraa ympäri Eurooppaa.

Sosialidemokratia on edustanut hyvää linjaa sosiaaliturvan kehittämisessä pohjoismaissa ja muuallakin. Nyt kun porvaristo on siirtämässä sotuvaroja pääomien omistajille demariporukka pikemminkin suostuu vikisemällä vientiin.
Sekä Suomen että Euroopan demarit ovat vahvasti olleet natoarmeijoiden kehittämisen tukena. Se on johtanut natosotien tukemiseen. Suomen demareilta puuttuu tykkänään rauhantyö jota viime vuosisadan loppupuolella oli sentään nähtävissä.
Demaripuolue muuttuu porvarilliseksi liikkeeksi eikä taustansa vuoksi ole siihen kykenevä. Molemmat pakarat eivät mahdu samalle pallille ja silloin on vaikeaa.

Marxilaisuus hajosi lähinnä Saksan ja Itävallan sosiaalidemokraattien yhdyttyä "isänmaalliseen" sotaa ensimmäisessä maailmansodassa vastoin Sosialistisen Internationaalin päätöksiä. Sosiaalidemokraatit ampuivat toisiaan rintamalinjojen vastakkaisilla puolilla. Sen jälkeen sosialidemokratia asettui enemmän tai vähemmän NL:n sosialismia vastaan hyläten pikkuhiljaa marxilaisuutta. Nykyisin nato ja EU kelpaavat demareille sellaisenaan ja puolueita on vaikea erottaa normaaleista porvarillisista puolueista. Demarit eivät esitä oleellista vaihtoehtoa kapitalismille.
Suuressa kysymyksessä, rauhanliikkeessä, sosialidemokratiaa ei näy eikä kuulu. Suomessa entinen vasemmistodemari Erkki Tuomioja selitti Stubbin hallituksessa ollessaan, ettei Isäntämaasopimus naton kanssa velvoita Suomea mihinkään. Todellisuudessa Suomen ilma-, maa- ja merialueet ovat muodostuneet naton sotaharjoittelukentiksi. Suomen joukko-osastot ovat lähes jatkuvasti ulkomailla naton sotaleikeissä mukana. Militarisoitumisen aste on edennyt valtavasti viime vuosina. Demarit toistavat samaa porvarien propagandaa Venäjän välittömästä uhasta.
Demarit puhuvat joskus valtion omaisuuden hukkaamista vastaan mutta hallituksissa ollessaan ovat porvareiden mukana.
Minne on vasemmistodemarit kadonneet. Kuinka oikealle demarit voivat kulkea voidakseen puhua itsestään työväenpuolueena. Urpilaisen, Tuomiojan ja Lipposen puheet ja teot ovat hälyttäviä.

https://www.verkkouutiset.fi/sanna-marin-illle-osa-puoluevaesta-haluaisi-sdpn-puheenjohtajan-antti-rinteen-vaihtoon/

SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin ilmoittaa kuohuntaa olevan puolueessa. Osa antaisi Rinteelle potkut. Marin sanoo, ettei vaihto ratkaise, ongelmat ovat syvemmällä. Marin ei sanonut että missä ne ovat. Oikealleko vai vasemmalle tulisi reivata!

Pohjoismaissa demarijohtoinen politiikka tukeutui työväenliikkeen tukeen sotien jälkeisenä aikana. Reaalisosialismi vieressä kummitteli kapitalistin korvan takana ja työväenliike onnistui saamaan mittavia sosiaalisia uudistuksia.
Sosialidemokratia toimi julkisesti antisosialistisilla ohjelmillla ideologisesti. Reaalisosialismin kaatumisen jälkeen kapitalismi alkoi yleisesti purkaa sosiaalisia rakenteita ja sosialidemokratia oli avuton uuden politiikan edessä. Rahaporvari ei tarvinnut sitä enää sosialismin peikoksi. Lipposen poliittinen linja vakiinnutettiin suomalaisen sosialidemokratian aatteeksi ja jossa EU- ja natokapitalismi olivat keskiössä.
Sosialidemokratia hyväksytään rahapiireissä mutta palkkatyöläiset ovat ihmeissään. Muun muassa Rinteen ulostulot ovat hukkuvan hätähuutoja. Sosialidemokratian kriisi varmisti oikeistopopulismin nousun. Myös SKP/SKDL:n ongelmat edistivät oikeistolaisuuden nousua.
Demareilla ei ole visiota kapitalismin kehittymisestä ja Marx on hukattu. SDP keskittyy pikkukiviin ja antaa isojen kivien vieriä.

Demarit ovat jotenkin pudonneet junasta. Kapitalismi kipittää kovaa vauhtia väkivaltaisen oligarkkikapitalismin suuntaan. Viittaan natosotiin, Espanjan väkivaltaisuuksiin, USA:n muuttumiseksi sisäiseksi teurastustantereeksi ja Libyan tuhoamiseen. Viimeisenä arabien uuden sotarintaman pystyttämiseen akselilla USA:n vasalli Saudi-Arabia vastaan muut arabimaat.
Demarit tukevat natoa ja jallittavat Venäjän uhasta.
Demareilla ei ole rauhanohjelmaa eikä se osaa enää toimia siviilituotannossa muuten kuin tukea kaikkia EU:n määräyksiä.
Demareilla ei ole isänmaallisuutta ja samaan aikaan he ovat hukanneet proletaarien kansainvälisyyden.
Tämä ei tarkoita sitä että SDP olisi täysin mätä. Demarit tekevät kovaa työtä ammattiliitoissa.

Demarit ryvettää itsensä natokiimassa, kilpailussa porvarien kanssa kuka eniten tahtoo natoon. Työväenliikkeen perusnäkemys tulisi olla sodanvastainen. Se on ehdoton lähtökohta. Työläisten isänmaallisuus sotii kapitalistien sotakäsitystä vastaan.
Porvarillisen globalismin ehdot tunnustaminen edesauttaa oligarkkikapitalismin syntymistä.