Käytöstapoja tarvitaan täkäläisille

Mulla on sellainen tilanne, että joudun kulkemaan kyynärsauvojen kanssa ja yksi vittumainen piirre tähän liittyen kyllä löytyy turkulaisista.
Nimittäin esimerkiksi kaupassa kulkiessani ihmisten täytyy oikein sähläämällä sählätä aina eteen kovalla kiireellä tai/tai kovalla vauhdilla painaa kylkeä hipoen ohi tms, että varmasti kaatuminen tms vahinko on ainakin lähellä.
Tänään juuri eräässä marketissa eräs naishenkilö haahuili edessäni etananvauhtia. Mulla oli vielä ostoskori toisessa kädessäni ja jouduin taiteilemaan siinä sillä seurauksella, että meinasin kaatua.
Pysyin kyllä onneksi pystyssä, mutta sattui sellainen kompurointi nyt kuitenkin, kun toinen sauva nyt osui sen verran hyllyn reunaan että tasapaino meinasi mennä.
Hän vielä selitti jotain lattioiden liukkaudesta tms, mutta sanoin kyllä suoraan, että hänen ansiostaan meinasin kaatua kun hän on niin liki, etten mahdu kunnolla liikkumaan ja yritin varoa etten mätki häntä nilkoille kepeilläni ja ettei nyt ylipäätään tule vahinkoa. Ja sanoin vielä että hän voisi mennä reilusti kauemmaksi tai sitten ainakin antaisi reilusti tilaa mennä ohi, jos hän haluaa heilua edestakaisin kuin heikkopäinen tuuliviiri, kun rinnakkain kulkeminen ei noin kapeassa hyllyvälikössä onnistu noiden kyynärsauvojen vuoksi.
Eikä tämä nyt ollut ensimmäinen eikä ainoa kerta, kun olen tuossa tilanteessa, että rakas kanssaturkulainen ei sitä vähää OSAA OTTAA TOISTA HUOMIOON.
Vaikka pitäisi nyt olla itsestään selvä asia, että jos toinen liikkuu keppien kanssa huonosti, niin ei siihen mennä enää lähelle heilumaan ja häiriköimään niin että toinen meinaa kaatua.
Toinen esimerkki on tällainen, kun olen ollut menossa hyllyltä ottamaan jotain mitä tarvitsen, niin toinen asiakas ryntää kauheata vauhtia just eteen ottamaan samaa kun mitä itse olen ollut ottamassa. Sillä seurauksella, että taas on ollut kaatuminen lähellä ja touhu mennyt kompuroinniksi. Ihan niin kuin keppien kanssa kulkeva tukkisi koko hyllykön tunneiksi tai jotain. Että kyllä tuossa tilanteessa pitäisi joko osata antaa raajarikon ottaa tavaransa rauhassa tai kysyä, että voinko ottaa tuosta ensin. Jos ei kerta muka malta antaa sitä 10 sekuntia toiselle aikaa ottaa tarvitsemaansa/pelkää että raajarikko tyhjentää koko hyllyn.
Kassoilla etuileminen on myös ihan arkipäivää. Kun nähdään että keppien kanssa kulkeva nilkuttaa kassalle, niin ei muuta kuin kovaa vauhtia röyhkeästi ohitse, tönäistään vielä hieman siinä ohimennessä. ETTEI VAAN HITAAMMIN KULKEVA EHDI "HIDASTELEMAAN" kassajonoon edelle. Ja tähän syyllistyy täysi-ikäiset ihmiset, eivätkä mitkään keskenkasvuiset nulikat.
Tosin edellisellä kerralla 5v sitten Halisten S-Marketissa lauma mustalaisten mukuloita tekivät törkeimmän kassajono-ohituksen, silloin oli isompi kaatuminen kanssa todella lähellä.
Vanhin heistä, 14-15v likka, vielä kehtasi ohimennessään sanoa muille nulikoille että "Onpa tuo röyhkeä" minua tarkoittaen. Kun siinä tilanteessa avattiin toinen kassalinja, mille lähdin klenkkaamaan, kun ajattelin ettei tarvitse mitään älyttömiä aikoja seisoskella tämän ekan kassan jonossa kipujen kanssa.
Niin juu ja pohjat tuossa S-Marketin tapauksessa oli vielä se, että näiden nulikoiden ostokset oli vedetty jo kassakoneesta lävitse ja siinä vaiheessa tämä seurue vasta huomasi, ettei heillä ollut käteistä. Ja tämä mut röyhkeäksi haukkunut ritsa vielä löntysti "arvokkaasti" automaatilta hakemaan rahaa.
Että tällaista.
Olisi vaan yksi kysymys: Onko se ihan oikeasti niin helvetin vaikeata olla kohtelias ja ylipäätään käyttää sitä maalaisjärkeä?
Eli annetaan huonosti liikkuvalle se hänen liikkumiseensa tarvittava tila sen sijaan, että täytyy ängetä kirjaimellisesti iholle niin, ettei toinen mahdu kunnollista askeltakaan ottamaan.
Tai sitten voisiko toisen edes sitten päästää rehellisesti rauhassa ohitse, jos itse haluaa jäädä haahuilemaan siihen kohtaan, missä liikuntarajoitteinen juuri sillä hetkellä sattuu kulkemaan?
En nyt kyllä muutenkaan hirveämmin pidä iholle tuppaamisesta, mutta tällaisessa tilanteessa vielä tosiaan se on ihan oikeasti todella perseestä ja vastenmielistä, kun sitä tarvitsee jo noiden kyynärsauvojen kanssa kulkemisen vuoksi sitä tilaa ympärilleen hieman enempi kuin normaalisti.
Ja silti muiden on pakko ängetä vajaan puolen metrin päähän jo kävellessä, vaikka metrin välimatkallakin mahtuisi myös ihan hyvin kulkemaan kumpikin, eikä toisen tarvitsisi ottaa kaatumisriskiä terveempää väistellessään. Kun ihminen ei tosiaan ole kovin vikkelä joutuessaan turvautumaan kulkemisessaan apuvälineisiin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

AnnettaisiinTilaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu