SYNTIVELKAA!

Tämä ei ole maailmanlopun ennustus, mutta ennustus Jumalan tuomioista syntivelan takia.

Jesaja 13:11-12. Minä kostan maanpiirille se pahuuden ja jumalattomille heidän pahat tekonsa; minä lopetan julkeitten kopeuden ja painan maahan väkivaltaisten ylpeyden.

Minä teen kuolevaiset harvinaisemmiksi kuin puhdas kulta, ihmiset harvinaisemmiksi kuin Oofirin kulta.

Yhdysvalloissa on kivimonumentti, jossa on hakattuna suunnitelma vähentää ihmiskunnan pääluku 500 miljoonaan. Kummasti sattuu yhteen mitä Jumala on kirjoituttanut Raamattuun noin yli 2500 vuotta sitten, tähän että mitä nyt nykypäivinä kiveen hakattu?

Huomatkaa ei Jumala ole välinpitämätön ja hyväksy pahaa ja juuri siksi maailma pysyykin, että hän
rakastaa ihmisiä ja hän rakastaa ihmiskuntaa ja eri kansoja ja kansanheimoja.

Mutta ihmiset ovat taipuvaisia tekemään pahaa ja syntiä, ja tällaista ei rakastava Jumala hyväksy, niinpä eräänä päivänä pahojen tekojen mitta on Jumalan silmissä täynnä, ja hän lähettää siksi rangaistustuomionsa ihmiskunnalle.

Jos Jumala olisi välinpitämätön ja ei meitä rakastaisi, niin hänen ei tarvitsisi kuin jättää ihmiset oman onnensa nojaan ja katsella kuinka ihmiset lopulta tuhoavat toisensa, mutta Jumala ei ole tällainen, hän viivyttelee viimeiseen asti, että lähettää tuomionsa, että se yksikin jos mahdollista, voisi tulla parannukseen ja pelastua hänen valtakuntaansa ja saada ikuisen elämän, siis sellaisen
ikuisen elämän, että se hyvä on ja sitä kannattaa elää.

0

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

        Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
        Maailman menoa
        568
        1162
      2. 63
        776
      3. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

        Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
        Maailman menoa
        259
        622
      4. Pitääkö minun pyytää

        Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
        Ikävä
        53
        614
      5. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

        Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
        Ikävä
        160
        603
      6. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

        Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
        Maailman menoa
        166
        588
      7. Katotaan miten jaksat tätä

        Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
        Ikävä
        84
        562
      8. Naisten liian suuret vaatimukset?

        Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
        Sinkut
        115
        528
      9. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

        Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
        Maailman menoa
        201
        504
      10. Tiedätkö mitä mies

        Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
        Ikävä
        20
        476
      Aihe