Presidenttipeli pelattu ennenkuin se on alkanutkaa

Presidenttipeli pelattu ennenkuin se on alkanutkaan?

"Suomalaiset lapset ja/tai aikuiset jotka ovat tulleet raiskatuksi, pahoinpidellyksi, tai jopa tapetuksi - eikö heille löydy hiventäkään empatiaa ja sympatiaa? Eikö heillä ollut ja eikö meillä ole "oikeutta nauttia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, joihin sisältyvät sananvapaus, paino- ja julkaisuvapaus, uskonnonvapaus, vapaus poliittisiin mielipiteisiin sekä kokoontumisvapaus" - arvokkaita asioita joiden olemassaoloa Valtiovalta/Kansa on puolustanut viimeksi noin 80 vuotta sitten.

Ensisijainen syy sille että ei tunne empatiaa ja sympatiaa omaa kansaansa kohtaan kai on se että Pariisin Rauhansopimusta 1947, Rauha Suomen kanssa ja sitä tukevan Suomen Valtiovallan/Kansan Perustuslakia ei ole opetettu koulussa. Olisko aika alkaa opettamaan - parantamaan yhteiskuntaa ja elinympäristöä - kun vaikuttaa vahvasti siltä, että kansan(osan)edustajatkaan - joiden ensisijaisesti kuuluu tietää, varsinkin niiden jotka Suomen Presidentiksi pyrkivät - eivät tiedä niiden perustavanlaatuista tarkoitusta?"

lähde:mielipiteemme.fi
1453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Äänestäkää Lauraa jo ensimmäisellä kierroksella niin ei tarvitse järjestää toista kierrosta tätä varten. Suomen kansa kun kuulemma väsyy liika vaaleihin.

Saulia älkää sitten äänestäkö. Sillä lahoo jo aivot. Äijä on 70 vuotias!!!!

Äänestä

En koskaan,enkä missään tapauksessa äänestä Niinistöä,enkä yleensäkään kakolaista ehdokasta.

Äänestä

höpöhöpö, tulet pettymään raskaasti. niinistö jää kakkoseksi. vaikka kuinka kokoomusmedia, yle ja taloustutkimus oy niinistöä yrittää pitää pinnalla. silti käy huonosti.

Äänestä

Muistelkaa Haloskankin etumatkaa?

Äänestä

Laura tulee saamaan enemmän ääniä kuin osaattee arvatakaan. Kansa muistaa Niinistön toimet sovitussa "hallituskriisissä"

Äänestä

Eihän Sauli Niinistö politikoi. Käy vaan isänmaallisena miehenä velvollisuuden tunnosta kuuntelemassa Riihimäellä runoja ja Hämeenlinnassa torikahvilla.
Uskokoon ken haluaa ,näitä satuja,minä en.

Äänestä

Sauli Niinistö tulee joka tapauksessa voittamaan presidentinvaalit. Ainoa jännittävä seikka on se, saako hän enemmistön äänistä jo ensimmäisellä kierroksella. Mahdollista se toki on, mutta sangen epätodennäköistä. Kilpailevia ehdokkaita on jo siksi monta. Jos tulee toinen kierros, niin Pekka Haavisto on ennnakkosuosikki kakkossijaan, mutta Laura Huhtasaari saattaa venyä kakkospaikalle, koska hän profiililtaan muista selvästi erottuva ehdokas.

Äänestä

Otapa Kaitera siniset lasit pois päästäsi,näet maailmaa paljon paremmin ja avarammin.

Vai oletko kakon virallinen selittäjä keskustelupalstoilla.

Äänestä

Nato vie ja Niinistö vikisee jälleen.
Presidentti ei tunnu olevan tehtäviensä tasalla. Äijänkäppänä eläkkeelle,ennenkuin dementia lisääntyy.

Äänestä

Heti kun Niinistö avaa itse suunsa , niin kannattajakäyrät laskevat.
Tähän asti mainostoimistot hoitaneet homman.
Kakon viitasta ei Niinistö pääse eroon , vaikka kuinka yrittää olla koko kansan pressa,

Äänestä

Tuntuu,että koira ja muija valittas?

Äänestä

Niinistön-Haukion ? koirakin pääsisi valisijamieheksi jos viitsisi ehdokkaaksi,

Näinhän se oli Koivistoillakin.

Koirat viisaampia,kuin ehdokas itse.

Äänestä
  • Kovasti koiraa ja muijaa tuodaan esille..

    Äänestä

Nyt Nato taas harjoittelee Suomessa.. Ei sovi Salen kamanjaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Klehto kirjoitti:

Presidenttipeli pelattu ennenkuin se on alkanutkaan?

"Suomalaiset lapset ja/tai aikuiset jotka ovat tulleet raiskatuksi, pahoinpidellyksi, tai jopa tapetuksi - eikö heille löydy hiventäkään empatiaa ja sympatiaa? Eikö heillä ollut ja eikö meillä ole "oikeutta nauttia ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, joihin sisältyvät sananvapaus, paino- ja julkaisuvapaus, uskonnonvapaus, vapaus poliittisiin mielipiteisiin sekä kokoontumisvapaus" - arvokkaita asioita joiden olemassaoloa Valtiovalta/Kansa on puolustanut viimeksi noin 80 vuotta sitten.

Ensisijainen syy sille että ei tunne empatiaa ja sympatiaa omaa kansaansa kohtaan kai on se että Pariisin Rauhansopimusta 1947, Rauha Suomen kanssa ja sitä tukevan Suomen Valtiovallan/Kansan Perustuslakia ei ole opetettu koulussa. Olisko aika alkaa opettamaan - parantamaan yhteiskuntaa ja elinympäristöä - kun vaikuttaa vahvasti siltä, että kansan(osan)edustajatkaan - joiden ensisijaisesti kuuluu tietää, varsinkin niiden jotka Suomen Presidentiksi pyrkivät - eivät tiedä niiden perustavanlaatuista tarkoitusta?"

lähde:mielipiteemme.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu