Suomen taloutta ei voi jättää kuluttajien varaan

Suomen talous laahaa ja velkaantuu jatkuvasti. Kansalaiset velkaantuvat jatkuvasti ottamillaan lainoilla ja luotoilla. Kuitenkin ekonomistit ja päättäjät esittävät yksityisen kulutuksen korjaavan taloustaantumaa Suomessa. Moni henkkilö Suomessa on velkainen eikä siten pysty korjaamaan valtion taloutta kuluttamalla määräänsä enempää. Velkaneuvojat ovat ylityöllistettyjä. Ihmisten moninaiset ongelmat lisääntyvät ja kasvavat korkoa siirtyen seuraaville sukupolville . Hyvinvointiyhteiskunta on jo järkkymässä erilaisten ongelmien ja lieveilmiöiden kasaantuessa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Länsimaat hoitavat aikanaan velat pois hyperinflaation kautta. Silloin ne, joilla on velkoja, pääsevät veloistaan ja vastaavasti ne, joiden säästöt on talletustileillä, menettävät säästönsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tätämieltä kirjoitti:

Suomen talous laahaa ja velkaantuu jatkuvasti. Kansalaiset velkaantuvat jatkuvasti ottamillaan lainoilla ja luotoilla. Kuitenkin ekonomistit ja päättäjät esittävät yksityisen kulutuksen korjaavan taloustaantumaa Suomessa. Moni henkkilö Suomessa on velkainen eikä siten pysty korjaamaan valtion taloutta kuluttamalla määräänsä enempää. Velkaneuvojat ovat ylityöllistettyjä. Ihmisten moninaiset ongelmat lisääntyvät ja kasvavat korkoa siirtyen seuraaville sukupolville . Hyvinvointiyhteiskunta on jo järkkymässä erilaisten ongelmien ja lieveilmiöiden kasaantuessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu