Mitä tehdä: avoimen suhteen haikailu?

Itse olen valinnut eksklusiivisen parisuhteen, vaikka voisin elää avoimessakin liitossa.

Minulla on vähän samantapainen tilanne sillä erotuksella, että elän mieheni kanssa saman katon alla. Tässä hiljattain oivalsin olevani polyamorinen, mikä selittää aika poikkeavan aikaisemman rakkauselämäni, nopean siirtyilyn suhteesta toiseen (myös edestakaisin, esim. ero uudesta ja paluu yhteen exän kanssa) ja suhteiden aikaiset ihastumiset. Rakastan miestäni, mutten osaa olla rakastamatta ja haluamatta muitakin. Koen, että saattaisin olla onnellisempi avoimessa polysuhteessa, jossa voisi olla useampi osapuoli, eivätkä satunnaiset irtosuhteet olisi pettämistä tai muutenkaan mikään maailmaa mullistava juttu.

Ongelma on siinä, että avomieheni on äärimmäisen yksiavioinen ja myös mustasukkaisuuteen taipuvainen. Olen koittanut puhua hänelle asiasta, mutta hän vain suuttuu koko jutusta.

Olen yrittänyt sopeutua elämään yksiavioisesti, kun kuitenkin olen löytänyt elämääni ihanan ihmisen, josta välitän. Se vain tuntuu hyvin vaikealta välillä. Etenkin, kun meillä on minun makuuni ihan liian vähän seksiä.

Välillä mietin, pitäisikö erota. Pelkään, että jos tilanne jatkuu tällaisena, ajaudun pettämään ja satutan miestäni. En usko, että erommekaan tekisi hänelle kovin hyvää. Koen, että olen tällä hetkellä tilanteessa, jossa uhraan oman onneni, jotta mies olisi onnellinen.

Yhdessä asuminen on muutenkin alkanut tuntua rasittavalta. Tällä hetkellä olisin mieluiten tilanteessa, että muuttaisin omilleni ja suhteemme jatkuisi avoimena suhteena tai olisin sinkku.

Omasta näkövinkkelistäni sanoisin aloittajalle, että kun olet vielä tuossa tilanteessa niin älä heitä omaa onneasi hukkaan. Mieti asiaa kunnolla, haluatko sitoutua yhteen ja ainoaan kumppaniin, jos avoin suhde kuitenkin tuntuisi sinusta itsestäsi paremmalta.

Vanha keskustelu, mutta jos vielä olette joskus linjoilla, voitteko päivittää miten teille on lopulta käynyt?