Tätä sinun ei haluta lukevan:

Lue ennen kuin postetaan taas:

Esimerkiksi vuonna 2016 Suomalaistaustaisten pahoinpitelyjä kirjattiin yhteensä 11808, ulkomaalaisten tekemiä pahoinpetelyjä tehtiin 3006. Joka neljäs pahoinpitely on ulkomaalaistaustaisen tekemä.

Pahoinpitelytilastoista selviää erikoinen asia. Suomalaistaustainen on pahoinpidellyt ulkomaalaistaustaista vuonna 2016 645 kertaa, kun taas ulkomaalaistaustainen suomalaistaustaista 1159 kertaa. Ulkomaalaistaustainen on myös pahoinpidellyt ulkomaalaistaustaista vuonna 2016 1847 kertaa.

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/03/23/tilastokeskus-julkaissut-selvityksen-ulkomaalaisten-rikoksista-kasvua-joka-saralla/
26352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Niin ja nuo ulkomaalaistaustaiset ovat heitä joille me tarjoamme maassamme täysihoidon.

Äänestä
  • Aloittajan tiedossa on hiukan vajavaisuutta. Rikoslain 6 luvussa on perusteet, jolloin tekijän rangaistusta kovennetaan, ns. koventamisperusteet. Jos suomalainen pahoinpitelee ulkomaalaista motiivin ollessa rasistinen, niin hänen rantaistustaan kovennetaan RL 6:5 §. Mutta ei toisin päin. Ulkomaalainen tekijä tuomitaan vain ns. normaalirangaistukseen. Hänen rangaistustaan ei kovenneta, vaikka motiivi olisi sama.

    Äänestä

Meillä on etnisiä vähemmistöjä maassamme, jotka kohtelevat kantasuomalaisia rasistisesti; pahoinpitelevät meitä paljon enemmän kuin toisinpäin, vaikka heitä on huomattavasti paljon vähemmän.

Äänestä
  • Ja me elätämme heitä.Vain raivotautinen rakki puree ruokkivaa kättä.

    Äänestä

  • Ninnukkainen kirjoitti:

    Ja me elätämme heitä.Vain raivotautinen rakki puree ruokkivaa kättä.

    On se kieltämättä aika erikoista, että porukka sikailee miten lystitttää.. kun ovat kuitenkin ns. "hengenvaarassa#" mikäli heidät palautettaisiin..

    Äänestä

Kehitysmaamuslimit ovat tappaneet jo yli 30 suomalaista ja raiskanneet moninkertaisen määrän, mutta suomalaiset eivät ole tappaneet tai raiskanneet yhtään kehitysmaamuslimia.

Äänestä

Sitten on vielä sikapaljon sitä rikollissakkia jotka on saaneet Suomen passin ja kansalaisuuden. Veikkaan että ihan oikeiden suomalaisten osuus noista rikollisista on minimaalisen pieni.

Äänestä

Perussuomalaiset ovat ainoa puolue, jonka johdossa häärii raiskaaja: Putkonen. He siis hyväksyvät suomalaisten tekemät raiskaukset.

Äänestä
  • Tuohan on täysin perustuslain vastainen ajatus: ikään kuin meillä olisi käytössä elinikäisiä huutoäänestyksellä langetettuja rangaistuksia, yli ja ohi oikeuslaitoksen tuomioiden.

    Äänestä

  • Siitä huolimatta suomen toivo lepää nyt persuissa - mikään muu puolue ei halua tehdä mokutukselle yhtään mitään, kuin korkeintaan lisätä sitä.

    Äänestä

  • Nii, eks muissa puolueissa o viimeaikoina kärytty ennemminki pikkulasten panemisesta? :) ... paljon kivempaa?
    Alkaa vissiin monikulttuurius tarttumaan noissa suvakkipuolueissa?

    Äänestä

  • Putkonen teki rikoksensa ollessaan vielä vasuri, Terveiset sinne vasemmistoon.
    Siihen aikaan se oli vasureilla normaalia parisuhde toimintaa.

    Äänestä

Suomalaistaustainen=suomalainen, ulkomaalaistaustainen=ulkomaalainen. Suomen kansalainen=ulkomaalainen, jolle myönnetty Suomen kansalaisuus, suomalainen=on natiivi Suomen passin omistaja.

Jos media kertoo Suomen kansalaisen rötöstelleen ulkomailla, niin kyseessä siis ei ole aito suomalainen, vaan mikä lie mehmetti tai muu sellainen.

Äänestä

Matematiikkaa sinun perSu olisi haluttu opiskelevan, mutta ethän sinä kyennyt, kun et osaa edes lukea.

Väitit että "joka neljäs pahoinpitely on ulkomaalaistaustaisen tekemä."
Mene perSu takaisin peruskouluun.
Joka viides näyttäisi olevan ulkomaalaisten tekemä, ainakin noiden avauksessa tarjoamiesi lukujen mukaan.

Äänestä
  • Se oli suora lainaus tekstistä.

    "Esimerkiksi vuonna 2016 Suomalaistaustaisten pahoinpitelyjä kirjattiin yhteensä 11808, ulkomaalaisten tekemiä pahoinpetelyjä tehtiin 3006. Joka neljäs pahoinpitely on ulkomaalaistaustaisen tekemä."

    Ihan oikein se tuossa on.

    Äänestä

  • anaali.on.päässäsi kirjoitti:

    Se oli suora lainaus tekstistä.

    "Esimerkiksi vuonna 2016 Suomalaistaustaisten pahoinpitelyjä kirjattiin yhteensä 11808, ulkomaalaisten tekemiä pahoinpetelyjä tehtiin 3006. Joka neljäs pahoinpitely on ulkomaalaistaustaisen tekemä."

    Ihan oikein se tuossa on.

    Eikun äh, sama lapsus ilmeisesti kuin jutun kirjoittajalla, eli olet oikeassa:

    JOKA VIIDES PAHOINPITELY ON ULKOMAALAISTAUSTAISEN TEKEMÄ.

    Ihan hyvä edustus siltikin pieneltä väestönosalta, vaikkei siltikään yhtä hyvä kuin mamujen osuus raiskausrikoksissa..

    Äänestä

Luettu on ei suiva--------i kerennyt poistaa. Totuus riipii suivakin persettä näin se on.

Äänestä

persuporukoissa on pajon juoppoja, työttömiä akanhakkaajia ja sosiaalipummeja

Äänestä
  • Niin on. Ihan resupellejä ovat. Hirvee haju ja meteli lähtee rasistijunteista.

    Äänestä

  • Mahtavaa argumentaatiota. Näin rakennetaan maailmaa.

    Äänestä

Ei niin hirveä kun pieniä räkänökka antifantteja, jotka on olevinaan niin kovaa jätkää. Rätti on turvan eessä kun ei uskalleta turpaa paljastaa, sattuu vielä äiti tunnistamaan, eikä syötä sitten puuroa pikku lusikalla.

Äänestä

On otettava huomioon lähtömaa. Itä-aasialaiset ja Länsi-Euroopssa tulleet lienevät vähemmän rikollisia kuin suomalaiset.

Äänestä

Ilmoitukset eivät kerro totuutta esim. natsihorot ovat tehneet lukuisia vääriä ilmiantoja, kun ovat kännissä heränneet vittutulessa. Vain tuomiot merkitsevät.

Äänestä
  • Linkki tietoosi????

    Äänestä

  • Joo. Kaikki uskoo.

    Äänestä

Ulkomaalaisten tekemiä murhia on suomessa korkea määrä. Pahoinpitelyjä ja varkauksia, raiskauksia ja vaikka mitä.
Jos ne on kotimaassaan syntyneet puukko kädessään, niin se on ja pysyy myöhemminkin kädessä.
Tappajaksihan ne on syntyneet. Eihän tiikeri mihinkään juovistaan pääse.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tyutyuuyt kirjoitti:

Lue ennen kuin postetaan taas:

Esimerkiksi vuonna 2016 Suomalaistaustaisten pahoinpitelyjä kirjattiin yhteensä 11808, ulkomaalaisten tekemiä pahoinpetelyjä tehtiin 3006. Joka neljäs pahoinpitely on ulkomaalaistaustaisen tekemä.

Pahoinpitelytilastoista selviää erikoinen asia. Suomalaistaustainen on pahoinpidellyt ulkomaalaistaustaista vuonna 2016 645 kertaa, kun taas ulkomaalaistaustainen suomalaistaustaista 1159 kertaa. Ulkomaalaistaustainen on myös pahoinpidellyt ulkomaalaistaustaista vuonna 2016 1847 kertaa.

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/03/23/tilastokeskus-julkaissut-selvityksen-ulkomaalaisten-rikoksista-kasvua-joka-saralla/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu