Kaipaatko markka-aikaa?

Kymmenellä markalla sai aikamoisen pussin irtokarkkeja, eikä pommivyö kuulunut Suomen kansallispuku valikoimaan. Voi niitä aikoja.

:).

12

267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olihan Suomi aika "harmaa", mutta monet asiat olivat silti mielestäni paremmin. Toisaalta ihmismielellä on jännä taipumus haikailessaan nostaa esiin vain hyviä muistoja ja työntää huonot syrjään. Aika kultaa muistot.

    • j.penni

      kaipaan kyllä markkaa, mutta en sitä aikaa.

      • Olisihan se kieltämättä kivempi saada kuukaudessa palkkaa kymmeniä tuhansia, tuhansien sijaan. Hinnat kuusinkertaistuivat euron myötä. Lisäksi joku unohti mainita, että Eurostoliittoon mentäessä myös työmarkkinat yhdistyvät, joka tarkoittaa pitkässä juoksussa Suomen palkkatason mukautumista halvempien maiden tasolle.

        Henkilökohtaisesti en keksi yhtäkään hyvää asiaa, joka on seurausta eurosta. Lohdullista kuitenkin lienee, että Euroopan unionin kohtalo tulee olemaan sama kuin esikuvallaan Neuvostoliittolla.


      • Sulanutvalutta
        Onnii kirjoitti:

        Olisihan se kieltämättä kivempi saada kuukaudessa palkkaa kymmeniä tuhansia, tuhansien sijaan. Hinnat kuusinkertaistuivat euron myötä. Lisäksi joku unohti mainita, että Eurostoliittoon mentäessä myös työmarkkinat yhdistyvät, joka tarkoittaa pitkässä juoksussa Suomen palkkatason mukautumista halvempien maiden tasolle.

        Henkilökohtaisesti en keksi yhtäkään hyvää asiaa, joka on seurausta eurosta. Lohdullista kuitenkin lienee, että Euroopan unionin kohtalo tulee olemaan sama kuin esikuvallaan Neuvostoliittolla.

        Otappa huomioon palkkakehitys ja hintojen nousu. Ei hinnat lähellekkään kuusinkertaistunut kaikissa, korkeintaan ihmisten mielikuvissa ja työsuorituksissa .Ruoan hintahan laski kun euroon mentiin. Moni asia on nyt halvempaa kuin markkaaikana. En kaipaa markkaa, epävakaata valuuttaa. Vanhoja aikoja kaipaan. Nykyrahassa euro suhteessa markkaan on 1€/5.06 mk.


      • Sulanutvalutta kirjoitti:

        Otappa huomioon palkkakehitys ja hintojen nousu. Ei hinnat lähellekkään kuusinkertaistunut kaikissa, korkeintaan ihmisten mielikuvissa ja työsuorituksissa .Ruoan hintahan laski kun euroon mentiin. Moni asia on nyt halvempaa kuin markkaaikana. En kaipaa markkaa, epävakaata valuuttaa. Vanhoja aikoja kaipaan. Nykyrahassa euro suhteessa markkaan on 1€/5.06 mk.

        Esimerkiksi kilo konetiskiainetta irtosi kymmenen vuotta sitten 2,67 eurolla. Nyt siitä saa pulittaa 8,06 euroa. Kahvipaketin sai maaliskuussa 2002 2,41 eurolla. Nyt sen saa 4,38 eurolla. Hinta on noussut 82 prosenttia. Kananmunat (sikäli kuin niitä edes kaupoista saa) ovat kallistuneet 74 prosenttia kymmenessä vuodessa. Lottorivi maksoi vuonna 2002 0,60 euroa. Nyt se maksaa euron. Hintaa on tullut lisää 67 prosenttia. Yhtä paljon on kallistunut vakiorivi. Vertailu vuodelta 2012.

        Mikä oli halvempaa markka-aikana? Asumisesta ruokaan, kaikki on kallistunut suhteessa enemmän siihen mitä palkat ovat nousseet.


    • oravannahkamies

      Kaipaan oravannahka aikaa.

      • Oravat eivät.


    • lälläperSeet

      Rasvapommivyö(tärö) kuuluu nykyisin lähes jokaisen perSun vyötärölle. Mitään uutta ei siis ole tapahtunut pommirintamalla markka-aikaan verrattuna. Sossutuet riittävät kuitenkin nykyisin paremin kaljaan, sipseihin, jätti-limuihin ja jätti-karkipusseihin. Siis kaikkeen mitä perSu tarvitsee elääkseen yltäkylläistä ja laadukasta elämää. Niillä jaksaa vihapuhua.

      • Miksi oletat kaikkien olevan heti Persuja, jos esittää kritiikkiä suurta ja mahtavaa Eurostoliittoa kohtaan tai kritisoi maahanmuuttopolitiikkaa? Henkilökohtaisesti olen nojaillut aina vasemmalle, mutta alan kallistumaan pakon edessä muualle.


      • moSSen_haju
        Onnii kirjoitti:

        Miksi oletat kaikkien olevan heti Persuja, jos esittää kritiikkiä suurta ja mahtavaa Eurostoliittoa kohtaan tai kritisoi maahanmuuttopolitiikkaa? Henkilökohtaisesti olen nojaillut aina vasemmalle, mutta alan kallistumaan pakon edessä muualle.

        PerSut ovat äärivasemistolaisia. Stalinisteja. Hitleri olisi kaasutanut nuo mongoolit, mutta Stalinille perSut olisivat kelvanneet eliitiksi karvoineen paSkoineen.


      • Kaikenlaiset ääriliikkeet ja ajattelumuodot ovat tyypeille, jotka tykkäävät lokeroida ihmisiä. He eivät kykene itsenäiseen ajatteluun, joten heitä on helppo käyttää hyväksi muiden toimesta. Hyödyllisiä hölmöjä.


      • jostarkastelet
        moSSen_haju kirjoitti:

        PerSut ovat äärivasemistolaisia. Stalinisteja. Hitleri olisi kaasutanut nuo mongoolit, mutta Stalinille perSut olisivat kelvanneet eliitiksi karvoineen paSkoineen.

        puolueita tarkemmin et tule löytämään eroja kuin nimessä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      62
      1008
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      330
      965
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      822
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      703
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      97
      624
    6. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      25
      612
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      47
      604
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      590
    9. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      14
      578
    10. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      67
      570
    Aihe