Perussuomalaisuus kovassa nosteessa

Ainakin Lappajärvellä perussuomalaisuus on kovassa nosteessa. Perinteisiä arvoja, isänmaallisuutta ja kristillistä elämänasennetta halutaan vaalia.
Ilmianna
Jaa

54 Vastausta



Mahdollisuus päästä jopa suurimmaksi puolueeksi
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Lappajärvi on ollut vahvasti keskustalainen kunta, mutta kaikki on mahdollistakin. Parin viime vuoden aikana on perussuomalaisuudelle ollut muuten selvää kysyntää. Se on näkynyt vaalituloksissakin. Mutta minusta tuntuu, että perussuomalaista politiikkaa on harjoitettu myös keskustassa. Se taas voi vähentää PS-puolueen kannatusta. Monikulttuurisuus-ideologiaa pidän pitkällä tähtäyksellä vaarallisena yhteiskunnallemme.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
rantapanta kirjoitti:
Lappajärvi on ollut vahvasti keskustalainen kunta, mutta kaikki on mahdollistakin. Parin viime vuoden aikana on perussuomalaisuudelle ollut muuten selvää kysyntää. Se on näkynyt vaalituloksissakin. Mutta minusta tuntuu, että perussuomalaista politiikkaa on harjoitettu myös keskustassa. Se taas voi vähentää PS-puolueen kannatusta. Monikulttuurisuus-ideologiaa pidän pitkällä tähtäyksellä vaarallisena yhteiskunnallemme.
Kyllä tämä Lappajäven yhteiskunta totisesti vaarantuu, jos joku junantuoma tai muu eksynyt tänne vahingossa hairahtaa. Pitäs asettaa kunnan rajoille hälytyspartiot, että osataan mennä ajoissa kellariin piiloon,
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Olemme jo pitkään seuranneet tyytyväisinä perussuomalaisten hyvää tilannetta Lappajärvellä.
Tämän takia kutsumme Lappajärven perussuomalaisten johdon perjantaiksi Helsinkiin Tähtitorninmäelle, jossa jaamme johtajille henkilökohtaiset palkinnot ansioistaan ! Omat rasvat mukaan.
Ilmianna
Jaa
Tuntuu, että perussuomalaiset ajaa parhaiten maaseudun ja vähävaraisten asioita Suomessa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Totta. Juudas sipilä ajaa sukunsa ja matujen asiaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Perinteet kunniaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Myös tuulivoimaa vastaan. https://www.perussuomalaiset.fi/
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Uskoakseni perussuomalaisten kannatusta lisäävät yritykset pystyttää tuulivoimapuisto ja tännekin pesiytynyt halu poistaa kaikki kristillisyyteen liittyvä ympäriltämme.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kun oikein syvällisesti ajattelee, niin tuulivoimaa ei pitäisi Lappajärvelle rakentaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Jos Kansan mielipide sivuutetaan kuten vastaanottokeskusasiassa tai tuulivoima-asiassa tai joulujhlien lopettamisessa, on avian varmaa että perussuomalaisten kannatus nousee.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Persut eivät ole kansa vaan itsensä nurkkaan ajanut alle 10 % kannatuslukemiin pudonnut ryhmittymä, jonka mielipiteillä ei enää ole mitään erityistä merkitystä kuten ei tyhjänpäiväisellä suunsoitolla yleensäkään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mutta terroristeista, ja raiskareista+ Jihadisteista tykkäät. No, äänestä vaan jatkossakin kepua tai vihervassareita.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mutku mun mielestä terroristit on hyödyksi ja kivoja. Ei niitä saa häiritä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kyllä asia on niin etten minä ainakaan halua olla missään tekemisissä perussuomalaisten kanssa. Aika outoja kommentteja antavat.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Mitä kommentteja terroristien puolustajat sinulle antavat ?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Täällä täytyy tai saa olla tekemisissä. Jos siis haluaa asua täällä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
On hyvä että perussuomalaiset ajaa meidän asioita onpa tarjolla huippu presitenti Laura Huhtasaari parempaa ei suomesta löydy se on saletti
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Ehdokkaita ei pitäisi asettaa pelkästään pelleilytarkoituksessa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Presidenttiä vaihtamalla ehkä moni asia korjaantuu, mutta perussuomalisuus nostaa kovasti päätään järvellä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Ei tuulivoimaloita.
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
PeruSsuomalaiset kovassa nousussa. Kävivät kaikki kolme hakemassa virosta täyden hiacellisen kaljaa ja viruvalgeeta. No ei perSujen nousu kauaa kestä. Lasku tulee pikemmin kun uskovatkaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Iltasanomat tänään. Persujen pesänjaosta on nähty vasta ensimmäinen näytös.s
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Vai on????
Ilmianna
Jaa
Lappajärvellä sataa meteoriitteja yhä. Ei ne enää toista järveä saa aikaan, mutta päähän jysähtäessä voivat panna äänestämään persuja tai sinituhnuja. Onneksi niitä putoaa vähän.
Ilmianna
Jaa
Hyvä, että joku muu kuin kepu olis nosteessa, vaikka persut. En kuitenkaan usko että mikään muuttuu. Kepu jyrää ja järkiporukka nostaa kytkintä, kunta kuihtuu kepun jäsenkirja kourassa olemattomiin. Millä tänne saataisiin Kepulle kunnon vastavoima? Kauhavallakin esim kokoomus siihen vissiin kykenee, meillä ei mikään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Kepun toiminta vastaa ihan mafian toimintaa!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Totta, Lukekaas mv lehdestä sipilän touhuista.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Monet paluumuuttajat ovat perussuomalaisia.
Ilmianna
Jaa
Huhtasaaresta seuraava presidentti!!
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Mietinpä miksi?
Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Kahvipöydässämme tänään enemmistö liputti perussuomalaisuuden puolesta.
Ilmianna
Jaa
Nousee kuin entisen miehen eläke.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kannatus hipoo jo hiuksia,
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Politiikka on politiikkaa ja oikea elämä on jotain muuta. Poliittinen muisti ei ole vuotta pitempi.
Ilmianna
Jaa
Tuorein puolueiden kannatustutkimus kertoo samaa. Perussuomalaisten kannatus lisääntyy valtakunnallisestikin.
Ilmianna
Jaa
Oikealla asialla!!
Ilmianna
Jaa
Onko yhä?
Ilmianna
Jaa
Eihän persuissa ole kuin juoppoja,näyttää niillä siihen rahaa olevan.
Ilmianna
Jaa
Kovat oli pikkujoulutkin eduskunnassa
Ilmianna
Jaa
Persut näyttää kansalle mallia ,miten joulua vietetään. Ei sillä kannatus nouse.
Ilmianna
Jaa
jolujuhuhulat koplonti ja väkishipushaminen kunian. neon persusharvoja.
Ilmianna
Jaa
Syrjäiset ja taantuvat seudut, joissa palvelut kaventuvat. Tuttua juttua.
Ilmianna
Jaa
9,5% äänistä sai Huhtasaari Lappajärvellä.
Ilmianna
Jaa
Saa nähdä miten käy!
Ilmianna
Jaa
Niinpä tuo näkyy olevan. Kansanedustaja Juvonen tulee huomenna puhumaan Nissiin.
Ilmianna
Jaa
Kuinka monella on vielä ajokortti jotka käyvät kirpparin kahviossa kylänasioista setvimässä? Ei sen puoleen eihän sitä kortilla ajeta! Itselläni ei ole ollut vuosiin!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Mitä kyselet! Eikö se ole jokaisen oma asia!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen.
Ilmianna
Jaa
Viisaat tekee oikeita valintoja.
Ilmianna
Jaa
Seuraavissa vaaleissa äänestän joko perussuomalaisia tai sinisiä.
Ilmianna
Jaa
Ei se paljon aattele joka persuja äänestää.
Ilmianna
Jaa
Uusi
Äänestän vasemmistoa . He ovat ainoita, jotka nykyään ovat köyhien puolella
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Uusi
vihervasurit on kaikkein huonoin vaihtoehto
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Perussuomalaisuus kovassa nosteessa

Ainakin Lappajärvellä perussuomalaisuus on kovassa nosteessa. Perinteisiä arvoja, isänmaallisuutta ja kristillistä elämänasennetta halutaan vaalia.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta