Ateisti, voitko todistaa rakkauden olemassaolon?
Pyydän todisteita!
Anja
391899
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
>> Ateisti, voitko todistaa rakkauden olemassaolon? >>
Todistaa ?
Valitettavasti tunteita tai juuri mitään muutakaan korvien välissä kimmahtelevaa ei voi 'todistaa', jokaisella on oma käsityksensä siitä mitä pääkopassa (tai 'sydämessä') tapahtuu.
Olet kuitenkin oikealla palstalla kysymyksinesi. Kun täällä puhutaan rakkaudesta, silloin myös tarkoitetaan rakkautta, ei pelkoa tai mielivaltaisuutta (trollit ja provoilijat tietysti puhuvat mistä milloinkin, omien käsittämättämien 'sääntöjensä' mukaisesti).
Mitenpä todistat oman rakkautesi, näin netin välityksellä ?
rakastan, olen ainakin joskus rakastanut, joten rakkautta on olemassa. Lisäksi olen ateisti.
Se on siinä. Mutta epäilen että tarkoitat jotain muta?!
Ei ollut objektiivinen todistus. Mistä siis varmuus rakkauden olemassaolosto, kun olet vielä ateisti?
...tunne. Sitä ei voi syödä eikä juoda, eikä kukaan voi koskaan tietää, miltä rakkaus toisesta tuntuu (tai tunteeko tämä sitä). Ja koska rakkaus on tunne, ei enempää eikä vähempää, ainoa todiste sen olemassa olosta on se, että rakastaa ja tuntee saavansa vatarakkautta. Minä rakastan esimerkiksi miestäni ja parasta ystävääni. Näin ollen rakkaus on olemassa. Objekstiivista todistetta et voi saada, koska sakkaus on subjektiivine kokemus.
Miten sinä todistaisit rakkauden olemassa olon objektiivisesti? Mikään Raamattuun/uskonnolliseen kokemukseen vetoaminen ei käy. Olen lukenut Raamatun, enkä löytänyt sieltä rakkautta. Jos sinä löysit, on sekin vain subjektiivinen todiste. Sinänsä täysin pätevä, mutta subjektiivinen.
että se siitä.
Jumalakin on subjektiivinen. Objektiivisesti olematon. Tämä on juuri se mitä uskovaiset eivät älyllisessä epärehellisyydessään ("hengellisessä laiskuudessaan") suostu hyväksymään.
"Ei ollut objektiivinen todistus."
Niinpä ei siis Jumalan olemassaolonkaan todisteeksi riitä se, että joku väittää sydämessään sen tietävänsä. Ja koska muunkaanlaisia todisteita ei ole, ei Jumalan olemassaolosta siis ole todisteita lainkaan.
"Mistä siis varmuus rakkauden olemassaolosto, kun olet vielä ateisti?"
Miksi ateistin todistusvoima olisi erilainen kuin jonkun muun? Ja jos se olisi erilainen, eikö sen pikemminkin pitäisi olla parempi kuin uskovan, joka väittää olevaksi sellaista josta ei ole todisteita.
Mistä minä tietäisin rakkauden olemassaolon ?
Tässä on vähän analyysia englannin koodikielellä:
http://www.bbc.co.uk/science/hottopics/love/
Valaiskoot järjen valo polkuasi
Jason Dax
Linkkisi ei vakuuttanut. Ei tuntunut kovin kattavalta analyysiltä.
Siunauksia ja järjen valoa sinulle,
ystäväsi Evelina
Tunnepuolen juttuja ei voi todistaa luonnontieteen menetelmin, ainakaan vielä.
Vaan vähät siitä. Kun on kokemuksia rakkaudesta, voi sen olemassaolosta vakuuttua.
Minulla on kokemuksia siitä, että olen saanut rakkautta vanhemmiltani, puolisoltani, ystäviltä ja joiltakin kylänmiehiltäkin.
Toivottavasti olen myös itse sitä kyennyt jakamaan eteenpäin. Tähänhän liittyy periaatteellinen lainalaisuus, että jos rakkautta saa, sitä voi vasta sitten jakaa eteenpäin.
Selvyyden vuoksi sanottakoon, etten tarkoita mitään romantiikkaan viittaavaa, vaan sitä itseänsä.
Tätä rakkautta on kahta lajia: feminiinistä (kaiken hyväksyvää) ja maskuliinista (ihmiseen uskovaa). Näiden kahden seoksena sekä miehet että naiset sitä ympäristöönsä säteilevät, jos kykenevät. Niin, tietenkin tarvitaan lisäksi ihmisten kesken runsaasti yhteistä aikaa ja läsnäoloa toiselle. Viimemainittu tosin taitaa olla hupeneva luonnonvara, joten ei oikein hyvältä näytä.
>>Uskot siis rakkauteen.>Mikset voi olla vakuuttunut myös Jumalan olemassaolosta? Eräs tunnettu kirja toteaa Jumalan olevan rakkaus.
Niinpä. Jumalaa ei pidäkään yrittää todistaa luonnontieteellisin menetelmin. Se joka tuntee Jumalan olevan olemassa, uskoo siihen. Minä en tunne.
Minä tunnen, että rakastan ja tunnen, että minua rakastetaan. Rakkaus on siis minulle olemassa. Jos Jumala on rakkaus, niin sitten ehkä annamme vain asialle eri nimiä. Se, että uskon rakkauteen, ei kuitenkaan saa minua uskomaan luomiseen, rukoilemaan, käymään kirkossa tai uskomaan, että olisi olemassa jokin korkeampi voima, kaikkivaltias tai iänkaikkinen elämä taivaassa. Siksi minusta rakkaus ja Jumala eivät ole yksi yhteen. Minulle rakkaus on tosi, Jumala satu, johon en voi uskoa.
vaikka tunnekokemuksen fysiikkaa voitaisiin selittää ei sillä ole mitään tekemistä subj.kokemuksen kanssa.Koska kokemus on subjektiivinen.
Olepa ooginen ja mene vielä päättelyssäsi hiukan pidemmälle.
Rakkaus voi olla joillekin jumala, mutta jumala (jota ei ole) ei tietenkää voi olla rakkaus.
On omistamisen halua, voit esim rakastaa jotain esinettä/ihmistä ja sen menettäminen aiheuttaisi sinulle suurta surua.
Miksi juuri ateistin erityisesti pitäisi todistella rakkauden olemassaolosta? Vai oletko kenties kysymässä samaa muiltakin palstoilta? Joukko riippuvuuksia voidaan listata ja "rakkaus" lienee niissä mukana.
-narsismi
-kateellisuus
-seksuaalisuus
-nautinnot
-ahneus
-jne...
tottakai rakastan kumppaniani ja poikaani...se on kiintymystäni heihin, todellisiin ihmisiin rinnallani! "Olemattomalle"..ei minulla ole mitään tunnetta, ett se siit=))
Uudessa tieteen kuvalehdessä on siitä ihan juttukin. Pariuskollisuus on pitkälle kiinni yhdestä hassusta hormonista. Rakastuminen ja vasikanrakkauden piina ovat vain keinoja päästä lisääntymään. Rakkaus taas on aivo- ja hormonitoiminnasta.
Näin rakkaus ilmenee fysiikassamme ja ruumistamme voi huijata kemialla.
Mutta koska olen ihminen elän tuon järjestelmän varassa,vaikka tiedänkin sen olemassaolosta.
Yritäppäs todistaa,että Rakkaus olisi jotain "suurempaa" tai "Jumalalta lähtöisin"
Tuo kuuluu ihastumiseen, mikä kestää pari vuotta, sitten pariskunta ovat usein liian laiskoja eroamaan tai se mitä "sanotaan rakkaudeksi" muuttuu syväksi toveruudeksi ja ystävyydeksi. Tutun kanssa on helppo olla.
En puhuisi rakkaudesta ollenkaan samassa yhteydessä parisuhteen kanssa. Paitsi tietysti, tottakai jos parisuhde toimii, haluaa että toinen on onnellinen. Se on rakkautta.
Mutta mitä mieltä olette esim. Veikko Hurstista, tai muista jostka haluavat auttaa vähäosaisia. Tietysti voidaan ajatella että heillekin se on aivokemiallinen toiminto, hyvä teko, se että näkee onnellisen hymyn, tuo hyvän mielen. Eli itsekäs takaajatus tuossakin takana.
Oikea rakkaus on jotain suureempaa, täysin pyyteetöntä, mietitäämpa sitä?
No niin... Annappas kun arvaan, minun kuuluu sanoa ettei rakkautta pysty todistamaan ja sinä vastaat jumalan olevan samalla tavalla todistamaton mutta havaittavissa?
Tuotan pettymyksen ja vastaan eritavalla. Rakkaus on tuntemus, siinä missä usko jumalaankin. En epäile sinun uskoasi yhtään sen enempää kuin epäilen rakkauden tunnettakaan. Täysin toinen asia on, onko olemassa sitä kohdetta johon uskot.
Tuntemuksenahan rakkaus on havaittavissa samalla tavalla kuin muukin ihmisen aivotoiminta, sähköaktiivisuutena aivoissa. Saadaksesi henkilökohtaisen vakuutuksen asiasta voit soveltaa kuuluisaa ajatusta: ajattelen, olen siis olemassa.
Rakkaus, kuten kaikki kauniit tunteisiin liittyvät asiat, menevät pilalle, jos ne saisi sanoin kiinni. Tunteet kuuluvat paljolti irrationaalisen kokemuksen piiriin. Ne tuottavat myös vääriä ja virheellisiä tuloksia, kuten perusteetonta epäluuloa ja sokeaa uskoa hullujen retoriikkaan.
Jos vain määrittelet ensin, mitä rakkaus on.
tässä rakkauden määritelmät: Eros on sellaista, johon jo nimikin viittaa; siis miehen ja naisen välistä rakkautta.
Filia taasen kuvaa ystävyyttä; voi olla miehen ja naisen, tai myöskin samaa sukupuolta olevien keskinäinen ystävyys.
Mutta kun puhutaan agapeesta, niin se on vapaa näistä molemmista, ja on Jumalan rakkauden ominaisuus; joka ilmenee myöskin uudestisyntyneissä Jumalan lapsissa, joskin vajavaisena.
Vaikka monelle ateistille Raamatun tutkiminen lienee vähemmän kiehtovaa, niin kannattaisi kuitenkin katsoa 1.Korinttolaiskirjeen 13. luku, sekä VT:n Korkea Veisu; nämä miel 33/38 käännöksestä.
ihan alkukielellä (en tiedä onko 33/38 käännös sitäkin parempi..) ja kyllä siinä kuvataan niin fyysistä rakkautta kuin olla ja voi. Oletan ettei millään käännöksellä saada tätä seikkaa peitettyä vaikka yritystä on kyllä ollut. Paavali -ikuinen vanhapoika- kreikkalaiskaupunkien kasvatti oli asia erikseen -hänen tekstejään en kommentoi.
Laulujen laulu on erinomaista eroottista proosaa.
Toisaalta Raamattu on kokolailla hyvä kirja muutenkin.
Alussa oli mies ja nainen jotka varastivat hedelmän ja jäivät kiinni ja rankaistiin,sitten niiden poika tappoi veljensä ja nai sisarensa.
Sitten tuli sade rankka ja laivailu oli hyvä asia. Sateen päätyttyä keksittiin viina,rakennettiin iso torni ja poltettiin Sodoma ja Gomorra. Tyypit juotti isänsä känniin ja raiskasivat tämän. Kaksi kertaa.
Myöhemmin veli petti veljensä ja se oli ihan hyvä asia. Työtä tehtiin ja saatiin vääriä vaimoja,mutta se ei estänyt lasten hankintaa.
Sitten vääriä vaimoja jakanut petettiin ja sekin oli hyvä asia.
Myöhemmin Unennäkijätyyppi suututti veljensä,joutui orjaksi joutui vankilaan,josta hän nousi faraon shamaaniksi.
Tuli katovuodet.
Sitten tuli äijä kaislakorissa ja pelasti kaikki.
Annettiin paljon tyhmiä lakeja vuoren juurella ja muutenkin,pistettiin paaluja pään läpi,naiset pudottivat tiiliä,äijä putosi kuiluun keskeytetystä yhdynnästä,valloitettiin hunajaiset maat itselle pitkän eksymisen jälkeen,monta filistealaista tapettiin aasin leukaluulla,puhuva aasi ei ihmetyttänyt israelin miestä,meikkihirviö pudotettiin tornista,profeetat ennusti pahoja ja pahoja tapahtui ja paranemisia kanssa,Jumala valitsi pahan kuninkaan,mutta linkoprinssi oli kiva. Joku kävi leijonan luolassa ja muutama mies joutui uuniin ilman että mitään kävi.
Lopuksi sen alussa mainitun puutarhan(sen jolta omenia vietiin) omistajan miehen poika teloitetaan eriskummallisissa oloissa.
Ja mikä oli kirjan opetus?
Olehhan kiltisti että pääset paratiisiin paijaamaan leijonia!!
Mahdotonta, ateistille. Olen täältä oppinyt, että ateistilla ei ole arvoja, tunteita eikä moraalia. Ne ovat asioita, jotka on monopolisoitu uskoville. Ja vielä tarkemmin, ne ovat kristittyjen yksinoikeus.
Jos yrittäisin väittää, että rakkaus on jotain, jota olen kokenut, huutaisivat kaikki uskovat, että se on harhaa, ei ateisti voi mitään tuntea.
uten provossani heitin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000006622742
Linkistä löytyy testi,jossa havaittiin,että ateistit ja uskovaiset tekevät yhtä todennäköisesti rikoksia.
Huomatiin myös,että keskimäärin ateisti auttaa hädänalaista useammin kuin uskova.
Eli "moraalius" ei tule ylhäältä:ateisti noudattaa lajityypillistä käyttäytymistä ja auttaa hädänalaista ihmistä jopa todennäköisemmin kuin farisealaista ylemmyydentuntoa kokeva uskova.
(luulen että ero syntyy juuri tästä osasta,normaali uskova varmasti auttaa saman verran kuin ateistikin.)
...hokemaan olen usein törmännyt. Jotkut uskovat eivät millään suostu tunnustamaan, että tosiasiassa me kaikki olemme aika saman laisia. Kaikilla (paitsi ehkä psykopaateilla tms.) on moraali, jokin käsitys oikeasta ja väärästä sekä kyky tuntea kiintymystä ja rakastaa. Piste.
Ateistilla on omatunto ohjeenaan, uskovalla raamattu jota se tulkitsee kulloisen järjen mukaan. Kummankohan moraali on korkeampi!
siis uskova tekee sääntöjen mukaan koska niin käsketään , ateisti koska pitää itse sitä oikeana.
Kummanko moraali onkaan korkeampi;)
Oikeasti kaikki tekevät niin kuin katsovat oikeaksi, uskovat vain perustelevat omia tekojaan uskonnolla, Raamatulla yms.
ateistin moraali on vain suhteellista.
Ateistin maailmankuvassa ei ole hyvää eikä pahaa. Ateistin mielestä murha voi olla hyvä, ja rakkaus voi olla paha, tai päinvastoin, koska kaikki on vain suhteellista. Ateistilla ei ole mitään perusarvoja, ei etiikkaa ei moraalia. Kaikki on hyväksyttyä, sallittua ja suositeltavaa. Koska ateisti kieltää hyvän ja pahan olemassaolon, hän ei voi tehdä hyvää, mutta ei myöskään pahaa, eli hän ei todellisuudessa voi tehdä yhtään mitään.
Ateismi johtaa moraaliseen arvotyhjiöön, jossa millään ei ole mitään merkitystä. Ja koska ateisti uskooo että kaikki on vain suhteellista, ekä millään ole mitään arvoa eikä merkitystä, ateisti on vain olemassa, ajelehtii vailla suuntaa ja päämäärää, turhautuu entistä enemmän, ja kokee kaiken tyhjänä, turhana ja tarkoituksettomana, ei Elä lainkaan.
Ateismin tunnusmerkit: Turhuus, arvottomuus, välinpitämättömyys, tarkoituksettomuus, merkityksettömyys, toivottomuus, apatia, fatalismi, depressio, lamaannus, tyhjyys.
Ateistin tunnuslause: "Kaikki on turhaa, kaikki tyhjää, kaikki on ei-mitään"
Ai, mitenkö tiedän?
Olen itse ateisti.
Normaalijärkinen, empaattisen ateisti imee jo äidinmaidossa tai tajuaa viimmeistään hyvän kotikasvatuksen kautta, mikä on oikein ja väärin ja tietää, että esim. tappaminen ja muiden huono kohtelu ei ole hyväksyttävää.
Kas kun ateistikin oppii nopeasti ihmisyhteisöjen peruslain: sinua itseäsi kohdellaan niin kuin sinä itse kohtelet muita. Tätä voisi kutsua vaikka vastavuoroisuuden laiksi. Ei näitä arvoja tarvitse ulkopuoleltamme meidän jumalaan uskomattomien eikä ateistien kalloon paukuttaa
Noita muita väitteitäsi ei voi kommentoida muuten kuin toteamalla, että puhu vain omasta puolestasi. Älä yleistä idioottimaisia ja perättömiä kaikkia ateisteja ja jumalaan uskomattomia koskemaan.
Ateisti voit olla, mutta aika ajattelukyvytön olet, kun et ole pystynyt hahmottamaan itsellesi elämässäsi sinulle hyvää tuovia arvoja. Ajattelemaankin voi oppia, ainakin kannattaa yrittää.
PS. Todennäköisimmin kirjoituksesi on jonkin umpiuskovan provo. Onneksi suurin osa teistä ei ole noin mustavalkoisia itsensä ylentäjiä.
PPS. Depressio ja syvä masennus, joita ajatuksesi kuvastavat, on nykyään hoidettavissa oleva sairaus. Hae apua lääkäriltä tai hankkiudu jonkin uskonlahkon jäseneksi. Molemmista on sinulle todennäköisesti suuri apu.
Ateisti uskoo/tietää/olettaa, ettei mitään jumalaa ole olemassa. Se on tuon sanan ainoa sisältö. Kaikki tuo muu surullinen synkistely on vain sinun henkilökohtaisesta arvottomuuden tunteestasi johtuvaa (tai sitten se on provo).
Lakatkaa jo ihmiset liittämästä ateismi-käsitteeseen piirteitä, joita siinä EI OLE! Ei meitä ateisteja ole yhdestä muotista valettu. Sanomastasi juuri mikään ei sovi esim. minuun.
rumpy pumpy"
Uskonnolla ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa, sillä se luimuttaa rakkauden sanomaan vaatimuksia siitä, millaista se rakkauden tulee olla. Itsekästä.
kristillinen Rakkaus on epäitsekästä, ja täysin pyyteetöntä.
No miksi se sitten esittää niin paljon vaatimuksia? Ei sellainen ole pyyteetöntä. Kristinusko ei ole rakkaudesta kuullutkaan. Tulee enemmänkin mieleen joku Taru Sormusten Herran Klonkku. Inhottavaa.
Tiettyjä tunteita ja niiden ilmaisemisen tapoja kutsutaan kielessämme rakkaudeksi. Ei siinä sen kummempaa.
Rakkaus toiseen ihmiseen, viisauteen, harrastukseen, luontoon... Rakkaus pitää elämää yllä.
Rakkaus ja viha, elämä ja kuolema ovat todellisia voimia. Pulmallista on, miksi niihin halutaan tunkea mukaan juuri yhden ja oikean uskonnon jumala/jumalat.