Mielestäni Suomi kantaa noin 1/5 osavastuun Leningradin saarron siviiliuhreista. Siis yli 100 000.
Suomen vastuu Leningradin uhreista?
Suomen.sotarikokset
1394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Totta ja voi olla, ettei edes riitä. Suomalaiset on tappaneet enemmän venäläisiä siviileitä jo pelkästään 1941-1944, kuin Venäjä tai NL koskaan suomalaisia edes yhteensä.
Valettaa ja voi sanoa, ettei yhtään!
Neukkut olisuivat vallan hyvin voineet evakuoida "elämän tien" kautta hiljaksiin vaikka koko Pietarin siviiliväestön! Autot kulkivat tyhjinä takaisin!
Stalin oli kyyninen siviiliväestön suhteen! Esim. Stalingraadin siviilit jätettiin kaupunkiin keskelle taisteluja!
Suomen historian suurimpana joukkomurhana voidaan pitää bolsevikkien liittolaisineen ja seuraajineen 1917-47 suomalaisia vastaan käymää hävityskampanjaa kaikkine osioineen, eli kansalaissotaa, vainoja Venäjällä ja toista maailmansotaa. Näissä sai surmansa yhteensä vähintään 220 000 suomalaista vain 30 vuodessa. Mukana ovat siis myös inkerin- ja amerikansuomalaiset.
Naurettavin väite mitä olen lukenut. Se elämän tie kulkee aika läheltä sitä kaupunkia Vsevoložskia missä Nokian renkailla on tehdas. Ei se mikään moottoritie ollut mikä vei Laatokalle ja mistä sitä tavaraa tuotiin Leningradiin. Kuinka monta ihmistä luulisit päivässä kuljetetun. Ja Titaniciako siellä odottettiin kuljettaakseen vaikka tuhat kerralla ja minne. No sisämaahan tietenkin. Minä odotinkin jo että koska sitä aletaan syyttämään kommunisteja noista siviilien nälkäkuolemista. Mannerheim vihasi kommunisteja ja varmaan suurin osa täälläkin olijoista vihaa heitä. Menee ehkä jokunen vuosi kun kansat taas muuttuvat enemmistönä jonkinlaisiksi sosialisteiksi. Toivottavasti ei kansallissosialisteiksi. Vaikka ei siinä mitään, jos jokainen pysyy oman maansa rajojen sisällä. On se hirveetä kun sosialistit tappelevat ja vihaavat toisiaan kun eivät löydä yhteistä säveltä. Onneksi on tää internet niin voi laukoa päästään kaikenlaisia totuuksia ja miksei myös valheita. Mutta aika kahtia jakautuneita mielipiteitä täällä lentelee. Mutta hyvä niin. Ei haukku loukkuu tee ellei halol päähä lyö. Hitler oli sata kertaa mulkumpi kuin Stalin, vaikka mulkku sekin oli. Ei voi sanoa ajopuu teoriaksi sitä jos Suomi ei tehnyt mitään välttääkseen jatkosodan. Kyllä se karjalakin oltaisiin Suomeen taas liitetty kun Hitlerit olisivat kaikista maista tapettu ja kansat saatu rauhan tielle. Ei se niin yksinkertaista kylläkään ole. Mutta Saksa olisi hävinnyt aikaisemmin sodan jos Suomi ei olisi liittynyt sen rinnalla hyökkäämään Neuvostoliittoon ja nyt kun on tullut ilmi niin suomalaisten piti olla mukana Leningradin tuhoamisessa josta Mannerheim kieltäytyi. Ei kuulema minkään sympatian takia tai säälistä, mutta se pelasti suomalaiset tuholta kun emme osallistuneet suuremmin ainakaan siihen soppaan.
Kun Pietari oli piiritettynä 900 päivänä niin huoltokuljeukset olisivat voineet paluukuljetuksina tuoda pois siviliväkeä, jolloin puhumme sadoista tuhansista ihmisistä. Kyse oli haluta ja se puuttui.
Hyppää sinä Laatokan pohjaan.
Kaupungin väestö halusi itse jäädä paikalleen typerää slaavilaista uhoa täynnä. Suomesta käsin mokomaa ei oltaisi pystytty huoltamaan edes neukun oman propagandan mukaan. Neukkuhan itse pudotteli meillä leipäkoreja 39 ja väitti ruokavarastojensa pursuavan leivästä.
Ei neukuissa OMA HALU merkitse yhtään mitään! Kun 900.000 kuolee nälkään niin voittamaton halu olisi olla jossakin muualla. Niitä paluukuljetuksia ei vaan tehty!
Molotov vastasi Talvisodan alussa Länsimaiden syytöksiin kaupungin pommituksista, että N-Liitto pudotti kaupunkeihin VAIN leipää. Todellisuudessa niitä leipiä ei näkynyt vaan pelkkiä pommeja! Ikuinen valehtelu on neukkupolitiikassa toinen luonto!
Suomalaiset pääsivät lopulta aika vähällä sodanjälkeisessä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Esim sotavankikysymys, noin 19 000 neuvostoliittolaisen sotavangin tapattaminen selvästi tietoisen politiikan seurauksena (1941-42) oli selkeä sotarikos. Osa vastuuhenkilöistä pakeni mm Ruotsiin.
Sotavankeja ei suinkaan ”tapatettu” ja heillä selviämisprosentti oli selkeästi PAREMPI kuin suomalaisilla sotavangeilla, jotka kerkisivät keskimäärin olla paljon lyhyemmän ajan vankna!
Sivuutat nyt täysin sen ainoan rikoksen, jonka Suomen johto teki? Sodan loputtua NL:n vaatimuksesta palautettiin naapuriin yli 40.000 venäläistä sOtavankia vaikka hyvin tiedettiin, etä rajan takana heidät kaikki siirrettiin paljon kovempaan vankeuteen ja osa jopa tapettiin!
Pettureitahan ne oli siellä isäsi paskaröttelönkin äärellä. Suomesta Neuvostotunkioon palautetut sotavangit ammuttiin käytännössä kaikki.
Tietenkin pääsivät vähällä. Olisihan heitäkin voitu syyttää 6 miljoonasta olemattomasta holohkaustiuhrista ja juurikin jostain "Leningradin siviileistä", joista emme edes tiedä, kuinka monta lopulta kuoli.
Todellisuudessa tiet itään ja väylät eivät olleet niin täynnä asemateriaalia kumpaankin suuntaan, etteikö siviilejä olisi voitu evakuoida. Koska Suomi ei osallistunut piiritykseen. Lisäksi kaupunki olisi aina voinut antautua. Kuinka ihmeessä oolisi piirittäjien vika aina se, että joku nääntyy piiritetyssä kohteessa????
Suomalaisten ainoa rikos oli palauttaa inkeriläiset pakolaiset Neuvostoliittoon. Sotavangeista kai oli luovuttava
Mielestäni stallarit kantavat päässään 1/5 ihmisen aivoista. Siis n. 300 g.